Tuntomerkkejä minusta
Näin minulle kirjoitti Doris50:
Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.
Kiitos, otin heti haasteen vastaan. Tämmöiseen minua ei kukaan ole aikaisemmin haastanutkaan. Aloitan vaikka samoilla asioilla kuin Doriskin, sillä näköjään vastaukset ovat aika lähelle samat.
1. Olen ainakin joskus ollut 170 cm:n mittainen, mutta pituutta ei ole mitattu varmaan kouluajan jälkeen.
2. Tasapaksu ja ylipainoinen. Ikuisille laihduttajille naureskelijasta tuli itsestä ikuinen laihduttaja.
3. Minulla on vihreät silmät. Suu on hapan silloinkin kun en ole ollenkaan pahalla tuulella, vaan vain omissa omissa ajatuksissani. Se aiheuttaa usein väärinkäsityksiä. Osaan tosin nauraakin.
4. Hiukseni ovat paksut ja niitä on paljon. Väri on ikioma, aika tumma, muutamia harmaita hapsiakin siellä täällä.
5. En enää nykyisin värjää hiuksiani. Upein värini oli mustikansininen, josta esimies sai melkein hepulin. Minusta väri oli kaunis.
6. Olen kova puhumaan, siis en osaa olla hiljaa. Puhumista haittaa vaiva nimeltä kuiva suu. Pitäisi aina olla pastilli taskussa.
7. Levittäydyn, tavarani valloittaa asuintilaa itselleen pöydiltä, pöytien alta, tuoleilta. Sopisin elämään aikaan, jossa palvelijatar kulki perässä ja korjasi jälkeni.
8. Hukkaan tavaroita. Onneksi voin soittaa lankapuhelimella kännykkään…
9. Joskus tuntuu kuin ihmissuhdekiintiöni oli täynnä. Ennen olin omasta mielestäni ja työnkin takia sosiaalinen. Nyt seuraelämämme ei ole kovin vilkasta.
10. “Harrastan sukututkimusta, valokuvausta, akvarellejä, lukemista ja käsitöitä”, sanoi Doris. Minä myös.
11. Ulkoilua ja liikkumista pitäisi harrastaa enemmän. Kävely menettelee hyvässä seurassa.
12 En ole ikinä harrastanut vatsatanssia enkä joogaa - enkä harrasta! Tykkään luonnon tarkkailusta ja puutarhan rapsutuksesta.
13. Kotiasua tuskin kehtaan mainostaa. Viime aikoina se on usein ollut trikoolegginsit ja mahan peittävä pehmoinen t-paita, mahdollisesti paksu villapaita päällimmäisenä. Ja tietysti kunnon sloggy-puuvilla-alushousut alla. Rintsikoita en voi sietää. Paljain jaloin kesät, talvet - paitsi ulkona.
14. Ihmisten ilmoille vedän jalkaan mustat päällihousut tai farkut.
15. Kuljen mieluiten paljain päin, mutta lenkille on pakko laittaa pipo, joka on silkkaa kärsimystä. Päähuivi ei ole minun juttuni ja lippalakkia en ainakaan voi sietää. Kerran olin vähän aikaa hattuihminen ja vieläkin tallessa on musta kotsa, jossa on pitkä sulka sivussa.
16. Kaulani ei ole suojattu kotioloissa minkäänlaisella huivilla, paitsi talvella usein punaisella villahuivilla, joskus silkkihuivilla.
17. Minulla on vaikeuksia silmieni kanssa. Miinusnäön ja hajataiton lisäksi punoitusta, kirvelyä ja pistelyä, jotka ovat parhaillaan seurannassa. Lisäksi harmina ovat erityisen kuivat silmät. Moniteholasit, sänkylasit lukemista varten ja ns. mikkihiirilasit auringon häiläisyä vastaan.
18. Kengän kokoni on n. 40. Minulla on liian vähän kenkiä, johtuen mm. siitä, että muuttotohinassa mies pakkasi kokonaisen jätesäkillisen kenkiä ja saappaita kaatopaikkakuormaan. Siitä takaiskusta en ole vieläkään toipunut.
19. Laukkuja on aika monta, mutta vain pari käytössä. Osa on liian hienoja nykyiseen maailmaani. Esimerkiksi Pariisista ostettu liskolaukku ei oikein sovi imagooni.
20. Minulla on ollut kantava ääni, sillä olen melkein elättänytkin itseäni puhumisella ja nauttinutkin siitä suuresti. Nyt ei taitaisi ääni enää kestää luennointia.
Haastan seuraavat blogit:
Kuusirannan emäntä, Hiirosen emäntä, Jokirannan Maaretta ja Tia sekä Omat jutut.
- toivottavasti ette ole vielä ehtineet osallistua tähän leikkiin!
Aihe Yleinen |7 vastausta merkintään “Tuntomerkkejä minusta”
Kirjoita vastaus

Kaksi ensimmäistä linkkiä on rikki!
Hih, minäkin levittäydyn. Tai veljeni sanoin “vedän romua puoleeni”. Kuulemma lastenklinikallakaan ei kenelläkään toisella ollut niin paljon tavaraa sängyn vieressä…
Kiitos kun ilmoitit, Kaisa. Näpertelin niitä yöllä ja noin kävi, pahoittelen.
Kiitos Villiviini
Vastattu on, kiitos haasteesta!
Paljon meillä oli yhteistä, mutta erojakin löytyi.
Hei Veveca! Kävin täälläkin kurkkaamassa juttujasi :))
En malta olla mainostamatta sulle tyrnimarjaa, esim. jauheen muodossa. Auttaa esim. tuohon suun kuivuuteen. http://www.vinkkilanluomutuote.fi/tyrni.html
Olen alkanutkin lisätä tyrnijauhetta aamupalajuomaani. Onko tämä teidän tilanne vai mainostatko muuten vaan hyvien kokemusten perusteella?