Nuukuusviikko?

Tämän pitäisi kai olla nuukuusviikko. Meillä leikattiin eilen aitaa ja  kävimme tänään kaatopaikalla kahteenkin otteeseen. Mitä näinkään? Upeita vanerituoleja, kaapiston osia ynnä muuta täysin kelvollisen näköistä konttorikalua kasoittain. Näitä tuolejakin oli varmaan monta kymmentä. Olisin halunnut ottaa meille muutaman varatuoleiksi, joille silloin tällöin olisi tarvetta. Ei käynyt. Nimittän Talon Herra nosti hirmuisen metelin, teemana olemassa jo olevat romut.

Onhan sitä rojua, varsinkin kun kaksi aikuista yhdistää kotinsa ja kummallakin oli jo ennestään runsaasti tavaraa. Kieltämättä olen muutenkin romunkerääjäsukua ja sodan jälkeisen pula-ajan lapsi, mutta siitä huolimatta ei mulle olisi julkisesti tarvinnut kiljua yhtä lujaa kuin paikalla parveileva lokkilauma.

Nämä tuolit saattoivat olla jopa vanhempaa artekia tai ainakin hyvin vastaavan tyyppisiä ilmeeltään. Luultavasti niissä on ikävä istua, mutta ah miten kauniita ja linjakkaita ne olivat. Turha sanoakaan, että kaupungissa on mm. oma kierrätyskeskus, kirkon kirppari ja Fidan lähetyskirpputori sekä lähemmäs kymmenen yksityistä liiketoimintaa harjoittavaa kirpputoria. Mitäpä sitä nyt toisille hyviä tuoleja antamaan, kun voi viedä ne suoraan roskiin.

Minulla ei ole aavistustakaan, mikä voisi olla niin suuri yritys tai yhteisö paikkakunnalla, että sillä oli noin paljon roskikseen heitettävää kalustoa. Rahaa yhteisöllä ainakin on liikaa, sillä vaikka kamat eivät ehkä olleet ihan täyttää priimaa, niin hyväkuntoisia kumminkin.

Lokeista puheenollen, näimme kaatopaikalla myös selkä- ja harmaalokin, joita ei yleensä näy ainakaan meidän pihalla. Ne on näitä tavallisempia eli kala- ja naurulokkia suurempia. Kuva jäi ottamatta, kun kamerasta oli akku simahtanut, ei sen takia että olisin mököttänyt tuoleista. Tosin sitäkin harrastin hetken, vaikka itselleenhän porsas haittaa tekee kun purtilonsa kaataa, vai miten se sanonta menikään. Eli parempi niellä kiukkunsa. Jos melkein 67-vuotias äijä haluaa olla noin tyylistään tietoinen (tai paska?), niin sille ei enää mitään mahda. Niin sanoakseni.

Aihe Yhteisöasiaa |