Hyvää vuotta 2009!

Lämpimät ajatukset mielessäni toivotan hyvää uutta vuotta kaikille blogiystäville.

Kuva ja sanat

Lisäsin lupaamani kynttelikkökuvan eilisen päivän päälle. Valitettavasti se ei näytä oikein miltään tässä riemunkirjavassa ympäristössä. Mutta kun päätin juhlistaa vuodenvaihdetta iloisesti höpsöttelemällä, niin sen myös teen, vaikka vain blogin layoutin merkeissä. Niin tai näin, kynttelikkö on komea. Kun emme aattona itse räiski raketteja, voimme vaikka istua kaksistaan tunnelmallisessa kynttilänvalossa.

Tänä vuonna aiomme olla kotona kahdestaan. Tuoreessa muistissa ovat viime vuoden vieraat, jotka saivat taksin vasta aamulla puoli seitsemän aikaan monen tunnin odottelun jälkeen. Emäntä tosin oli jo silloin kellahtanut sänkyyn, mutta isäntä seurusteli sitkeästi vieraiden kanssa.

Totta kai me nytkin lähdemme vaihtamaan vuotta ulos ja ihmettelemään muiden ilotulitusta. Kun ei ole enää kotieläimiä, ei ole niidenkään uuden vuoden stressistä huolta. Entinen koirani, edesmennyt Sulo pelkäsi hillittömästi ilotulitusta. Käytin sen aina ennen metelin alkua eli ennen kuutta pienellä iltalenkillä,  mutta niin vain kävi joka vuosi, että koira teki täyskäännöksen heti kuultuaan ensimmäiset rakettien sihahdukset ja veti minua vauhdilla perässään kohti kotia ja pöydän alustaa. Tänä vuonna naapurustossa on aloitettu tavallista aikaisemmin kaikenmaailman papattien kanssa jo eilen.

Joulun aika on kaikkiaan sujunut hyvin, vaikka välillä tässä on takuttukin sekä syystä että syyttä. Johtuu varmaan väsymyksen lisäksi ainakin myös osittain siitä, että talossa on flunssaa. On käytetty monia turhiakin sanoja.

Mies on ollut kipeämpi kuin minä eikä ehkä hänen uusi astmalääkityksensäkään ole oikein kohdallaan. Tuntuu siltä kuin hän olisi terveempi lääkkeittä. Minulla on menossa ties monesko tauti tänä syksynä, muttapöpöt vain iskevät ja sitten häviävät tullakseen pian uudestaan. Parasta kai on suhtautua asiaan niin, että ensi vuosi on parempi tässä suhteessa. Eipä silti, ei kuluneessa vuodessa ole mitään valittamista ollut. Hyvä vuosi tämä on ollut.

Ihanan aurinkoinen päivä

Aurinko on tänään paistanut upeasti, vaikka pakko tunnustaa: olen katsellut sitä vain lasin takaa. Siis ikkunalasin. Kun viime yö meni melkein valvoessa, nukuin aamulla oikein pitkään ja rupesin sen jälkeen tekemään sudokuja niin ahkerasti, että nyt olemmekin yhtäkkiä jo melkein illassa. Ei tartte enää ihmetellä, miksi eläkeläisten päivät kuluvat niin nopeasti! Meidän lähes kaikilla tapaamillamme sukulaisilla on ollut joku räkätauti menossa, joten meillekin on varmaan tullut erilaisia kantoja eikä ihme, että sairastamme. Mies on ollut erityisen väsynyt ja minulla huono olo tulee ja menee.

Tuntuu lähes keväiseltä ja melkein hassulta pitää jouluvalojakaan päällä, mutta onneksi illat ovat sentään vielä pimeitä, heh.heh ;-). Mies on monena päivänä kannustanut minua ottamaan pensselit esille ja tänään jo melkeiin tuntui siltä, että taidanpa sen tehdäkin. Syksy meni niin tarkkaan muissa harrastuksissa, että maalaaminen ja piirtäminen jäivät kokonaan. Toisaalta aika moni syksyn käsityö on vielä kesken. Ostin eilen vähän uuttakin lankaa, joten sitäkin harrastusta olisi syytä jatkaa ennen kuin hiiret nakertavat kaikki tekeleet hajalle.

Kokosin lahjaksi saamamme kynttelikön ja se on sanalla sanoen upea. Marisin vähän lahjoista, mutta tämä kruunaa kaiken.Enää ei puhettakaan, että yrittäisimme vaihtaa sen tai että nostaisimme toisten seuraksi komeron katolle. Tämä Aarikan Elämänpuu on kaunis. Harmi, etten saanut otetuksi kuvaa saman tien kun kameran muistikortti oli täyttynyt enkä ole saanut vaihdettua uutta korttia tai siivottua tilaa. Vika korjataan! Ja kuten huomaat, korjattu 0n!

Etsin jo eilen kynttelikön kuvaa netistä, mutta kun en muistanut sen nimeä, en myöskään löytänyt kuvaakaan. Tai sitten sen valmistus on lopetettu. Ainakin meidän vanhat, vastaavat kyntteliköt, jotka ovat muistaakseni jostain 70-luvulta peräisin, ovat paljon vaatimattomampia, pienempiä ja rakenteeltaankin vähän erilaisia.

Vaihtelu virkistää?

Älähän säikähdä! Tämä ympäristö on vain alkavan uuden vuoden komistukseksi eli ei pitkään säily näin räväkkänä, sillä en itsekään saa oikein selvää ajatuksistani. Mutta kun nyt kuitenkin on vuosi vaihtumassa, niin jotain uutta kujetta pitää kokeilla. Etsiskelin pitkään vuodatukselta sopivia pohjamalleja, mutta suurin osa on tarkoitettu ei-ikänäköisille eli en nähnyt tekstiä taustasta. Harmin paikka. Suurin osa pohjista on varsin neutraaleja, mutta samalla etten sanoisi ikävähköjä. Nyt tosiaan etsin jotain reipasta ja iloista.

Jouluhiiri rapistelee nurkissa, mutta muuten talo on jo yöpuulla, kuten minunkin olisi syytä olla. Flunssa vaivaa edelleen ja tänään pohdimme, onko miehellä ja minulla eri tauti ja onko nyt menossa joulun taudit numerot 3 ja 4 vai mistä on kysymys. Otin tänään oikein kunnon päiväunet ja sen takia kai nyt valvottaakin. Mutta nyt hyvää yötä!

Joulurauhaa

Oikein erinomaisen mukavaa joulun aikaa kaikille!

Unta sai odottaa

Kirjoitan varoittaakseni kaikkia äitejä, isiä, mummeja ja ukkeja. Kirjoitin nimittäin viime yönä toiseen blogiini pienestä neuvokkaasta lapsenlapsesta. En toista kirjoittamaani, mutta sanonpa vain, että sekä minä että ukki saimme odotella pitkään unta, vaikka kaikki olikin jo päättynyt onnekkaasti. Lapsi oli yritetty siepata.

Yhteinen bisnes: Koti Oy Ab

Hääkakun leikkaamistilaisuudessa tuli luvattua tukea puolisoa myötä- ja vastamäessä ja meidän omassa tapauksessamme vielä varta vasten sanottuna “aina kuolemaan asti”.

Tätä toinen toisemme tukemista olen pohtinut parina viime päivänä. En ollenkaan - tai juuri yhtään - ota kantaa ministerivaihdokseen, kun en tiedä asiasta enkä taustoista tarpeeksi. Se vain sai jo eilen päässäni singahtelemaan ja pulppuilemaan, etten sanoisi kiehumaan teeman “Miksi nainen on se, jonka on aina joustettava?”.

Tietysti äiti on aina äiti lapsille, mutta pitääkö vielä olla äiti aviomiehellekin - siis paidanpesijätär sekä lisäksi kodin yleismies Jantunen, kodinhuolto-, tuki- ja turvajoukot, tulinen rakastajatar ja kuitenkin lähes yötä päivää puurtava, uuttera uraohjus? Miksei hän oikeasti vieläkään voi ilman erikoisjärjestelyjä olla vain mielenkiintoista, ikiomaa uraa tekevä nainen, jolla saattuu olemaan perhe? Miksi se on alati yhtä vaikea kuvio? (Ja tämä ei ole viittaus mihinkään erityiseen tapaukseen elävässä elämässä.) - En nyt luettele harvanpuoleisia poikkeuksia, joita sentään on.

Miksei Koti-nimisen yrityksen toinen osakas, tasavertainen kumppani tässä ooyyaabeessä, siis lastensa isä, jäisi hetkeksi koti-isäksi hoitamaan yritästä? Tai tekisi pari vuotta vain normaalimittaista työpäivää ja hakisi lapset päiväkodista? Keittäisi aamupuuron ja päivällisen tai hakisi ainakin valmiit aihiot kaupasta? Sanoisi rouvalle, että vaikka näin: “Nyt on sinun vuorosi, rakas vaimoni, tehdä uraa. Ole rauhassa, minä pyöritän tätä meidän yhteistä bisnestämme parhaan taitoni mukaan.”

Ja miksikäs valistunut nykyisä ei osaisi tehdä kaikkea samaa mitä nainenkin? Hänkin on nauttinut peruskoulussa yhtä paljon kotitalousopetusta kuin vaimonsa, siis sinänsä surkean vähän. Hän on kuitenkin lukutaitoinen ja selväjärkinen, kuten vaimonsakin, joten hänkin oppii kodinpidon salaisuudet samalla tavalla. Nämähän eivät ole salatieteiteitä, vaan enemmän tahdon asiaa.

Asenteita on tietysti työnantajillakin, eikä visioni kaikkialla toteudu. Muistan ikuisesti tapauksen, tosin jo ainakin kahdenkymmenn vuoden takaa. Seisoin työmaan ruokajonossa kahden keskenään keskustelevan herran takana. Siinä juttelivat Pitkä mies, firman pääjohtaja ja sortseissa oleva kesäpoika, taisi olla sen aikaisen ATK-osaston miehiö, tukka ponnarilla, mutta päässä viisaita ajatuksia. Nuorempi kertoi mielipiteensä uudesta asiasta, isyyslomasta. Pitkän miehen kanta oli selvä: kenkää sille joka ensimmäiseksi edes ajattelee moista hölynpölyä! Muutosta on tietysti ehtinyt tapahtua tässä ajassa, vaan ei tarpeeksi.

Opetusministerimme on tehnyt oman ratkaisunsa ja olkoon se onneksi hänelle ja hänen  perheelleen. Tässä yhteydessä kaksi tiedonpalasta on jäänyt mieleeni uutisoinnista, oikein tai väärin, mutta on kerrottu että uuden ministerin kunnanjohtaja-avopuoliso on jo ilmoittanut, että nyt on hänen vuoronsa joustaa ja ottaa täysi vastuu kodista ja yhteisestä lapsesta.

Toinen perhe on pysytellyt taustalla, joten ei ole tiedossa, miten vahvasti puoliso tukee siellä taustalla vaimoaan. Sen vain sanon, että tilanteessa, jossa surusilmäinen vaimo joutuu ilmoittamaan elämänsä raskaimmasta päätöksestä, olisin itse suonut vastaavassa tilanteessa aviommiehen tulevan rohkeasti rinnalle. Se vain tiedetään jos siis lehtitietoihin on uskomista, että hän on uramiehiä, ilmeisesti hyvässä asemassa vakuutusyhtiössä ja suorittaa kaiken lisäksi vaativaa tutkintoa työnsä ohessa.

Harva perhetilanne kestää ilman iltaopiskelujakaan kahta uraohjusta, ellei kotona ole todella luotettavaa ja ahkeraa kotiapulaista.  Sekin hyvä ammattikunta tapettiin tasa-arvon nimissä aikanaan. Nyt olisi monessa perheessä käyttöä hyvälle kotihengettärelle..

Joskus tulee tilanteita, jolloin toista puolisoa todella tarvitaan enemmän kotona, oli hän sitten tämän yhteiskunnan hierarkiassa miten korkealla tahansa. Itse asiassa tässäkin tapauksessa hyvin korkealla, todennäköisesti uransa huipulla. Toivotan sydämeni pohjasta hänelle voimia ja pitkää uraa. Sehän ei tähän loppunut.

Nyt se on kahlattu

Sukukirja nimittäin. Se on nyt kahlattu läpi ja muistiinpanoja tehty kynä sauhuten. Huh-huh, melkein meinasi henki lähteä tässä urakassa, kun olen muutamana iltana ahertanut yli puolen yön. Nyt saavat muistiinpanoni levätä ehkä ensi vuoden puolelle tai ainakin joulun yli ja sitten rupean miettimään, mitä teen niillä. Joitakin kokonaan uusia ja kiehtovia asioita olen joka tapauksessa löytänyt, esimerkiksi vaarini äidin vanhempien nimet ja kotipaikat olivat minulle täysin uutta tietoa. En tiedä, onko isäkään tiennyt niitä vai onko ns. syitä, miksei näistä ole koskaan puhuttu sanaakaan. Sama koskee äitini esivanhempia. Yhden kuuluisuuden äiti muistaa aina mainita, muttei esimerkiksi sitä, mitä hänen oma äitinsä on tehnyt nuoruudessaan. Teemmeköhän me itse samoja virheitä omien lastemme valistuksen suhteen?

En olisi jaksanut lukea enää sivuakaan sukutauluja. Jo eilen luulin noutajan tulevan, kun yhtäkkiä huomasin istuneeni koko illan juomatta ja syömättä melkein tuoliin juurtuneena. Olin todella uupunut, mutta pari lasillista vettä ja voileivät virkistivät kummasti. Vähän sama tilanne on tänäänkin, kun jäi lounas yhden luumupurkillisen varaan, mutta täytyy pian korjata tilanne. 

Sain kirjoitettua sen minkä aioinkin, vaikka jättiannos joulusinappia jäikin tänään tekemättä. Oikein hyvä mieli on joka tapauksessa palkintona yhden sinikantisen vihon täyttämisestä. Nyt voi sitten ruveta valmistautumaan oikein tosissaan jouluun ja joulun odotteluunkin. Kas, vaikken eräistä jouluhössötyksistä välitäkään, niin silti rakastan joulun aikaa.

Pitihän sitä vielä tulla käymään

Aikatauluni ovat näemmä kuin pahimman luokan murkkuikäisten nörttien: keskellä yötä ja unikin jo  silmässä. Mutta silti hyvän mielen blogikierrokselta tultuani oli itsekin PAKKO kirjautua sisälle. Onhan nyt ollut juhlapäivä, jonka symbolina, mikäs muu kuin punainen matto! Norjan kuninkaalliset siinä tepsuttelevat Nobel-juhlaan. Juhla todella oli juhlava ja kunnioitukseni Martti Ahtisaaren toimintaa ja persoonaa kohtaan nousi kohdisten. Saamme olla ylpeitä hänen toiminnastaan, saavutuksistaan ja viisaista ajatuksistaan. Rauha on tahdon asia, jotenkin näin se meni.

Omat ajatukseni tuskin ovat tänään, jos koskaan, kovin lennokkaita. Tai ehkä joskus, mutta nyt on paras olla yrittämättäkään. Sen sijaan kerron iloisia uutisia: miehen uupumus, pelko esimerkiksi mahdollisesti sydän- ja verisuonisairaudesta yhtäkkiä nousseen verenpaineen takia on toivottavasti väärä hälytys. Lääkäri antoi uudet ohjeet, vähensi kokeeksi lääkityksen puoleen ja oli rohkaiseva. Verenpainekaan ei kuulemma ole hälyttävän korkea. Täällä on nyt kaksi iloista ja kiitollista ihmistä, toinen tosin vetää hirsiä ja niin minäkin pikapuoliin. - Juu ja sekin, miksi torvi ei harjoituksissa soinut, voikin johtua vain baritonitorven huonosta huollosta, arveli tämä lähes ammatikseen jo puoli vuosisataa soitellut siippani. Itsepä tietää ja itse huoltaa, mutta kai siinä muutakin väsymystä oli. Lääkäri määräsi lääkkeet pahaan poskiontelotulehdukseen.

Päivän tapahtumat, joihin kuuluu edellisten lisäksi ahkeraa leipomista ja sukukirjan tiiraamista viimeisten kahden, kolmen tunnin ajan ennen tietokoneelle tuloa, taitavat väsyttää. Leipaisin tuossa päivällä tasan 80 kasvispasteijaa ja tupla-annoksen pikkuleipiä. Aikomus oli tehdä vielä toistakin piparilajia, mutta taitavat Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopiparit nyt jäädä toisen vuoden joululeivonnaisiksi.

En vielä ole oppinut tätä kuvien sijoittelua. Nytkin suojelusenkelipystini sijoittui Nobel-juhlijoiden viereen, mutta ehkäpä rauhantyössä häntä tarvitaankin erityisen paljon. Toinenkin täällä pitää päämajaansa: hiiren rapinaa kuuluu kaiken aikaa.

Hymyä

Tälle päivälle, siis alkaneelle tietenkin, osuu historiallisesti merkittävä tapahtuma, kun Martti Ahtisaarelle luovutetaan Oslossa Nobelin rauhanpalkinto. Onnittelut joka tapauksessa, vaikka ehkä hän ei satu lukemaan minun blogiani.

Olen ahkeroinut koko päivän mieluisissa puuhissa ja saanut aika paljon aikaankin. Nyt on jotenkin hyvä päättää päivä hymyllä, vaikka nyt sitten tietokoneelle hymyilemällä.

Talossa valmistellaan joulunalusjuhlaa, glögitilaisuutta, jota vietetään joulun ja vähän myös isännän synttäreidenkin kunniaksi. Ei, ei ole tasavuosia, mutta kun nyt on murhetta ja pelkoa vielä tuntemattomasta sairaudesta, niin kannattaa juhlia. Isännällä on lääkäriaika puolen päivän aikaan ja toivottavasti hän saa siellä hyviä neuvoja ja rauhoitumme. Tosiasia kuitenkin on se, että miehen kunto on nopeasti huonontunut tuntemattomasta syystä. Kokeita on tehty jo aikaisemmin, mutta niissä ei mikään viitannut tähän väsymykseen ja muuhun.

Silti otsikkoni on iloa. Iloa yhdessä olosta, tästä avioliitosta ja rakkaudesta. Jokainen uusi päivä on ilon aihe, kun me emme sentään ole enää nuoriakaan. Iloa kuitenkin turvallisesta olosta: kaikki kääntyy parhaaksi tavalla tai toisella.

Kun huolet haluaa lakaista kaapin alle, pitää ruveta leipomaan ja siivoamaan. Minä aloitin leipomisesta ja jatkan sitä huomenna. Tänään siis. Pakko jatkaa, kun otin taikinat ja tykötarpeet sulamaan jo pakkasesta. Tänään syntyi 79 kasvispasteijaa. Huomenna toinen mokoma lisää. Lisäksi tein kaksi murokakkua.  Ehkä lisään huomenna reseptin ja kuvia tuonne toiseen blogiin. Jotain pipperskaakkuja pitäisi vielä leipoa, ehkä Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypiparit sopisivat parhaiten tähän mielentilaamme. Jännitämme kuitenkin sitä, mitä lääkäri sanoo ja mihin kokeisiin mahdollisesti passittaa. Ei ole mieskään enää puhunut mitään “oireettomasta malariasta”, joksi hän kutsuu kaikki minun epämääräisiä oireitani, siis kun ei halua nimittää akkaansa luulotautiseksi.

En sentään leiponut koko päivää, vaan uppouduin vielä illalla sukuselvityksiin, kun lainassa olevat kirjat on pian palautettava. Näissä puuhissa päivä menikin. Postissa sentään ehdimme käydä ja alkossa hakemassa glögit jo valmiiksi. Joulukortit ovat nyt matkassa, samoin muutama lahja rakkaille ystäville. Kaikkia lahjoja ulkomaille en millään ehtinyt tehdä. Rakas lapsuudenystävä sai sentään synttäripaketin… tämän vuoden puolella.