Huh-huh-hu-huu
Melkein kävi hassusti. Luulin jo, että ajatus on heittänyt minut ulos, kun en ole moneen viikkoon käynyt tätä ruokkimassa. Onneksi sentään yrityksen ja erehdyksen ja hyvän muistikirjan avulla pääsin sisälle. Olisihan se ollutkin noloa jäädä ulos.
Olen puuhaillut viimeiset ajat monien asioiden parissa. Sukututkimusta, erään väitöskirjan lukemista, kaikenlaisen muunkin tekstin lukemista: hömpästä ja dekkareista elämäkertoihin. Pihan rapsutusta ja kitkemistä sekä ikuisuusprojektina olevan tulevan kukkapenkin raivaamista. Olen vasta maastotutkimusvaiheessa ja tehnytkin erilaisia arkeologisia löydöksiä ruostuneista rautanauloista, linnunluista, kiuaskivistä aina 60-luvun kaljapullon korkkeihin.
Sukuun liittyy murhetta. Vanhempieni vanheneminen ja varsinkin äidin dementoituminen, kuten tuolla muualla olen pitkin kesää kertonut, on ollut tämän kesän pääteema. Huolta on kotonakin. Oma miesrukkani on ravannut tutkimuksissa ja mitä enemmän tutkitaan ja annetaan troppeja, sen sairaammaksi ja uupuneemmaksi hän tulee.
Sydänlääkkeet aiheuttavat nyt jatkuvaa päänsärkyä. Tai sitten jatkuva päänsärky on ilmaantunut samaan aikaan uusien lääkkeiden kanssa. Kun olen kysellyt, että eikö nyt olisi jo aika ja niin edelleen, niin hän kokee sen tivaamiseksi ja painostamiseksi. Huolettaa, mutta aikuinen mies ehkä itse tietää, milloin soittaa poliklinikalle.
Kun mies ei juuri tällaiseen vaivaan ole tottunut, niin jo sopeutuminen siihen, että on oikeasti sairas, se on vaikeaa. Siitä puhumattakaan, että viidellä poliklinikkakäynnillä on tavannut viisi eri lääkäriä. Kloppia, sanoo mies. - On väärin sanoa, ettei hän tietäisi mitä on olla oikeasti sairas, sen hän totisesti tietää. Mutta siis uudella tavalla, erilaisesti sairas, kun ei ikinä nimenomaan päätä ole edes särkenyt.
Mutta muuten kesä on mennyt hyvin.
Aihe sukua |1 vastaus merkintään “Huh-huh-hu-huu”
Kirjoita vastaus

Voi että! Se on aina raskasta, kun läheinen sairastaa. Ja se epävarmuus, jollei edes vielä tiedetä oikeasti, mistä on kyse, on vielä raskaampaa. Voimia sinnepäin lähettelen kovasti! *iso hali*