Vaihtelu virkistää

30 Toukokuu, 2009

Ilmi selvästi ei ole järkeä päivittää kolmea blogia, mutten malta tästä kuitenkaan vielä luopua. Kuulumiset, ei niin kauhean mukavatkaan, ovat sekä bloggersissa että vuodatuksessa. Mutta täytyyhän tätäkin käydä välillä vähän ruokkimassa. Hyviä pyhiä, helluntaita, laikkiaisia ja sen sellaista!

Tulin nyt vielä tännekin

2 Toukokuu, 2009

Tulin raportoimaan uusi-vanhasta varablogistani, jonka parissa olen vähän askaroinut viime päivinä. Eli jos minua ei näy täällä eikä vuodatuksessa, saatan olla täällä. Kun ei tyttö oikein tiedä, missä olisi… Itse asiassa ihastuin bloggeriin saataviin ihaniin pohjiin. Olen yrittänyt etsiä täältä jotain kivaa, vaan en ole löytänyt enkä itse osaa värkätä pohjia vuodatukseenkaan, niin silloinhan olen kuin tuuliviiri, menossa ensimmäisten ihastusten perässä… En tosin ole ainoa.

Se on päivänselvää, että kukaan ei ylläopidä kolmea samansisältöistä blogia, mutta ei hosuta. En toistaiseksi vedä henkseleitä yhdenkään päälle, sillä asioilla on tapana järjestyä. Aikaa myöten saattaa käydä niin, että joku näistä muuttuu salasanalliseksi, jolloin rupean kirjoittamaan sinne omalla nimelläni ja esimerkiksi sukujuttua ihan oikeasti. Tai sitten jotain muuta. Harrastustani tosin haittaa se, eten todellakaan ole taitava näissä blogi- tai tietokonejutuissa yleensäkään. Sen olen onneksi oppinut, että uskallan näpyttää vähän kaikkia painikkeita aika rohkeasti. Yleensä koneet eivät räjähdä käsiin…

Vaikkei mulla kovin paljon vakiystäviä ole, niin te olette sitten sitäkin rakkaampia. Senkin takia katsotaan kaikessa rauhassa mitä tapahtuu. Jos ihastut Varalla-blogiini, niin anna kuulua!

Tämän yöpaasaaukseni päätteeksi haen itselleni täydellisen kielletyn hedelmän eli pakastimesta kunnon jäätelöannoksen. Good night!