Vaate- ja käsityöasiaa

Uskomaton juttu: tilaamani vaatenyytti saapui jo tänään. Musta neuleliivi oli kuin tehty minulle! Vielä aamulla postimyyntifirma lähetti viestiä, että tilaus on paketoitu ja pantu matkaan ja se olisi perillä noin viikon kuluttua. Eikä mennyt tuntiakaan, kun postilta jo tuli tekstari, että paketti odottaa noutajaansa. Nyt sitten minullakin on säädyllinen hautajais- ynnä muu ns. parempi vaate joko hameen tai housujen kanssa käytettäväksi. Yläosaan ajattelin neutraalia viininpunaista puseroa ja luonnonvalkoista huivia. Useimmat puseroni ja toppini ovateri asteisia kirkkaita fuksioita ja punaisia kuten huivitkin, mutta tuossa syystilauksessani oli myös tuo yksi viininpunainen. Sain keväällä synttärilahjaksi silkkineulosta olevan upean huivin ja se luullakseni täydentää kokonaisuuden. Peittääkin tarvittaessa.

Vielä tietysti sopii toivoa, että lauantaina on kaunis hautajaisilma ja erityisesti lämmintä, että tarkenee ilman takkia. Sellaista nimittäin ei ole ellen halua pukeutua karvoilla somistettuun paksuun talvitakkiin. Ns. välikausitaukkia eli poplaria en ole tarvinnut lähemmäs kymmeneen vuoteen, sillä olen selvinnyt eri värisillä jakuilla, villatakeilla ja pusakoilla. Yhdenkään väri ei sovi hautajaisiin, kun ne ovat niitä punaisia ja kretliinejä. Luultavasti tai oikeammin sanottuna ihan varmasti takki ja minä emme sovi toisillemme ja vaikka napit voisi jättää auki, niin mitoitus ei siedä alleen neulejakkua.

Hyvä, ettei nyt tarvitse ruveta ravaamaan kaupoissa eikä tuhertamaan vaatteiden värjäämisen kanssa, varsinkin kun kaikki sopivat vaatekappaleet ovat nyt hyviä sellaisenaan. Eipä silti, viime syksynä värjäsin hyvällä menestyksellä niin pinttyneitä pyyheliinoja kuin vanhoja vaatteitakin. On noilla miehillä helppoa, kun vain tarkistavat, että paita on puhtaana. Meidän isäntä ei ole pukuherroja, mutta kyllä häneltäkin aina sopiva vaatekerta tällaisiin tilanteisiin löytyy.

Kai minun kannattaisi opetella uudestaan ompelemaan, kun edustan nykyisin sellaista “perinteistä naisvartaloa” jonka ei kannata edes haaveilla muodin mukaisista vaatekappaleista. Ajatus tulee aina mieleen, mutta odottaa vielä toteutusta. Ompelin aikanaan melko paljonkin, siis silloin kun en vielä ollut uraputkiäiti. Ompelin lapselle vaatteita, joista kyllä joskus tuli palautetta oikein tuutin täydeltä. Tytär muistelee vieläkin niitä sinapinkeltaisia, siis melkein aidon lapsenkakan värisiä ukkohousuja, joita hän ei suostunut edes sovittamaan. Minusta ne olisivat olleet tosi kivat pöksyt eskarilaiselle.  Mallinkin olin ihan itse suunnitellut.  Saman kohtalon kyllä kokivat joskus ostovaatteetkin. Viimeinen vaateostos, jonka tein omin päin lapsukaiselle, oli harmaa pitkätakki lampaankarvan näköisellä kauluksella. Tytär oli muistaakseni silloin 11 v. eikä suostunut tätäkään vaatetta edes kokeilemaan. Se jälkeen kävimme vaateostoksilla yhdessä aina siihen asti kunnes hän hankki kamppeensa itse. Useimmiten myös omilla rahoillaan.

Ompelin jopa niin paljon, että hankin itselleni sovitusnuken. Nuken hankintaan melkein päättyi ompeluharrastukseni. Tuli työkiireitä ja pitkä työmatkakin vei niin paljon energiaa, että käsityöharrastus väheni automaattisesti. Sovitusnukke on mennyt jo ajat sitten jonkun toisen käyttöön. Nyt olisi ainakin aikaa eli ei tarvitsisi muuta kuin hankkia muutama peruskaava ja vähän kankaita ja pistää toimeksi. Jotain vanhoja kankaitakin voi olla sen verran, että voisin harjoitella ensin niillä.  Vanha ompelukoneeni teki monenlaista hienoa tikkiä ja oli kaikin puolin kiva kone. Senkin kai voisi viedä huoltoon tai ainakin tarkistettavaksi, miten iso remontti olisi edessä ja onko varaosia saatavilla. Nykyinen koneeni on halpisversio, mutta tekee kiltisti suoraa saumaa ja siksakkia, joten silläkin jo pärjään täysin. Saumureiden maailmaan en ole koskaan perehtynyt, sillä ne tulivat markkinoille vasta oman kouluaikani jälkeen eikä tytärkään koskaan kaivannut sellaista kotiin.

Tytär on aina ollut kova likka tekemään käsitöitä. Kerran hän tuli tohkeissaan koulusta kotiin. Kässäope oli kieltänyt häntä laittamassa valkoiseen vauvanhaalariin värillisestä froteesta tossunpohjia.  Opettajan mielestä sellaiset pohjalliset olisivat olleet jotenkin sopimattomat! Tytär ryhtyi heti hommiin ja ompeli saman tien kotona samanlaiset valkoiset potkuhousut, joissa oli iloisenkukalliset pohjat!  Koulutyttönä hän myös neuloi paljon ja hyvin monimutkaisia kuvioneuleita. Hän otti neuleilleen mallia kirjonta- ja ompeluoppaiden kuvistakin. Niinpä niin, nyt hän on samassa tilanteessa kuin aikanaan äitinsä: aika ei riitä kaikkeen. Neuleet ovat nopeatekoisia, kuten esimerkiksi viime talven apupupukampnjan puput, joita hän neuloi kasapäin. Sain minäkin muutaman aikaiseksi.

Nyt tekeillä oleva oma neulepuseroni (ei punainen vaan sininen!) on jo ensimmäisessä hihassa. Sen jälkeen jonossa odottavat villapaita ja kaksi kirjontatyötä, yösukat ja kaulaliina, joihin kaikkiin on tykötarpeet kotona. Työjärjestys on vielä miettimättä, mutta luultavasti aloitan vähintään kaksi uutta työtä kerralla. Miehellekin tekisi mieli neuloa, mutta hän ei kuitenkaan pidä neulomuksiani. Kuulemma ei raaski, mutta luultavasti villalanka raapii herkkää ihoa tai jotain vastaavaa. Olen tehnyt hänelle kaksi villapaitaa, mutten nähnyt kumpaakaan herran päällä. Ensimmäisen söi hänen silloinen koira-hirviönsä enkä toisestakaan ole nähnyt jälkeäkään. Sen hän sanoo hukanneensa, ehkä jonnekin kaapin perälle.

Aihe Kässä ja köksä | Kommentit (4)