Tulin nyt vielä tännekin
Tulin raportoimaan uusi-vanhasta varablogistani, jonka parissa olen vähän askaroinut viime päivinä. Eli jos minua ei näy täällä eikä vuodatuksessa, saatan olla täällä. Kun ei tyttö oikein tiedä, missä olisi… Itse asiassa ihastuin bloggeriin saataviin ihaniin pohjiin. Olen yrittänyt etsiä täältä jotain kivaa, vaan en ole löytänyt enkä itse osaa värkätä pohjia vuodatukseenkaan, niin silloinhan olen kuin tuuliviiri, menossa ensimmäisten ihastusten perässä… En tosin ole ainoa.
Se on päivänselvää, että kukaan ei ylläopidä kolmea samansisältöistä blogia, mutta ei hosuta. En toistaiseksi vedä henkseleitä yhdenkään päälle, sillä asioilla on tapana järjestyä. Aikaa myöten saattaa käydä niin, että joku näistä muuttuu salasanalliseksi, jolloin rupean kirjoittamaan sinne omalla nimelläni ja esimerkiksi sukujuttua ihan oikeasti. Tai sitten jotain muuta. Harrastustani tosin haittaa se, eten todellakaan ole taitava näissä blogi- tai tietokonejutuissa yleensäkään. Sen olen onneksi oppinut, että uskallan näpyttää vähän kaikkia painikkeita aika rohkeasti. Yleensä koneet eivät räjähdä käsiin…
Vaikkei mulla kovin paljon vakiystäviä ole, niin te olette sitten sitäkin rakkaampia. Senkin takia katsotaan kaikessa rauhassa mitä tapahtuu. Jos ihastut Varalla-blogiini, niin anna kuulua!
Tämän yöpaasaaukseni päätteeksi haen itselleni täydellisen kielletyn hedelmän eli pakastimesta kunnon jäätelöannoksen. Good night!
Aihe Yhteisöasiaa |2 vastausta merkintään “Tulin nyt vielä tännekin”
Kirjoita vastaus

Kävin Varalla-blogissasi ja innostuin minäkin blogipohjan muuttamisesta. Minullahan on myös bloggerissa varablogi, jonne en juuri ole kirjoitellut. Osaan sinne laittaa videonpätkiä, että ehkä minäkin siirryn sinne.
Nyt on kiire haravoimaan, tutkin bloggeria myöhemmin.
Blogger on monipuolisempi kuin tämä Ajatuksia-blogi, tuli näet tätäkin kerran kokeiltua. Upea sivupohja tässäkin on, mutta mikä estää vaihtamista. Kolmen blogisi seuraaminen alkaa kyllä käydä työstä, joten älä ihmettele, jos kommentteja tulee harvakseen (nyt niitä on tullut muutenkin, mutta olen lukenut blogeja tosi vähän).
Mukavaa helatorstaita!