Katsotaan, sanoi lääkäri

Nimittäin, miltä blogi nyt näyttää. Fraasi tuli tietysti päivän pandemia-uutisoinnista, mistäpä muualta. Kun maailmassa ei muuta kuin murhetta, vaivaa, tautia, köyhyyttä ja pandemian pelkoa, niin vaihdoin edes blogiin väriä. Ettei vain Obeesialla ole sama pohja käytössä? Jos, niin minua ei haittaa ainakaan, jos ei sinua.

Kello on jo vaikka mitä ja uni painaa silmiä, mutta pakko oli tulla moikkaamaan muutaman päivän tauon jälkeen. Moikkaamaan ja iloitsemaan kesän tulosta. Vaikka on tässä vielä vappu ja perinteiset vapun räntäsateet kokematta.

Päivään mahtui ihan vähän kukkapenkkien haravointia, käsityön tekoa (= nuttuja Etiopian sairaalan vauvalaan suomalaisen lähetystyöntekijän kautta, kiitos vinkistä, jonka ensimmäiseksi löysin Palagan blogista. Tähän palaan sitten kun silmät pysyvät paremmin auki.). Muuten tavanomaista lorvimista ja lukemista. Ennen kaikkea päivä on ollut täynnä riemua kukkasista ja keväästä. Ja siitä kun vihdoinkin saatiin auton alle kesärenkaat, hih-hih.

Aihe Iloa | Kommentit (0)

Tuntomerkkejä minusta

Näin minulle kirjoitti Doris50:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

Kiitos, otin heti haasteen vastaan. Tämmöiseen minua ei kukaan ole aikaisemmin haastanutkaan. Aloitan vaikka samoilla asioilla kuin Doriskin, sillä näköjään vastaukset ovat aika lähelle samat.

1. Olen ainakin joskus ollut 170 cm:n mittainen, mutta pituutta ei ole mitattu varmaan kouluajan jälkeen.

2. Tasapaksu ja ylipainoinen. Ikuisille laihduttajille naureskelijasta tuli itsestä ikuinen laihduttaja.

3. Minulla on vihreät silmät. Suu on hapan silloinkin kun en ole ollenkaan pahalla tuulella, vaan vain omissa omissa ajatuksissani. Se aiheuttaa usein väärinkäsityksiä. Osaan tosin nauraakin.

4. Hiukseni ovat paksut ja niitä on paljon. Väri on ikioma, aika tumma, muutamia harmaita hapsiakin siellä täällä.

5. En enää nykyisin värjää hiuksiani. Upein värini oli mustikansininen, josta esimies sai melkein hepulin. Minusta väri oli kaunis.

6. Olen kova puhumaan, siis en osaa olla hiljaa. Puhumista haittaa vaiva nimeltä kuiva suu. Pitäisi aina olla pastilli taskussa.

7. Levittäydyn, tavarani valloittaa asuintilaa itselleen pöydiltä, pöytien alta, tuoleilta. Sopisin elämään aikaan, jossa palvelijatar kulki perässä ja korjasi jälkeni.

8. Hukkaan tavaroita. Onneksi voin soittaa lankapuhelimella kännykkään…

9. Joskus tuntuu kuin ihmissuhdekiintiöni oli täynnä.  Ennen olin omasta mielestäni ja työnkin takia sosiaalinen. Nyt seuraelämämme ei ole kovin vilkasta. 

10. “Harrastan sukututkimusta, valokuvausta, akvarellejä, lukemista ja käsitöitä”, sanoi Doris. Minä myös.

11. Ulkoilua ja liikkumista pitäisi harrastaa enemmän. Kävely menettelee hyvässä seurassa.

12 En ole ikinä harrastanut vatsatanssia enkä joogaa - enkä harrasta! Tykkään luonnon tarkkailusta ja puutarhan rapsutuksesta.

13. Kotiasua tuskin kehtaan mainostaa. Viime aikoina se on usein ollut trikoolegginsit ja mahan peittävä pehmoinen t-paita, mahdollisesti paksu villapaita päällimmäisenä.  Ja tietysti kunnon sloggy-puuvilla-alushousut alla. Rintsikoita en voi sietää. Paljain jaloin kesät, talvet - paitsi ulkona.

14. Ihmisten ilmoille vedän jalkaan mustat päällihousut tai farkut.

15. Kuljen mieluiten paljain päin, mutta lenkille on pakko laittaa pipo, joka on silkkaa kärsimystä. Päähuivi ei ole minun juttuni ja lippalakkia en ainakaan voi sietää.  Kerran olin vähän aikaa hattuihminen ja vieläkin tallessa on musta kotsa, jossa on pitkä sulka sivussa.

16. Kaulani ei ole suojattu kotioloissa minkäänlaisella huivilla, paitsi  talvella usein punaisella villahuivilla, joskus silkkihuivilla.

17. Minulla on vaikeuksia silmieni kanssa. Miinusnäön ja hajataiton lisäksi punoitusta, kirvelyä ja pistelyä, jotka ovat parhaillaan seurannassa. Lisäksi harmina ovat erityisen kuivat silmät. Moniteholasit, sänkylasit lukemista varten ja ns. mikkihiirilasit auringon häiläisyä vastaan.

18. Kengän kokoni  on n. 40. Minulla on liian vähän kenkiä, johtuen mm. siitä, että muuttotohinassa mies pakkasi kokonaisen jätesäkillisen kenkiä ja saappaita kaatopaikkakuormaan. Siitä takaiskusta en ole vieläkään toipunut.

19. Laukkuja on aika monta, mutta vain pari käytössä. Osa on liian hienoja nykyiseen maailmaani. Esimerkiksi Pariisista ostettu liskolaukku ei oikein sovi imagooni.

20. Minulla on ollut kantava ääni, sillä olen melkein elättänytkin itseäni puhumisella ja nauttinutkin siitä suuresti. Nyt ei taitaisi ääni enää kestää luennointia.

 Haastan seuraavat blogit:

 Kuusirannan emäntä, Hiirosen emäntä, Jokirannan Maaretta ja Tia sekä Omat jutut.

- toivottavasti ette ole vielä ehtineet osallistua tähän leikkiin! 

Aihe Yleinen | Kommentit (7)

Nuukuusviikko?

Tämän pitäisi kai olla nuukuusviikko. Meillä leikattiin eilen aitaa ja  kävimme tänään kaatopaikalla kahteenkin otteeseen. Mitä näinkään? Upeita vanerituoleja, kaapiston osia ynnä muuta täysin kelvollisen näköistä konttorikalua kasoittain. Näitä tuolejakin oli varmaan monta kymmentä. Olisin halunnut ottaa meille muutaman varatuoleiksi, joille silloin tällöin olisi tarvetta. Ei käynyt. Nimittän Talon Herra nosti hirmuisen metelin, teemana olemassa jo olevat romut.

Onhan sitä rojua, varsinkin kun kaksi aikuista yhdistää kotinsa ja kummallakin oli jo ennestään runsaasti tavaraa. Kieltämättä olen muutenkin romunkerääjäsukua ja sodan jälkeisen pula-ajan lapsi, mutta siitä huolimatta ei mulle olisi julkisesti tarvinnut kiljua yhtä lujaa kuin paikalla parveileva lokkilauma.

Nämä tuolit saattoivat olla jopa vanhempaa artekia tai ainakin hyvin vastaavan tyyppisiä ilmeeltään. Luultavasti niissä on ikävä istua, mutta ah miten kauniita ja linjakkaita ne olivat. Turha sanoakaan, että kaupungissa on mm. oma kierrätyskeskus, kirkon kirppari ja Fidan lähetyskirpputori sekä lähemmäs kymmenen yksityistä liiketoimintaa harjoittavaa kirpputoria. Mitäpä sitä nyt toisille hyviä tuoleja antamaan, kun voi viedä ne suoraan roskiin.

Minulla ei ole aavistustakaan, mikä voisi olla niin suuri yritys tai yhteisö paikkakunnalla, että sillä oli noin paljon roskikseen heitettävää kalustoa. Rahaa yhteisöllä ainakin on liikaa, sillä vaikka kamat eivät ehkä olleet ihan täyttää priimaa, niin hyväkuntoisia kumminkin.

Lokeista puheenollen, näimme kaatopaikalla myös selkä- ja harmaalokin, joita ei yleensä näy ainakaan meidän pihalla. Ne on näitä tavallisempia eli kala- ja naurulokkia suurempia. Kuva jäi ottamatta, kun kamerasta oli akku simahtanut, ei sen takia että olisin mököttänyt tuoleista. Tosin sitäkin harrastin hetken, vaikka itselleenhän porsas haittaa tekee kun purtilonsa kaataa, vai miten se sanonta menikään. Eli parempi niellä kiukkunsa. Jos melkein 67-vuotias äijä haluaa olla noin tyylistään tietoinen (tai paska?), niin sille ei enää mitään mahda. Niin sanoakseni.

Aihe Yhteisöasiaa | Kommentit (1)

Päivitystä

Sen verran pitää piipahtaa, etten enää toivota hyvää pääsiäistä!  Se jotenkin näyttää yhtä nololta kuin erään ammattiyhdistyksen joulutervehdys vielä myöhään keväällä… No, sekin tervehdys on jo poistettu. Kuten toiseen blogiini olen kirjoittanut, ei pääsiäisemme sujuneut aivan piirustusten mukaisesti.

Näistä päivityksista vielä. Minua todella harmittaa se, miten harvakseltaan monet yhteisöt ja jopa firmatkin pitävät huolta nettisivujensa päivityksestä. Pitäisi sitä nyt edes sen verran osata, ettei enää olisi monta vuotta vanhoja toimintasuunnitelmia uusimpana infona. Jossain vaiheessa tietysti oli ajan henki se, että piti olla omat nettisivut, osasi tai ei, oli varaa tai ei.  Tiedän yhdistyksiä, jotka pakotettiin tähän lähinnä keskuspaikan toimesta, vaikkei asia ketään kentällä oikeasti kiinnostanut. Harmillista, kun nyt ne ikivanhat sivut roikkuvat varmaan maailman tappiin saakka sellaisenaan, vuodesta ja vuodenajasta riippumatta.

Kevät tosiaan on tullut, vaikka viileää on. Vihdoin ja viimein viimeiset lumetkin ovat sulaneet pihasta. Montaa lajia rastaita kääntelee pihan lehtiä. Mustarastas, räkätti, laulurastas ja punakylkirastas ovat olleet parina päivänä asialla. Nämä kaksi viimeksi mainittua ilmeisesti jatkavat matkaansa enkä olisi niitä tunnistanutkaan ellen olisi ottanut ahkerasti lintukuvia.

Aihe Vuodenajat | Kommentit (2)

Hyvää pääsiäistä!

Taas on tämäkin viikko vilahtanut ohi. Hiljainen viikko - ja jo melkein kiirastorstai-illassa. Tulin toivottamaan hyvää pääsiäistä.

Teki hyvää tullakin vetämään henkeä ja päästä kuivattelemaan hikeä siivoustoimien jälkeen. Talo alkaa olla jo suunnilleen kunnossa. Enää pöytäliinat silityslaudan kautta paikalleen. Pääsiäispuput  ja muut koristeet kannan pöytään varmaan vasta lauantaina.

Kaupassa oli aikamoinen ruuhka, vaikka yritimme lähteä ajoissa liikkeelle. Ostimme jo pääsiäispäivienkin ruokatarpeet valmiiksi eli koko kärryllisen tavaraa. Lasku oli tietysti hirveä, mutta on meille väkeäkin tulossa syömään. Tänään säästetään ja syödään entisiä makkarasopan jämiä.  Lauantaina pitää mennä enää hankkimaan vähän tuoretavaraa, maitoa, salaattia ja sen sellaista.

No, jospa nyt toimittaisin loput askareet. Täytyy käydä etsimässä vähän pajunkissojakin maljakkoon narsissien kaveriksi. Tänään on ollut aika tuulinen päivä, mutta eiköhän niitä löydy melkein pihapiiristä ettei tarvitse lähteä tuulta vasten puskemaan.

Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, kuuluu talon soittaja puhaltelevan alakerrassa. Pääsiäisruusut kaikille!

Aihe Yleinen | Kommentit (1)

Palmusunnuntaita!

Vielä ei ole näkynyt yhtään virpojaa, mutta voi olla, etteivät he uskalla tulla pihaan asti ja jos uskaltavat, voivat naputella vain ulkoeteisen ovea, jota emme kuule sisälle. Suklaamunia on varattuna ja olisi kiva nähdä näitä naapuruston pikkuisia. Heitä ei ole todellakaan käynyt vaivaksi asti, mutta tavallaan ymmärrän niitäkin, jotka ruuvaavat ovikellon irti palmusunnuntaina. Ja en ymmärrä, elleivät mukulat heittäydy vallan röyhkeiksi kerjäläisiksi.

Meidän lapsuudessamme ei virvottu, mutta haettiin “palmunoksia” maljakkoon. Mummi puhui aina palmuista, kun tarkoitti pajunkissoja. Tänä vuonna sekin unohtui, mutta vielä tässä ehtii. Rairuoho on sentään kylvetty ja se on jo onneksi itänytkin. Lapset ja lapsenlapset tulevat lähes täysilukuisina pääsiäisaterialle, joten ainakin pienimmille haluan siirtää jotain perinnettä. Suklaamunatkin tekevät silloin kauppansa. Ruokalista on vielä vähän vaiheessa, mutta ainakin lammaspaisti kuuluu ilman muuta meidän pääsiäiseemme. Alkuruoaksi on ehkä jotain keittoa suoraan purkista ja jälkiruoaksi kenties tänä vuonna pasha hyytelökakun muodossa.

Ruokalistasta ajatukseni siirtyivät verensokerin mittaukseeni. Jostain kummasta syystä sokeriarvot ovat samat ennen syöntiä ja syönnin jälkeen. En käsitä.

Perinteestä puheenollen, mieleni on vähän apea. Mies oli jättänyt yhden asian kertomatta minulle ja se tuntuu pahalta. En tarkoita, että minulle pitäisi kaiken aikaa olla raportoimassa enkä nyt rupea muutenkaan valistamaan asiasta sen enempää julkisella foorumilla, mutta arvaan että suvulla riittää pohtimista vähäksi aikaa.

Toisaalta, jos hän olisi kertonut, niin olisin ottanut kantaa ja kantani olisi poikennut hänen päätöksestään. Kun hän on mielipiteensä esittänyt ja toiminut sen mukaan, on minunkin pidettävä nyt suuni kiinni, vaikka olen toista mieltä. En toki halua mollata miestäni julkisesti. Eli summa summarum: ehkä oli kuitenkin parempi ettei kertonut etukäteen. Kertoi sentään jälkikäteen sen, millä pahoitti monen mielen.

Käsityksemme tapakulttuurista poikkeaa joskus suuresti. Minä olen kai kasvanut ympäristössä, jossa oli tärkeää näyttää hyviä tapoja ja etenkin ulospäin. Hän on ehkä joutunut tavallaan niin sukuperinteiden vangiksi, että ei ole koskaan niistä välittänyt eikä antanut orjuuttaa itseään. Se, mitä minä pidän huonona käytöksenä, ei ilmeisesti hänen mielestään sitä ole. Akka vaan vouhottaa turhasta.

Aihe Iloa, sukua | Kommentit (3)

Aprilliaikaa

Minä tulin aamulla aprillatuksi, kun luin paikallisaviisin uutista, jossa kansanedustaja Kanki-K. myi naapripitäjän vanhaa kansakoulua eurolla. Meni vähän aikaa ennen kuin tajusin: aprillipäivä! Kansakouluaikana, silloin kun me suuret ikäluokat aloitimme sivistäytymisemme, yläkoulun Elvi-ope aprillasi meitä alakoululaisia varmaan joka vuosi samalla tavalla. Yläkoulussa alkaa rainaesitys!  Me järjestäydyimme parijonoon ja marssimme oman open johdolla pihan poikki yläkouluun, jossa tietysti ikionnelliset kolmas- tai neljäsluokkalaiset toivottivat meidät riemusta hihkuen tervetulleiksi. Me sitten tietysti jatkoimme itsekin perinnettä. — Siitä on jo kauan, hirmuisen kauan. Yli puoli vuosisataa. Voi miten tämä ihmisen elämä sujahtaa nopeasti ehtoopuolelle. En ainakaan voi kaikkine vaivoineni kuvitella eläväni 120-vuotiaaksi

Minusta on hirmuisen hauska tekaista edes pieni blogimerkintä aina kuukauden ensimmäisenä päivänä. Saa ikään kuin avattua puhtaan lehden, oli sanottavaa tai ei. Se on kuin uuden lehden kääntäminen seinäkalentereista. Huomaa monikko. 

Yläkerran vessassa on yksi kalenteri. Saan sen joka joulu ystävältäni. Tässä työpöydän yläpuolella on toinen.  Kolmas on samassa huoneessa toisen pöydän päällä. Siinä minulla on yleensä ollut joku ruoka-almanakka siltä varalta että kaipaisin yhtäkkiä voilla leivottuja reseptejä. Vaihdoin leipomukset jokin aika sitten Kirkon ulkomaanavun kalenterin. Vai olisikohan se Espoon modernin taiteen museon kalenteri? Kumpikin vaihtoehto oli nimittäin tarjoilla. Nurkka on sen verran pimeä, etten näe enkä viitsi tarkistaa. Tässä lähimpänä olevassa on nyt tietysti esillä keväinen maisema: sinistä taivasta vasten lehtävä kurkiaura. Tampuurissa eli sisäeteisessä on vielä yksi. Se on kätevä apteekin pikkukalenteri, joka mahtuu sopivasti peilin ja ovenkarmin väliin.

Tässä iässä sitä on joskus pakko tarkistaa päivämäärä, joskus viikonpäiväkin. Ja merkata muutenkin tulemisensa ja menemisensä paperille. Siksi tuvan pöydällä on paikallisaviisin kanta-asiakkaille lähettämä almanakka, jota me molemmat täytämme. Ja sitten tietysti pitää käsilaukussa olla yksi, mutta muistan tehdä siihen merkintöjä vain poikkeustapauksissa.

Aihe Yleinen | Kommentit (0)