Telakalla!

Tämä on ollut jo pitkään telakalla, mutta tervetuloa vierailulle muihin blogeihini. Uusin tulokas on nukkekoti-blogini Villiviinin talot eli http://villiviinintalot.blogspot.com . Siinä uusi harrastukseni, johon hullaannuin ja joka vie kiitettävästi myös aikaa.

Hyvää vuodenjatkoa!

Kilpailujulistus!

Käypä kuittaamassa käyntisi ja mene sitten toisiin blogeihini, joista löydät kaksiosaisen kilpailun säännöt. (En jaksa enää tehdä niitä kolmanteen kertaan, mutta etsin siis esineelle “nimeä” ja käyttöideoita ja kävijöitä tietysti blogeihin. Osallistua saa monta kertaa, mutta vastaukset kilpailupostauksiin. Palkintojakin on luvassa! Kilpailu jatkuu 10. elokuuta asti.

Huh-huh-hu-huu

Melkein kävi hassusti. Luulin jo, että ajatus on heittänyt minut ulos, kun en ole moneen viikkoon käynyt tätä ruokkimassa. Onneksi sentään yrityksen ja erehdyksen ja hyvän muistikirjan avulla pääsin sisälle. Olisihan se ollutkin noloa jäädä ulos.

Olen puuhaillut viimeiset ajat monien asioiden parissa. Sukututkimusta, erään väitöskirjan lukemista, kaikenlaisen muunkin tekstin lukemista: hömpästä ja dekkareista elämäkertoihin. Pihan rapsutusta ja kitkemistä sekä ikuisuusprojektina olevan tulevan kukkapenkin raivaamista. Olen vasta maastotutkimusvaiheessa ja tehnytkin erilaisia  arkeologisia löydöksiä ruostuneista rautanauloista, linnunluista, kiuaskivistä aina 60-luvun kaljapullon korkkeihin.

Sukuun liittyy murhetta. Vanhempieni vanheneminen ja varsinkin äidin dementoituminen, kuten tuolla muualla olen pitkin kesää kertonut, on ollut tämän kesän pääteema.  Huolta on kotonakin. Oma miesrukkani on ravannut tutkimuksissa ja mitä enemmän tutkitaan ja annetaan troppeja, sen sairaammaksi ja uupuneemmaksi hän tulee.

Sydänlääkkeet aiheuttavat nyt jatkuvaa päänsärkyä. Tai sitten jatkuva päänsärky on ilmaantunut samaan aikaan uusien lääkkeiden kanssa. Kun olen kysellyt, että eikö nyt olisi jo aika  ja niin edelleen, niin hän kokee sen tivaamiseksi ja painostamiseksi. Huolettaa, mutta aikuinen mies ehkä itse tietää, milloin soittaa poliklinikalle.

Kun mies ei juuri tällaiseen vaivaan ole tottunut, niin jo sopeutuminen siihen, että on oikeasti sairas, se on vaikeaa. Siitä puhumattakaan, että viidellä poliklinikkakäynnillä on tavannut viisi eri lääkäriä. Kloppia, sanoo mies. - On väärin sanoa, ettei hän tietäisi mitä on olla oikeasti sairas, sen hän totisesti tietää. Mutta siis uudella tavalla, erilaisesti sairas, kun ei ikinä nimenomaan päätä ole edes särkenyt.

Mutta muuten kesä on mennyt hyvin.

Ollaan jo heinäkuussa

Heinäkuu eli puolet kesästä mennä vilahtanut vikkelästi ohi. Alkukesä meni kovin nopeasti, sillä vanhempani ovat sairastelleet vuorotellen toukokuusta lähtien. Äidin dementia on pahentunut merkittävästi ja isä uupuu raskaan hoitotaakan alla. Mutta he ovat keskenään sopineet hoitavansa toisensa mahdollisimman pitkään kotona. Sitä tahtoa me lapset emme voi emmekä halua kiistää. Toivomme vain, että tilanne päättyisi aikanaan heidän toivomallaan tavalla.

— Tyttärellä alkaa ensi viikolla loma ja hän valitteli juuri kauheaa kohtaloaan, kun helteet ovat kuulemma nyt päättymässä. Itse puolestani toivon vähän viileämpää. “Perinteistä afrikkalaista ruumiinrakennettani” ja lääkityksiäni ajatellen viileä ilmanala sopii paremmin. Onneksi sisällä onkin hivenen viileämpää ilman jäähdytyslaitteitakin. Niitä taas ei tähän taloon tule, sillä jo lämmittäminen syö sen verran sähköä, että enää uusia syöppöjä ei kaivata. Jotkut käyttävät lämpöpumppua, mutta meille se ei käy.

Tänäänkin lähdin kasvimaalle vasta aika myöhään, vaikka toisaalta tietysti kasveille onkin eduksi että ne kastellaan vasta illalla. Muuten aurinko herkästi polttaa pisaraiset lehdet. Kastelin kukkapenkit, ruukut, kasvimaan, kasvihuoneen ja täytin vielä vesisaavitkin. Jospa sillä keinoin olisin ollut sateentekijänä?

Minulle tuli oikein huono omatunto, kun en aikoihin ole piipahtanut täällä. Pitää kai tätäkin välillä vähän ruokkia, vaikka kieltämättä kaksi muuta blogiani ovat ne, joita ylläpidän. Mutta ei sitä koskaan tiedä, milloin mieli muuttuu. - Hyvä kun tulin, sillä löysin uuden kommentinkin, vaikka kommentoija oli tuttu muista blogeistani. Kiva kun kävit!

Vaihtelu virkistää

Ilmi selvästi ei ole järkeä päivittää kolmea blogia, mutten malta tästä kuitenkaan vielä luopua. Kuulumiset, ei niin kauhean mukavatkaan, ovat sekä bloggersissa että vuodatuksessa. Mutta täytyyhän tätäkin käydä välillä vähän ruokkimassa. Hyviä pyhiä, helluntaita, laikkiaisia ja sen sellaista!

Tulin nyt vielä tännekin

Tulin raportoimaan uusi-vanhasta varablogistani, jonka parissa olen vähän askaroinut viime päivinä. Eli jos minua ei näy täällä eikä vuodatuksessa, saatan olla täällä. Kun ei tyttö oikein tiedä, missä olisi… Itse asiassa ihastuin bloggeriin saataviin ihaniin pohjiin. Olen yrittänyt etsiä täältä jotain kivaa, vaan en ole löytänyt enkä itse osaa värkätä pohjia vuodatukseenkaan, niin silloinhan olen kuin tuuliviiri, menossa ensimmäisten ihastusten perässä… En tosin ole ainoa.

Se on päivänselvää, että kukaan ei ylläopidä kolmea samansisältöistä blogia, mutta ei hosuta. En toistaiseksi vedä henkseleitä yhdenkään päälle, sillä asioilla on tapana järjestyä. Aikaa myöten saattaa käydä niin, että joku näistä muuttuu salasanalliseksi, jolloin rupean kirjoittamaan sinne omalla nimelläni ja esimerkiksi sukujuttua ihan oikeasti. Tai sitten jotain muuta. Harrastustani tosin haittaa se, eten todellakaan ole taitava näissä blogi- tai tietokonejutuissa yleensäkään. Sen olen onneksi oppinut, että uskallan näpyttää vähän kaikkia painikkeita aika rohkeasti. Yleensä koneet eivät räjähdä käsiin…

Vaikkei mulla kovin paljon vakiystäviä ole, niin te olette sitten sitäkin rakkaampia. Senkin takia katsotaan kaikessa rauhassa mitä tapahtuu. Jos ihastut Varalla-blogiini, niin anna kuulua!

Tämän yöpaasaaukseni päätteeksi haen itselleni täydellisen kielletyn hedelmän eli pakastimesta kunnon jäätelöannoksen. Good night!

Katsotaan, sanoi lääkäri

Nimittäin, miltä blogi nyt näyttää. Fraasi tuli tietysti päivän pandemia-uutisoinnista, mistäpä muualta. Kun maailmassa ei muuta kuin murhetta, vaivaa, tautia, köyhyyttä ja pandemian pelkoa, niin vaihdoin edes blogiin väriä. Ettei vain Obeesialla ole sama pohja käytössä? Jos, niin minua ei haittaa ainakaan, jos ei sinua.

Kello on jo vaikka mitä ja uni painaa silmiä, mutta pakko oli tulla moikkaamaan muutaman päivän tauon jälkeen. Moikkaamaan ja iloitsemaan kesän tulosta. Vaikka on tässä vielä vappu ja perinteiset vapun räntäsateet kokematta.

Päivään mahtui ihan vähän kukkapenkkien haravointia, käsityön tekoa (= nuttuja Etiopian sairaalan vauvalaan suomalaisen lähetystyöntekijän kautta, kiitos vinkistä, jonka ensimmäiseksi löysin Palagan blogista. Tähän palaan sitten kun silmät pysyvät paremmin auki.). Muuten tavanomaista lorvimista ja lukemista. Ennen kaikkea päivä on ollut täynnä riemua kukkasista ja keväästä. Ja siitä kun vihdoinkin saatiin auton alle kesärenkaat, hih-hih.

Tuntomerkkejä minusta

Näin minulle kirjoitti Doris50:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

Kiitos, otin heti haasteen vastaan. Tämmöiseen minua ei kukaan ole aikaisemmin haastanutkaan. Aloitan vaikka samoilla asioilla kuin Doriskin, sillä näköjään vastaukset ovat aika lähelle samat.

1. Olen ainakin joskus ollut 170 cm:n mittainen, mutta pituutta ei ole mitattu varmaan kouluajan jälkeen.

2. Tasapaksu ja ylipainoinen. Ikuisille laihduttajille naureskelijasta tuli itsestä ikuinen laihduttaja.

3. Minulla on vihreät silmät. Suu on hapan silloinkin kun en ole ollenkaan pahalla tuulella, vaan vain omissa omissa ajatuksissani. Se aiheuttaa usein väärinkäsityksiä. Osaan tosin nauraakin.

4. Hiukseni ovat paksut ja niitä on paljon. Väri on ikioma, aika tumma, muutamia harmaita hapsiakin siellä täällä.

5. En enää nykyisin värjää hiuksiani. Upein värini oli mustikansininen, josta esimies sai melkein hepulin. Minusta väri oli kaunis.

6. Olen kova puhumaan, siis en osaa olla hiljaa. Puhumista haittaa vaiva nimeltä kuiva suu. Pitäisi aina olla pastilli taskussa.

7. Levittäydyn, tavarani valloittaa asuintilaa itselleen pöydiltä, pöytien alta, tuoleilta. Sopisin elämään aikaan, jossa palvelijatar kulki perässä ja korjasi jälkeni.

8. Hukkaan tavaroita. Onneksi voin soittaa lankapuhelimella kännykkään…

9. Joskus tuntuu kuin ihmissuhdekiintiöni oli täynnä.  Ennen olin omasta mielestäni ja työnkin takia sosiaalinen. Nyt seuraelämämme ei ole kovin vilkasta. 

10. “Harrastan sukututkimusta, valokuvausta, akvarellejä, lukemista ja käsitöitä”, sanoi Doris. Minä myös.

11. Ulkoilua ja liikkumista pitäisi harrastaa enemmän. Kävely menettelee hyvässä seurassa.

12 En ole ikinä harrastanut vatsatanssia enkä joogaa - enkä harrasta! Tykkään luonnon tarkkailusta ja puutarhan rapsutuksesta.

13. Kotiasua tuskin kehtaan mainostaa. Viime aikoina se on usein ollut trikoolegginsit ja mahan peittävä pehmoinen t-paita, mahdollisesti paksu villapaita päällimmäisenä.  Ja tietysti kunnon sloggy-puuvilla-alushousut alla. Rintsikoita en voi sietää. Paljain jaloin kesät, talvet - paitsi ulkona.

14. Ihmisten ilmoille vedän jalkaan mustat päällihousut tai farkut.

15. Kuljen mieluiten paljain päin, mutta lenkille on pakko laittaa pipo, joka on silkkaa kärsimystä. Päähuivi ei ole minun juttuni ja lippalakkia en ainakaan voi sietää.  Kerran olin vähän aikaa hattuihminen ja vieläkin tallessa on musta kotsa, jossa on pitkä sulka sivussa.

16. Kaulani ei ole suojattu kotioloissa minkäänlaisella huivilla, paitsi  talvella usein punaisella villahuivilla, joskus silkkihuivilla.

17. Minulla on vaikeuksia silmieni kanssa. Miinusnäön ja hajataiton lisäksi punoitusta, kirvelyä ja pistelyä, jotka ovat parhaillaan seurannassa. Lisäksi harmina ovat erityisen kuivat silmät. Moniteholasit, sänkylasit lukemista varten ja ns. mikkihiirilasit auringon häiläisyä vastaan.

18. Kengän kokoni  on n. 40. Minulla on liian vähän kenkiä, johtuen mm. siitä, että muuttotohinassa mies pakkasi kokonaisen jätesäkillisen kenkiä ja saappaita kaatopaikkakuormaan. Siitä takaiskusta en ole vieläkään toipunut.

19. Laukkuja on aika monta, mutta vain pari käytössä. Osa on liian hienoja nykyiseen maailmaani. Esimerkiksi Pariisista ostettu liskolaukku ei oikein sovi imagooni.

20. Minulla on ollut kantava ääni, sillä olen melkein elättänytkin itseäni puhumisella ja nauttinutkin siitä suuresti. Nyt ei taitaisi ääni enää kestää luennointia.

 Haastan seuraavat blogit:

 Kuusirannan emäntä, Hiirosen emäntä, Jokirannan Maaretta ja Tia sekä Omat jutut.

- toivottavasti ette ole vielä ehtineet osallistua tähän leikkiin! 

Nuukuusviikko?

Tämän pitäisi kai olla nuukuusviikko. Meillä leikattiin eilen aitaa ja  kävimme tänään kaatopaikalla kahteenkin otteeseen. Mitä näinkään? Upeita vanerituoleja, kaapiston osia ynnä muuta täysin kelvollisen näköistä konttorikalua kasoittain. Näitä tuolejakin oli varmaan monta kymmentä. Olisin halunnut ottaa meille muutaman varatuoleiksi, joille silloin tällöin olisi tarvetta. Ei käynyt. Nimittän Talon Herra nosti hirmuisen metelin, teemana olemassa jo olevat romut.

Onhan sitä rojua, varsinkin kun kaksi aikuista yhdistää kotinsa ja kummallakin oli jo ennestään runsaasti tavaraa. Kieltämättä olen muutenkin romunkerääjäsukua ja sodan jälkeisen pula-ajan lapsi, mutta siitä huolimatta ei mulle olisi julkisesti tarvinnut kiljua yhtä lujaa kuin paikalla parveileva lokkilauma.

Nämä tuolit saattoivat olla jopa vanhempaa artekia tai ainakin hyvin vastaavan tyyppisiä ilmeeltään. Luultavasti niissä on ikävä istua, mutta ah miten kauniita ja linjakkaita ne olivat. Turha sanoakaan, että kaupungissa on mm. oma kierrätyskeskus, kirkon kirppari ja Fidan lähetyskirpputori sekä lähemmäs kymmenen yksityistä liiketoimintaa harjoittavaa kirpputoria. Mitäpä sitä nyt toisille hyviä tuoleja antamaan, kun voi viedä ne suoraan roskiin.

Minulla ei ole aavistustakaan, mikä voisi olla niin suuri yritys tai yhteisö paikkakunnalla, että sillä oli noin paljon roskikseen heitettävää kalustoa. Rahaa yhteisöllä ainakin on liikaa, sillä vaikka kamat eivät ehkä olleet ihan täyttää priimaa, niin hyväkuntoisia kumminkin.

Lokeista puheenollen, näimme kaatopaikalla myös selkä- ja harmaalokin, joita ei yleensä näy ainakaan meidän pihalla. Ne on näitä tavallisempia eli kala- ja naurulokkia suurempia. Kuva jäi ottamatta, kun kamerasta oli akku simahtanut, ei sen takia että olisin mököttänyt tuoleista. Tosin sitäkin harrastin hetken, vaikka itselleenhän porsas haittaa tekee kun purtilonsa kaataa, vai miten se sanonta menikään. Eli parempi niellä kiukkunsa. Jos melkein 67-vuotias äijä haluaa olla noin tyylistään tietoinen (tai paska?), niin sille ei enää mitään mahda. Niin sanoakseni.

Päivitystä

Sen verran pitää piipahtaa, etten enää toivota hyvää pääsiäistä!  Se jotenkin näyttää yhtä nololta kuin erään ammattiyhdistyksen joulutervehdys vielä myöhään keväällä… No, sekin tervehdys on jo poistettu. Kuten toiseen blogiini olen kirjoittanut, ei pääsiäisemme sujuneut aivan piirustusten mukaisesti.

Näistä päivityksista vielä. Minua todella harmittaa se, miten harvakseltaan monet yhteisöt ja jopa firmatkin pitävät huolta nettisivujensa päivityksestä. Pitäisi sitä nyt edes sen verran osata, ettei enää olisi monta vuotta vanhoja toimintasuunnitelmia uusimpana infona. Jossain vaiheessa tietysti oli ajan henki se, että piti olla omat nettisivut, osasi tai ei, oli varaa tai ei.  Tiedän yhdistyksiä, jotka pakotettiin tähän lähinnä keskuspaikan toimesta, vaikkei asia ketään kentällä oikeasti kiinnostanut. Harmillista, kun nyt ne ikivanhat sivut roikkuvat varmaan maailman tappiin saakka sellaisenaan, vuodesta ja vuodenajasta riippumatta.

Kevät tosiaan on tullut, vaikka viileää on. Vihdoin ja viimein viimeiset lumetkin ovat sulaneet pihasta. Montaa lajia rastaita kääntelee pihan lehtiä. Mustarastas, räkätti, laulurastas ja punakylkirastas ovat olleet parina päivänä asialla. Nämä kaksi viimeksi mainittua ilmeisesti jatkavat matkaansa enkä olisi niitä tunnistanutkaan ellen olisi ottanut ahkerasti lintukuvia.