… ja melkein taas talvi

Takatalvi yllätti ainakin eteläisen maan. Lunta on tuprutellut koko päivän ja tuulen mukana aika inhottavasti vaakasuoraan. Kaikki kissan-, pupun- et linnunjäljet ovat  jo lumen peitossa, mutta eipä niitä tarvitse tällä säällä lähteä tarkkailemaankaan.

Jotain keväistä sentään on ilmassa. Pääsin aamulla näkemään oikeaa kunnon kukkotappelua, kun fasaanikukot ottivat yhteen.  Ne sentään tietävät, että on kevät, vaikka miten tuntuisi takatalven säältä.  Nyt taistellaan sekä reviireistä että emännistä, luulisin. Kamera oli valmiina, mutta mokomat pysyttelivät niin tarkasti pensaiden takana, ettei kuvassa näkynyt linnuista pyrstösulkaakaan.

Kellot on muistettava kääntää illalla kesäaikaan, mikä on mielestäni täysi tarpeeton puuha. Valitettavasti asiaa ei saa korjattua huutoäänestyksellä eikä ainakaan minun äänelläni.

Melkein kevät

Tämän ulkoasun nimi on Almost Spring ja kun parin päivän päästä siirrytään virallisesti kesäaikaan, niin onhan se vähintäänkin melkein kevät. En tosin ymmärrä, miten just tämä visuaalinen ilme on kevättä, mutta kai se sitten niin on. Vaihtelu paitsi virkistää, niin toivottavasti lisää luettavuutta. Kun ainakin itse olen nykyään melkein aina silmät rasvassa tai vetistäen, niin annan arvoa lukukelpoisuudelle.

Edellisen postauksenkan kommenttiinkin olen vasta vastaamassa, kun en saanut talvimaiseman keskeltä selvää mitä kommentoit, Iinuskako se oli?

Erityisen suuria kuulumisia ei ole kerrottavana, jos lasken pois kaikki vaivojen ja temppuilevaan tietokonealaan liittyvät valittamiset. Aikookohan tämä hajota? Nyt ei olisi varaa uuteen koneeseen, kun tuntuu että kannan rahani tasan kahteen paikkaan: kirjankustantajille ja lääkekauppiaille. Pian kai täytyy ruveta tinkimään periaatteestani, että kirjoista en luovu enkä niitä jätä hankkimatta.

Kävin sentään kirjastossakin, josta tulin neljän paksun historiikin ja muutaman murrekokoelman kanssa kotiin. Kaikkea ei ole tarkoitus lukea sanasta sanaan, en esimerkiksi ole kiinnostunut 1800-luvun metsätaloudesta. Löysin muutaman mielenkiintoisen kuvan talosta, joka mahdollisesti on joskus ollut isomummun koti.

Kun keskusteltiin eilen lääkärin kanssa kolesterolilääkkeeni pakkovaihtamisesta, niin vaihtoehdon hinta on osapuilleen 200 euroa per paketti. Se ehkä on kolmen kuukauden satsi, mutta silti hirveä hinta. Nykyinen  on kuitenkin ollut minulle ainoa tähän mennessä, joka on tepsinyt kunnolla.

Ja se on vain yksi lääke eikä suinkaan ainut, ei sinne suuntaankaan. Jotkut onneksi ovat halvempia, mutta esimerkiksi eri laatuisia silmätippoja ja nyt hankittuna kassillinen. Se maksoi tuplaten sen mitä tavallisesti kassillinen ruokaa. Lääkärilläkään ei oikein ollut käsitystä, mitä aprillipäivä tuo lääkevaihdon suhteen tullessaan.

Olen aika vakuuttunut siitä, että monet vaivani ovat enemmän tai vähemmän työperäisiä, siis pitkäaikaisen stressin, paineen ja suoraan sanottuna liian suuren työmäärän aikaansaannoksia. Tätähän en mitenkään todista eikä siitä olisi hyötyäkään. Vaivat tulivat ja näköjään myös pysyvät. Ainakin se on varmaa, että raataessani en jaksanut enkä edes ehtinyt suuremmin miettiä syömisiä, saati liikuntaa.

Silmät rasvassa, muuten intoa pihisten

En malta olla kirjoittamatta kuulumisia, vaikka pitäisi jo olla nukkumassa. Olen virkannut koko illan ahkerasti eli käsityö edistyy hyvin. Olen myös penkonut sukuasioita. Sain edellisenä iltana jostain syystä ahaa-elämyksen: vaarin äidin suku on melkein kokonaan hämärän peitossa. Kävin jo eilen selaamassa Hiskiä ja vielä lisää tänään. (Hiski on Suomen sukututkimusseuran nettisivuilta löytyvä kirkonkirjojen aarreaitta, josta voi kaivelle seurakuntakohtaisesti tietoja, eikä millään vanhalla vaikealukuisella käaialalla tai ruotsilla kirjoitettuna.

No niin, olen aprikoinut tätä isäni isoäidin sukua koko päivän. Nyt illalla löysin paljon nettitietoa, mm. jonkun joskus tekemän aika laajan sukuselvituksen, josta tosin isomummua en ole vielä ehtinyt etsiä, mutta ehkä suiitä löytyy ainakin tietoa hänen vanhemmistaan. Nyt vasta printtasin matskua tarkempaa lukemista varten.

Isä on puhunut Skoonen mummusta, josta ei ole löytynyt mistään tietoa ja josta isäkään ei ole sen enempää osannut kertoa. Nyt minä veikkaan olevani vähän jäljillä, jotka tosin johtavat Sipooseen, mutta nimien ja tilusten mukaan hyvinkin ruotsinkieliseen sukuun. Isä on myös muistanut Packalenin ja Blomqvistin tädit ja ensin mainittu nimi putkahtikin jo esiin, vaikkakin varmaan vähän vanhempaa polvea.

Ehkä tässä kielikysymyksessä on syy siihen, että mummun suku on ollut täysin hämärän peitossa. Vaarin isä taisi olla aika lailla suomalaisuusmiehiä. Taikka ehkä se, että leskeksi jäänyt mummu nai itseään huomattavasti nuoremman miesvainajansa sukulaisen viilensi välejä omaan sukuun. Nimittäin kotirustholli ei olisi ollut kuin hevoskyydin päässä. Toisaalta mistä minä tiedän eikä ole perimätietoa kertomassa, onko valjastanut  hevosen ja käväissyt visiitissä vaikka kerran viikossa. Tai kukaties osannut ratsastaakin?

Tämä nyt on tällaista arvailua ja edelleen läinnä tietojen kartoitusta ja keräilyä vähän sieltä sun täältä. Välipalana luen tyttäreni isän suvun karjalaisista kotikonnuista isosta pitäjänkirjasta. Tänään perehdyin paikalliseen hevosjalostustoimintaan 1900-luvun alun Karjalassa, mutta minullekin tuttuja nímiä ja jopa henkilökuvia vilahtelee kirjassa, vaikken ole heitä tavannut kuin ohimennen joskus 60-luvulla. Hevosjalostu ei varmaan tytärtä kiinnosta, mutta teoksessa on paljon muuta mielenkiintoista ja hänelle sen ostinkin.

Miksi naputtelen tätä, kun voisin lukea mielenkiintoista sukukertomusta ja jatkaa hevossukujen selvittelyä? - No siksi, että hyvin rasvatut silmäni eivät näe lukea, mutta käsikopelolla ja ulkomuistista voin suoltaa tekstiä.

Pyydän anteeksi kirjoitusvirheitä, ne johtuvat tästä rasvasta, jota kävin tänään ostamassa ja kaikkiaan noin heinähäkillisen verran apteekista. Silmälääkäri arveli, että voipi olla kyse allergisesta reaktiosta, jota mahdollisuutta minä tyhmä en tullut ollenkaan ajatelleeksi siitä huolimatta, että syön koko ajan antihistamiinia nuhaan ja yskään. Kun lisäksi oli pakko ostaa paria kallista muuta lääkettä näiden kolmen lajin silmätipan ja silmäyörasvan lisäksi, niin johan tuli laskua yli 200 euroa. Silmälääkäri määräsi tipat kertapipeteissä ja ison annoksen, josta onneksi nyt tuli sentään kelakorvausta. Ekaa kertaa, vaikka olen kostutellut kuivia silmiäni varmaan jo kymmenen vuotta. Vain yörasva on sellainen, ettei siitä tule senttiäkään koravasta, vaikka sitäkin on ostettava uusi tuubi joka kuukausi. Palaillaan taas!

Aurinkoista päivää

Olen koko talven valitellut silmiäni. Ne punoittavat ja kirveltävät ja mokomat väsyvätkin helposti. Aurinkokin häikäisee. Heräilen ajoittain yölläkin terävään kivuntuikkaukseen silmässä. Epäilin etenkin ahkeran tietokoneella näpräämisen olevan osallisena vaivoihin. Silmätulehduksesta ei kuitenkaan ole ollut kyse, mutta jo aikaisemmin on todettu vaivan nimeksi ainakin kuivat silmät.  

Olin ennen joulua silmälääkärissä ja nyt eilen uudestaan. Itse asiassa yritin jo aikaisemminkin ja muutama viikko sitten minulla oli aikakin, mutta lääkäri oli itse sairastunut. Lääkäriaikoja on joutunut jonottamaan yksityisellekin kuin ikään terveyskeskustohtorille… No, nyt uusi lääkäri tutki silmät ja vahvisti edellisen kannan. Kuivat ovat. Kokeillaan allergialääkettä ja entistä uutterampaa silmätippojen käyttöä. Yksi mahdollisuus, josta tämä mukava lääkäri mainitsi, voisi liittyä sokeriarvojen vaihteluun. Hän kehottikin aloittamaan kotimittauksen. Onko kenelläkään kokemusta taikka antaa hyviä neuvoa näistä mittauslaitteista? 

Minulla on muutakin asiaa omalle henkilääkärille, joten täytyy muistaa huomenna tilata aika. Onneksi hänet yleensä tavoittaa helposti, ainakin sata kertaa helpommin kuin terveyskeskuksen lääkärin, vaikkei tämä pidäkään vastaanottoaan kuin kerran viikossa.

Ja täytyy kai mennä vaihdoinkin hankkimaan aurinkolasit, sellaiset mikkihiiriruudut rillien päälle. Minulla on ollut semmoiset, mutta talletettuna kaiketi pankkiholviin, kun ei mistään löydy. Pidin niitä autossa, mutta kun oma autoni myytiin, niin pakkasin kaikki kamat johonkin. Epäilemättä varmaan talteen.

Tämä olisi fantastinen ulkoilupäivä, elleivät aurinko ja lumi häikäisisi. Taidankin tästä lähteä jatkamaan neuletyötä. Eilen jouduin purkamaan sitä pitkän pätkän, mutta onneksi malli on niin helppo, että sain melkein jo mittatappion takaisin. Ohje oli jotenkin epäselvä tai oikeammin sanottuna olin itse lukenut sen vähän huolimattomasti.

Vääriä hälytyksiä

Ei tullut lumimyräkkää, joten turhan takia vaihdoin sivupohjaa. Ehkä vahinko ei kuitenkaan ollut suuri ja saanhan ruskeanrauhallisen pohjan taas nopeasti takaisin, jos tämän lukeminen ottaa liikaa silmiin. Miten on?

Toisen väärän - tai oikean - hälytyksen aiheutti pian neljä vuotta täyttävä printterini. Ilmeisesti se alkaa olla pian tiensä päässä, kun joka painatuskerralla tulee erilaisia hälyjä. Tänään se huomautti, että muste alkaa loppua ja se varmaan pitääkin paikkansa. Kotona on kolme varapatruunaa väri, mutta onneksi myös yksi musta, joten tämä ei haittaa.

Sitten tietokone väitti, että printterin USB-kaapeli on irti. Sen se teki kesken painotyön. Seuraavaksi väitettiin, että tietokoneessa on kokonaan uusi ja tuntematon laite. Ei ole, ellei sitten joku peevelin pöpö ole majoittunut sisälle kaikista varotoimista huolimatta.

Seuraavaksi printteri keksi olla kokonaan printtaamatta, mutta pani työni jonoon. Kun olin poistanut kokonaista viisi isoa työtä turhaan jonottamasta ja aloittanut alusta, päätti kone lopettaa toimintansa. Ensin se oli ihan hiljaa  ja näytti sitten  ilkeän herjan, että tätä työtä se ei ainakaan printtaa. Mutta kas, printtasikin koko ajan juuri sitä samaista pitkää sukuluetteloa.

Nyt kaikki neljä lainassa olevaa sukukirjaa, ne joita kirjoittelin yökaudet, on printattu ja mapitettu. Lisäksi ne on talletettuna paitsi tietokoneelle, myös kahdelle levykkeelle, mutta ei sentään kassakaapissa.  Kun näitä ei ole myynnissä eikä kovin helposti keneltäkään lainattavissa, käsittelen mappia kuin kukkaa kämmenellä.

Samaan mappiin on minulla vielä runsaasti muuta, siis lähempää sukua käsittelevää  materiaalia. Se pitää nyt seuraavaksi selvittää ja saada paperille. Nämä äskeiset olivat vasta sanoisinko viitekehystä itse asialle eli omalle suvulle. Työmaata piisaa muutamaksi talveksi.

Palaan taas virkkuuneulan ja neuletyön pariin. Ne eivät heittele herjoja.

Tiedossa lumipyryä

Kun illalle ja huomiselle mainostetaan oikein kunnon lumimyräkkää koko maahan, niin vaihdanpa vielä talvisen ilmeen tännekin. Melkein olisi jo toivonut kevättä ja lumien sulamista. Linnutkin ovat aloittaneet kevätsirkutuksensa.

Vaihtelu virkistää, vaikka esimerkiksi mieheni ei eilen meinannut millään käsittää sitä, miten voin vaihtaa kolmeen kertaan mielipidettä samasta asiasta. Siis siitä, lähteäkö vai eikö lähteä käymään mummulassa. Kävimme.

Illalla nuokuin taas täällä tietokoneella ja rupesin selaamaan kirjadivareitten antia. Ei tietenkään olisi pitänyt, sillä nyt taas odottelen muutamaa kirjapakettia, jotka kävin äsken maksamassa. En tässäkäään kuussa uskalla vielä tilata sukututkimusohjelmaa.

Toisaalta aloitin juuri ison neuletyön - kevätneuleen virkkaamisen itselleni -  ja sen jälkeen on vuorossa “piirustuskoulu”, joten ehkä sukutaulut ovatkin enemmän talven pimeiden päivien askastelua. Kaksi kirjontatyötäkin on odottamassa: syksyllä tilaamani tyynyt, joiden tekoon valoisa kevätpäivä on varmaan otollisempi aika kuin talvi.

En ole erikoisen maineikas käsitöiden alalla enkä etenkään kirjontaihmisiä. Kai  juuri sen takia tilasin nämä tyynyntekeleet, voidakseni todistaa itselleni että vielä minun sormeni taipuvat tähän! Ristipistoja pistelin aikanaan ehkä kiintiöni täyteen ja vaikka ehkä haluaisin tehdäkin niitä, niin silmät kieltäytyvät. Edes suurennuslasilamppu ei oikein riitä kahden langan yli pistelyyn.

Terveisiä saunasta!

Piipahdin vain kuuntelemaan uutisia ja kurkistamaan, olisiko tullut viestejä.  Lähdenkin sitten katsomaan telkkarin englantilaista sairaalasarjaa mikä-se-nyt-onkaan-nimeltään ja kuivattelemaan hiuksiani. Saunottu on, tehty iltapalaksi pasta-kinkkusalaatti ja nyt siis istahdan telkkarin ääreen. Mies tulee kotiin vasta lähempänä yhdeksää.

Mukavaa viikonvaihdetta! Toivottavasti aurinko paistaa. Se jo vähän harjoitteli iltapäivällä.

Ei suuria uutisia

Se on hyvä uutinen, jos ei ole uutista ollenkaan. Siis jos ei lasketa mukaan tänään syntynyttä huikeaa lääkärilaskua. Kävin aamulla kuvauttamassa kipeän akillesjänteen, kun oma lääkärini kehotti menemään ultraääneen ja kun ei kävellessä kipeytyvät ja turpoava kinttu tunnu ollenkaan tokenevan. Kaksi minuuttia, sata euroa minuutilta, kiitos! Tai ainakin melkein. Olisin pyörtynyt, jos ei vastaanottovirkailija olisi jo puhelimessa nätisti tiedustellut, olenko perillä toimenpiteen hintatasosta. En edes harkinnut asian hoitamista terveyskeskuksen kautta, enkä edes tiedä, olisiko se heillä edes hoitunut. Siperia on opettanut.

No, päivän oikeasti hyvä uutinen oli se, että revähtymiä tai muuta sellaista ei nilkasta löytynyt. Edessä on kuulemma kuuri tulehduskipulääkettä. Taas siis yksi pilleri lisää. Onneksi kela oli tehnyt myönteisen päätöksen yhden lääkkeen korvattavuudesta. Sen sijaan anomus diabetes-lääkityksen korvaamisesta ei mennyt läpi. Kas, kun en ole tarpeeksi sairas enkä sairastanutkaan vielä tarpeeksi pitkään.

Nämä muutamat vaivat ja vastoinkäymiset rupesivat risomaan minua viime viikolla niin paljon että tilata paukautin postimyynnistä oranssin litteän Tivoli Audio -merkkisen radion työhuoneeseen. Tärkein valintakriteeri oli ulkonäkö ja se, että litteä pieni toosa mahtuu hyvin kirjahyllyyn. Radio soi ja laulaa ihan kuten kuuluukin, paitsi että klassikradiota en ole vielä löytänyt.

On täydenkuun aika, hu-huu!

Uskomaton muuttui todeksi

Minä tepastelin tänään ensimmäistä kertaa sillä pihamaalla, jolla isäni, isoisäni ja hänenkin isänsä ovat aikanaan kirmailleet, olin siis käymässä esi-isieni tantereilla. Koska talo on toisten käytössä, en tohdi esitellä edes ottamiani kuvia.

En ehkä kuullut sellaista historian siipien havinaa, kuin olisi voinut etukäteen ajatella, mutta asiaa ehkä pitää sulatellakin jonkin aikaa. Vietin joka tapauksessa kivan ja koskettavan iltapäivän.

Tulin myös ajatelleeksi, että minulle on ilmeisesti puhuttu puuta heinää monestakin seikasta. Toisaalta en ole itsekään ollut aikaisemmin kiinnostunut ottamaan selvää todellisesta laidasta - mikä se sitten onkaan.

Joskus katkeruus ja kauna, ehkä lähisukulaisten välinen vihoittelukin voivat jatkua sukupolvesta toiseen. Ne heijastuvat siinä, miten tapahtumista kerrotaan jälkipolville ja etenkin mitä jätetään kertomatta.

Omalla kohdallani kyse on pian sata vuotta vanhoista asioista, joista on tavattoman vaikea vieläkään puhua.  En tiedä avoimesta vihanpidosta, mutta jotain on varmaan jäänyt aikanaan hampaankoloon. Ehkä. Edellinen polvi ei puhu jos ei kysytä. He eivät puhu emmekä me tohdi kysyä. Sinänsä surullista, sillä pian aikaa ei ole ketään, jolta voisikaan kysyä. Toisaalta fakta on se, että varsinaisesti se sukupolvi joka asioista tietäisi, on jo ajat sitten mennyt manan majoille.

Näitä saman tapaisia salattuja asioita saattaa suvussamme olla sekä isän että äidin puolella. Miehenikin on valitellut samaa omasta suvustaan: kaikkea ei ole kerrottu. En silti usko, että suvuistamme löytyisi rosvoja tai ryöväreitä, ei hirsipuita eikä käsitykseni mukaan lehtolapsiakaan. Joskus ehkä perillinen on syntynyt aika pian häiden jälkeen, mutta eihän se nykyäänkään kovin outoa ole. Ehkä meiltä puuttuu puhumisen taito ja puhumisen kulttuuri. Olisikohan se joku puuttuva geeni?

Jatkoa edelliseen

Miten nopeasti taas tämäkin päivä on hurahtanut, viikosta puhumattakaan! Nyt tällä kertaa en tullut paasaamaan eläkeläisten asioista, en muuta kuin sen vielä sanon edelliseen postaukseen jatkoksi: miten kukaan kuvittelee, että työnantajat pitäisivät meitä kuuskymppisiä enää kymmenen vuoden päästä töissä, kun emme nytkään ole kovin kuranttia kamaa? Tilanteet tietysti voivat muuttua emmekä tietenkään tiedä, millaisen kaaoksen keskeltä vielä itsemme löydämme.

Lueskelin päivällä marttojen keskustelupalstaa ja siellä joku kysäisi, että kuka jatkaisi seitsemänkymppiseen asti töissä, jos saisi tuplapalkan. En jaksanut kommentoida, kun en viitsinyt kirjautua, siis etsiä salasanaa jota en muista ulkoa. Ehkä joku on huomauttanutkin jo tästä seikasta: kuka vaan voisi ottaa tuplapalkan, mutta kuka maksaa sen? Se siitä. Nimeni kävin pistämässä nettiadressiin.

Päivästä muuten raportoidakseni, niin kävin päivällä vähän humputtelemassa. Kampaajalla ja parissa lahjatavaraliikkeessä ostamassa täysin turhaa kamaa siltä varalta, että tulee äkkiä tarve saada joku pieni lahjapaketti aikaiseksi.

Iltapäivällä, kun olimme juuri tulleet kaupasta ja lievästi oli mielessäni aloittaa huushollin siivoaminen, niin eikös käly ja lanko tulleet ovesta sisään  juuri parhaimpaan aikaan. Onneksi talo ei ollut ihan ylösalaisin, muta ei paljon puuttunutkaan. Näin aina.  Heillä koti on aina tip-top-kunnossa, mutta siellä käykin siivooja ja emäntä on varmaan itsekin uutterampi siivoomaan. Ja hyvä esittämään sellaisia kysymyksiä kuin että miksi meillä oli pöydällä muutama iso kirjapino. Tunnonvaivoja välttääkseni kannoin sitten muutaman pinon kirjahyllyyn heti kun sukulaiset olivat poistuneet. Nimittäin valehtelin heille silmät kirkkaana, että sinne ne ovat matkalla. Totuus tietenkin on se, että pinot ovat olleet paikallaan joulusta lähtien: pöydältä on niin kätevä ottaa uutta luettavaa.