Vaahtokuu ja kulttuuria

Tänään vietämme suomalaisen kulttuurin ja Kalevalan päivää, kuten kaikki jo tähän mennessä ovat varmaan huomanneetkin ulkona liehuvista lipuista. Nyt en siteeraa Kalevalaa, vaan Vuotuista ajantietoa, Kustaa Vilkunaa siis. Hänen mukaansa näet nyt on menossa vaahtokuu - tiesitkös sen?

Näin Vilkuna sanoo: “Kun vanha kansanomainen ajanlasku perustui taivaallisen kuun mukaisiin kuukausiin, niin joidenkin vuosien sisään sattui 13 kuun syntymää, toisten 12. Eräs tuollainen käytännöstä pois jäänyt kuukausi on ollut sydäntalven kolmas kuukausi, vaahto-, vahto- eli kevätkuu. Vanhan määritelmän mukaan vaahtokuu syntyi seitsemän viikkoa ennen vanhan luvun pääsiäistä, siis molemmin puolin laskiaistiistaita. ”

Kun viikolla vietettiin laskiaista, niin nyt siis on vahtokuu, kuten meidän kulmlla varmaan sanottiin ennen vanhaan. ´’Vaahtokuu varikset tuopi’, tiedettiin Karjalassa.

Mepä juhlistamme Kalevalan päivää ruoalla, joka myös on osa kulttuuria, eikös vaan? Lammaspata ei ehkä ole tyypillinen kalevalainen ruokalaji, mutta se nyt muhii uunissa. Padassa on paloitellun lampaanpaistin  ja pekonin lisäksi runsaasti valkosipulia, tavallista sipulia ja tilkka punaviiniäkin, mausteena minttua, laakerinlehti ja pippuria. Kolmen juuston kermalla maustetut valkosipuliperunat kypsyvät toisessa astiassa. Tuoksut ovat jo nyt ihan mahtavat, vaikka ruoka varmaan saa olla vielä puolentoista tuntia uunissa.

Palatakseni suomalaiseen kulttuuriin, niin siihen liittyy lehdistökin. Löysin pari viikkoa sitten jotain paperipinoa siivotessani Hesarista vuosia sitten repäisemäni kolumnin, kirjoittanut toimittaja Perttu Kauppinen. Niin fiksu en ollut, että olisin merkannut edes vuosilukua, saati päivämäärää. Teksti tuli heti mieleeni, kun muutama päivä sitten isojen kauppaketjujen asiakaslehdet kopsahtivat postilaatikkoon. Molemmat olivat kuin yhdessä muotissa valettuja ja nostivat verenpainettani yhtä tasapuolisesti kumpikin.

Kauppisen kolumni  oli otsikoitu “Aivan liian hyvä lehti” ja teksti alkoi näin: “Nyt on nähty sekin ihme, että omistaja haluaa uudistaa aikakauslehtensä sen vuoksi, että julkaisu on journalistisesti liian korkeatasoinen.” Ja sitten kirjoittaja jatkoi ruotimalla tuolloin tapahtuneita Pirkka-lehden muutoksia, mutta pääsi sohaisemaan vastaavalla tavalla myös Yhteishyvää. Allekirjoitin joka sanan ja siksi varmaan olinkin ottanut tekstin talteen.

Lainaan vielä juttua: “Vaikka ihmiset ovatkin nykyään tottuneita mainoksiin, yleisaikakauslehdestä käyvä Pirkka on varmasti paljon parempi palkkio asiakkaille kuin myynnin edistämiseen orjuutettu lehti. Vähän samaan tapaan kuin lahjaksi saatua yksiväristä T-paitaa käytetään mieluummin kuin sellaista, jossa on kauppaketjun logo.”

Kolumni julkaistiin ennen Pirkan suurta lehtiuudistusta, mutta tiedossa kuitenkin olivat  jo  johdon uudet linjaukset, sillä toimittaja osasi ennakoida tulevaa. Hän antoikin lukijoille pirkkaniksin: “Jos Pirkan muuttuminen pelottaa, pane tämän vuoden lehdet säästöön, niin voit lukea ne uudestaan seuraavana vuonna.”

Tämmöisenä vanhempana naisihmisenä muistan kaiholla sen ajan, jolloin kaupan lehdet olivat sisällöltään aikakauslehtien parhaimmistoa. Ymmärrän erittäin hyvin, miksi lehdissä on ilmoituksia, mutta en oikein käsitä sitä, miksi mainokset korvaavat lähes tykkänään toimituksellisen aineiston, siis oikeiden toimittajien kirjoittamat oikeat jutut. Ehkä niitä nytkin on, mutta vyörytettynä täyteen merkkimainontaa. En halua lukea juttuja, joissa  joka lauseessa neuvotaan käyttämään vain ja ainoastaan Z-kaupan Z-merkkisuksivoidetta, ÅÄÖ-kaupan ÅÄÖ-merkkimaitoa taikka sukkahousuja, joita saa vain XYZ:sta. Tämä ei tietenkään ole pelkästään kaupan lehdissä esiintyvä ilmiö, mutta miten tulikaan nyt mieleeni.

Kun keskustelimme miehen kanssa aiheesta, hän kertoi pikkupoikana oppineensa Yhteishyvän juttusarjasta äärimmäisen tärkeitä asioita, taisi olla Amerikan intiaaniheimoista. Koskaan myöhemminkään ei ole kuulemma tullut mitään lisättävää silloin syntyneeseen tietokantaan.

Iloinen yllätys

Yllätyksiä sattuu. Kirjoitan nyt siis tietysti perjantain puolella torstaista ja keskiviikkoillasta. Kello oli 21.00, aika tarkkaan, kun puhelin soi. Tutun oloinen ääni langan päässä:  - Hei, täällä on…  Olen Suomessa, voitaisko me huomenna tavata?

Niin siinä kävi, että minulle tuli ex tempore  mukava Helsinginmatka. Eipä se suuria järjestelyjä edellyttänyt, sillä bussit kulkevat ja pysäkkikin itse asiassa on melkein ovipielessä. Minulla vain on kovin harvoin mitään niin tärkeää asiaa, että viitsisin lähteä suureen maailmaan.

Tätä tapaamista paljon tärkeämpää ei olisi voinut ollakaan, sillä edellisen kerran näimme toissa kesänä ja sitä ennen  joskus 70-luvun alussa.  Toisin sanoen ystävyytemme on peräisin hyvin kaukaa; kaukaa lapsuudesta ja kansakouluajoilta.

Olimme pari vuotta luokkakavereita, mutta sitten vähitellen poistuimme toistemme kuvioista ja kadotimme lopulta kaikki yhteydetkin. Hän muutti pois Suomesta ja on tehnyt pitkän ja ansiokkaan työuran toisessa maassa, vihittiin siellä papiksikin. Suomessa ei siihen aikaan vielä naispappeja ollutkaan.

Yhteys syntyi uudestaan ihan ihmeellisellä tavalla. Olin jo pitkään miettinyt, mistä tavoittaisin lapsuudenystävän ja tehnyt erilaisia yrityksiä, mutta koskaan ei löytynyt juuri sitä ihmistä. Mutta sitten vaan yhtenä aamun löysin hänen kuvansa lehdestä. Hän oli Suomessa jossain ekumeenisessa kokouksessa, josta Hesari oli tehnyt juttua ja haastatellut häntäkin. Silloin en kuitenkaan ehtinyt saada häntä kiinni, mutta sain yhteystiedot ja siitä se lähti.

Vaihdoimme posteja silloin tällöin muutaman vuoden ajan. Mutta kun ystävyys on kerran luotu ja jo  lapsena vannottu ikuista ystävyyttä, niin eihän sitä mikään katkaise. Ystävyys ei edes vaadi jatkuvaa raportointia. Mutta kun tapasimme ensimmäisen kerran toissa vuonna, niin kyllä siinä itku pääsi. Tämä oli toinen kerta, sellainen kahvikupposen ääressä vietetty hetki. Lyhyt, mutta arvokas.

Häikäisevä päivä

Aurinko on tänään aamusta alkaen paistanut häikäisevästi, ihan sananmukaisesti. Tiesin heti herättyäni, että nyt käy huonosti. Kevätaurinko on ihanaa, mutta häikäisevää.

Silmiä kirveli ja sain toista eli sitä kipeäpää  hädin tuskin sen verran auki, että silmätippa putosi oikeaan paikkaan. Saattaa olla, että diagnoosiin kuivat silmät on nyt tullut mukaan jotain muuta. Kun joulukuussa kävin silmälääkärissä, niin kaikki oli muuten o.k. Nyt pitää varmaan käydä uudestaan lääkärin juttusilla.

Yritin etsiä aurinkolaseja - sisäkäyttöön - mutta omia Mikkihiiri-lasejani ei löytynyt mistään. Onneksi muistin nähneeni miehen valtavan isot vastaavat yhdellä yläkaapin hyllyllä. Aamuaurinko nimittäin paistaa suoraan aamupalapöytäämme. Apulasit auttoivat niin, että lehdet tuli luettua ja teet juotua aurinkolasit päässä.

Silti sattui pikku haaveri. Vaikka omien kirvelevien ja punoittavien silmien lisäksi päässä oli neljät apulinssit, niin onnistuin tönäisemään nurin aamupalatarjottimella olleen täyden lasillisen aamujuomaani eli mehuun liotettuja leseitä, pellavarouhetta ja vadelmia. Kun koko lasillinen keikahti lattialle ja lattianrakoihin, niin lisäksi sitä tietysti valui myös pöytäliinalle ja vähän vielä kirjoillekin. Tietenkin pöydällä oli pino luettavaa, lukupaikasta kun on kysymys.Voin todistaa, että leseistä, marjoista, mustikkajuomasta ja vehnänalkioista syntyy inhottava sotku.

Tähän tilanteeseeen tuli taloon vielä vieras, mutta onneksi hän asioi pelkästään miehen kanssa ja he istuivat talon toisessa päässä niin että pääsin livahtamaan pikasuihkuun ja pukeutumaan.

– Näen taas ihan hulluja unia. Kaikissa on ollut jotain todellisuuspohjaa eli varmaan taas vaihteeksi työstän vanhoja asioita mieltä painamasta. Esimerkiksi toissa yönä opetin ex-ex-esimiehelle, miten lasketaan varastoarvoja ja tavaroiden kiertonopeutta. Tämä pomo ei olekaan ennen käynyt unissani, mutta hänellä oli sama nimi kuin eräällä miehen tutulla, jota tämä puolestaan kävi päivällä moikkaamassa.

Viime yönä olin tyttären, 8 v.  kanssa yöpymässä jossain Helsingin keskustan oikein rähjäisessä matkustajakodissa. Huoneeessa ei ollut omaa vessaa, vaan se oli heti huoneen ulkopuolella. Jouduin jonottamaan, jotta kaikki muut asukkaat kävisivät ensin. Tytär tietysti tuli uneeni eilisen visiitin ansiosta eikä kiirettä vessaan tarvinnut aamulla pitkään pohtia.

Suruviestitkin jatkuvat. Nyt eräs miehen sukulainen on menehtynyt. He eivät olleet mitenkään läheisiä, joten tuskin lähdemme hautajaisiin. Niistä tosin ei vielä ole tarkempaa tietoakaan.

Romantiikkaa ja iloa ilmassa

Romantiikalla tarkoitan nimenomaan tänään Ruotsin prinsessan kihlausuutista, jota tosin vasta odotellaan. Jo olisi aikakin kuulla, että rinsessa saa rinssinsä. Ilmeisesti virallinen tieto tulee millä hetkellä tahansa, tai sitten jää tulematta. Onnea, jos pitkä seurustelu vihdoinkin olisi tehnyt sulhokandidaatista hovikelpoisen. Ei se varmaan niin helppo ura ole, ei tosin Viktoriallekaan, vaikkei Ruotsissa kuningattarella taida olla senkään vertaa valtaa kuin mitä meillä kaavaillaan tuleville presidenteille.

Olisin minä niin toivonut tyttärellekin samaa, mutta ei taida kuulua kihlauutisia. Poika ehkä oli liikaa kiinni äitinsä essunnauhoissa tai sitten muuten vaan ei kaikki sujunut suunnitelmien mukaan. Kokemuksesta tiedän, että yksinhuoltajaäidit eivät varsinaisesti ole kovaa kamaa avioliittomarkkinoilla. Tänään kuitenkin vietämme saman tyttären synttäreitä, toivottavasti oikein iloisissa merkeissä.

Kävin äsken maksamassa puntin laskuja ja totesin, että en taidakaan käydä ostamassa synttärilahjaksi Marimekon pyyheliinoja enkä kaunista kukkakaupan kimppua,  en edes viinipulloa. Tilille jäi 14 euroa 45 senttiä eli ihan eivät sentään koirat pissi kintuille. Onneksi löysin hyllystä yhden kirjasen, joka näyttää aika koskemattomalta eli sen kehtaan paketoida lahjaksi. Täytyy katsastaa, olisiko ruokakaupassa poikkeuksellisesti tuoreen näköisiä kukkia. Kehun aina kaikille käyttämäämme kauppaa, mutta kukat siellä ovat alapuolella arvostelun, olivat ne Pirkka-tulppaaneja tai jotain muita, niin kaikki ovat yhtä nuutuneita.

Jos tarkkoja ollaan, niin olisin voinut siirtää miehen tililtä vähän avustusta omalleni, meillä kun on huushollissa yhteiset rahat. Mutta kun naputtelin miehenkin tilille maksuun sähkölaskun ja tavallista isomman ruokalaskun (veimme toiselle tyttärelle alkukuusta kaksi isoa kassillista ruokaa), niin antaa nyt olla. Ensi viikolla tulee taas kuitenkin kummallekin tilintäytettä.

Pikavisiitti

Tulin vain ilmoittautumaan, kun meni aikomaani kauemmin aikaa toisessa blogissa. Siis, ystävä hyvä, sieltä löytyy tuoreet kuulumiset ja muutama pikkulintukuva.  Kahden blogin päivittämisessä menee tosiaan oma aikansa, mutten malta luopua siitä toisestakaan. Sinänsä päivä on ollut niitä tavallisia, ei mitään erikoista, joten voi iloisena ja kiitollisenakin sanoa että olipa hyvä päivä.

Kirjoitan hetken vielä sukutauluja ja sitten nukkumaan. Paremmalla ajalla yritän ehtiä kirjoittamaan jotain tänne ehkä huomenna, tai  tänään siis. Illalla tosin on tiedossa synttärikahvit ja kyläreissu.

Mukavaa laskiaista!

Voi kun aurinko paistaisi! Ei silti, harrastukset olisivat varmaan samat siinäkin tapauksessa: sisällä oleskelua, lukemista, bloggailua ja sukuselvitystä. Onneksi pian tulee kevät ja jäiset kujat sulavat, jolloin minäkin uskallan lähteä kunnon lenkille.

Laskiaissunnuntain kunniaksi meillä syödään tänä iltana rokkaa. Keitin tammikuussa kinkunluusta ison hernekeiton, josta riitti pakkaseenkin ja nyt siihen lisätään vähän tuoretta savulihaa. Mies rakastaa makulihan savupotkaa, jota ostaa aina kun kaupassa näkee. On se ihan eri makuista kuin suola- ym. vettä pullistelevat ns. savukinkut. Olen vähän ylenkatsonut tuota potkaa muualla kuin hernesopassa. Hämmästys oli suuri, kun huomasin, miten vähän siinä itse asiassa oli läskia ja miten hyvältä liha maistui.

Tämä kuva esittää pihassa olevia jäniksenpolkuja, mutta ne eivät taida oikein näkyä. Jäniksillä näyttää olevan hirmuisen hauskaa, sillä polut lisääntyvät yö yön perään.

Kokeilin ekaa kertaa kuvan laittamista, mutta oppi kasvaa, oppi kasvaa.

Harjoittelu jatkuu

Hoh- hoijaa, harjoittelua ja kokeilua tämä uusi alusta vielä vaatii, mutta tämähän tuntuu hyvältä ja helpolta käyttää, kuten jo eilen kehuin tai ainakin ajattelin. Monta juttua on vielä toistaiseksi hämärän peitossa. Vähän aikaa sain miettiä sitäkin, miten ystäviä pyydetään, mutta kokeilemalla senkin opin. Kiitos ystäville!

Jatkan lauantain pientä puuhastelua eli siivousta, joten ei nyt muuta kuin mukavaa viikonloppua!

Palaan heti asiaan, jos keksin jotain ihan oikeaa kirjoittamisen arvoista tämän löperön höpötyksen lisäksi

Hupsista keikkaa

Taas pääsee opettelemaan uusia juttuja! Ensin askarttelin aika kauan ennen kuin sain muutettua käyttökieleksi suomen. Tuo englanti on vähän ruosteessa.  Naamanikin on just oikean näköinen: juuri niin äreä kuin minä itte joskus, en tosin aina. Päivitys näyttää kivalta, mutta kyllä tässä taas on oma opettelunsa. Kun on tottunut johonkin systeemiin, niin melkein automaattisesti hakee näppäimiä oikealta, kun ne nyt ovat vasemmalla tai muuta vastaavaa. Ja mikä hankalinta, epäteknikselle ei-tietokone-ihmiselle on se, että ei ymmärrä, mitä joku asia tarkoittaa. Mutta ehkä tämä tästä jahka rupean opettelemaan.

Tarttis kai ruveta muistelemaan vanhoja kieliopintojaa, vaikka lukemaan dekkareita tai hempeitä rakkausromaaneja englanniksi. Ja ruotsiksi. Ja saksaksi. Ei ranskaksi, vaikka olen sitäkin lukiossa aikanaan ns. opiskellut. Opettaja lähinnä laulatti meitä. Alluette, chant`il alluette, vai miten se menikään, mutta on joka tapauksessa ainoa oppi, joka jäi päähäni, enkä senkään kirjoitustapaa enää osaa. Ei varmaan tarvitse erikseen korostaa, että niillä tiedoilla ei osallistuttu ranskan ylioppilaskokeeseen.

Hullaantunut sukuunsa

Voi vitsi, olen täysin höpsähtänyt tähän sukututkimukseen. Yö on melkein mennyt ja täällä minä vain kupsehdin. Suljin tosin jo äsken tekstinkäsittelyn ja tulin vain ihan vähän kurkistamaan blogeihin. En tietenkään malta olla kirjoittamamatta tänne paria sanaa.

Kuten kerroin, sain lainaksi pari mielenkiintoista sukukirjaa tai oikeastaaan ne ovat pääasiassa sukutaulujka. Liimasidottuja vihkosia ei voi noin vaan pistää kopiokoneeseen ja kun ehdottomasti haluan saada myös itselleni nämä aarteet, niin eipä tässä ole vaihtoehtoja. Kopiokone ei käy, siis naputtelen käsin.

Sukutaulujen avulla hahmotan monta asiaa jo nyt ihan uusin silmin. Suurin osa henkilöistä on korkeintaan hyvin etäisiä sukulaisia, jos ollenkaan, mutta kun nämä harvinaiset kirjat sain käteeni, en arvaa jättää yhtäkään nimeä kopioimatta. Ei koskaan tiedä, miten kiinnostukseni rönsyää tai mitä tulee vastaan.

Istun siis tietokoneella niin paljon kuin takamus kestää  ja mies sietää  ja naputtelen sukutauluista itselleni omia tiedostoja mahdollista jatkojalostusta varten. Aina kun tuntuu, että en jaksa, aivot eivät enää toimi, tulee vastaan joku yllättävä kytkös. Tuttu nimi tai tuttu henkilö - ai jaa, tuokin on etäinen sukulainen.

En ole vielä tilannut itselleni sukututkimusohjelmaa, mutta tässä on tarvittavaa pohjamateriaalia sitäkin varten eli tilaus tulee pian ajankohtaiseksi. Ilmaisversion otin testikäyttöön, mutten ole ehtinyt oikein kunnolla perehtyä siihen enkä ole varma, onko käyttöoikeuskin jo loppunut.

Toinen syy on tässä pöydällä: iso pino maksamattomia laskuja. Sitä se tekee, kun on kallis mutta komea uusi paikka suussa. Myös isoja lääkelaskuja on odottamassa maksamista, kun oli pakko taannoin vähän  vinguttaa visaa. Lisäksi olen tärvännyt rahaa divarikirjoihin. Selitän itselleni, että taustamateriaalia itselleni jotain tuntematonta tarkoitusta vaten. Murteita, kaskuja, historiikkeja ja sen sellaista. 

Kun laskut on selvitetty, niin ehkäpä sitten. Mutta tätä kopiointityötäkin riittää vielä monen moneksi päiväksi. Ja ilmeisesti yöksi myös.

Pohdintaa pohjan ja henkilökunnan vaihtopäivistä

Olipa vaikea löytää uutta pohjaa. Ruskea ei ole koskaan ollut minun värini, mutta olkoon nyt tämän kerran Viikonvaihteen pinkistä oli lupasteni mukaan joka tapauksessa päästävä pikaisesti eroon. Täällä on toki vaikka miten paljon kivoja vaihtoehtoja, mutta osassa ei teema käynyt, osassa on muita syitä. Esimerkiksi kaikki tumma- tai negapohjaiset ovat minun blogistani kokonaan pois laskuista, samoin pienifonttiset. Jos ei edes itse näe, mitä kirjoittaa, niin miten sitten voi olettaa että kukaan muukaan tätä viitsisi lukea. Sitä tämä ikä tekee, näkökin  huononee monella tavalla. Tämä on seikka, jota ei nuorena ja tervesilmäisenä tule lainkaan ajatelleeksi. Esimerkiksi monet aikakauslehdet harrastavat aika voimakkaita väripohjia jopa silloin kun kohderyhmänä ovat ikäihmiset.

Pohjanvaihtoa paljon suurempi juttu ovat nämä “henkilökunnan vaihtopäivät”. Tämän päivän irtisanomisuutiset koskettavat nyt niin kovin monia, enkä ole kovin vakuuttunut siitä, että aina pelkästään pakon takia saneerataan. Itse asiasta minulla ei ole mitään uutta sanottavaa eikä viisautta neuvoa itseäni viisaampia, mutten myöskään osaa olla sorkkimatta asiaa. Ennen vain oli yrityksiä, jotka tunsivat vaikeinakin aikoina  jonkin sortin yhteiskuntavastuuta ja kantoivat huolta työntekijöistään. Nyt ajatellaan tulosta, osingonjakoa…

Nyt surutta ulkoistetaan tuotanto ja osaaminen ties mihin, vähemmän esimerkiksi ympäristö- ja ilmastoasioista kiinnostuneisiin halpismaihin. Tämä luonnollisestikaan ei ainakaan välttämättä näy lopputuotteen hinnassa, mutta tietysti varmistaa sen, että edes jokunen työpaikka on kotimaassa. Härskeimmissä tapauksissa avainlippu liehuu pakkauksessa, vaikka vain markkinointi ja pakkaus on kotimaista - ilman että kukaan tekisi mitään väärää. On helppo luoda mielikuvaa kotimaisuudesta esimerkiksi vanhan tunnetun merkin perusteella. Moni vastuullinen kuluttaja, joka kuvittelee ostavansa suomalaisen tuotteen, yllättyisi, jos tietäisi. Tieto lisäisi vain tuskaa, niin se on.

Kun lama on myös näppärä tapa päästä eroon hankalista työntekijöistä tai yleensä vain uupuneista tekijöistä, niin sitä on helppo käyttää hyväksi ikään kuin “varmuuden vuoksi”. Hetkeksi vähennetään väkeä  ja kohta taas saadaan uutta, jaksavaa porukkaa remmiin. Jospa se menisikin niin, että me eläkeikäiset pääsisimme kunniallisesti eläkkeelle ja tilalle otettaisi nuorta väkeä. Mutta ei, eläkeikää aiotaan nostaa. Näin pakotetaan pitkän työrupeaman tehneet jatkamaan vaikkei jaksaisikaan. Sitten kun heidät jossain vaiheessa kuitenkin potkitaan pellolle, ei välttämättä ole edes riittäviä turvaverkkoja. Aamulla luin lehdestä, että nyt ollaan myös samassa vaiheessa kuin edellisen laman aikana: kannustetaan, likimain pakotetaan ihmiset yrittäjiksi, oli siihen resursseja taikka ei. Ole siinä sitten hetken päästä konkurssin tehnyt yrittäjä, joka myös on takuuvarmasti työttömyysturvan ynnä muiden tukiverkkojen ulottumissa. Jo nyt, ellei asioita ole muutaman vuoden aikana korjattu.