Kuvakirjoja

Tämä mokoma söi taas tekstini. Kirjoitin kuvakirjasta, jota olen väsännyt valokuvistani. En nyt jaksa aloittaa uudestaan alusta.

Aihe Kirjat | Kommentit (0)

Toinen maailma, toinen osa

Epäröin ensin kirjoittaa yhtään mitään ruotsalaisen Iris Johanssonin teoksesta Toinen maailma jonka tunnen - autistin tarina. Lainakirja on kuitenkin palautettava vielä tällä viikolla ja siksi teen muutamasta puhuttelevasta kohdasta tai seikasta itselleni “muistilapun”, aivan kuten Iriskin. Varsinaiseen kirja-arvosteluun minun resurssini eivät riitä, mutta siteeraan joitakin kauppaleita suoraan kirjasta. Sehän on sallittua. Nyt kun olen lukenut teoksen loppuun, en voi muuta kuin lämpimästi suositella tätä luettavaksi. Tästä tulee pitkä kirjoitus…

Iriksen äiti oli menettänyt vauvana oman äitinsä  ja tiesi, ettei pysty solmimaan kontaktia pikkulapsiin. Siksi isä, joka oli hyvin lapsirakas, olikin jo etukäteen luvannut huolehtia perheen pienokaisista. Iris kirjoittaa: “Olin lapsi, joka ei päästänyt äännähdystäkään. Lapsi, joka oli hereillä kaiken aikaa kun muutkin olivat hereillä, mutta joka ei ottanut kontaktia ympäristöönsä. - Äiti on kertonut, että hänen odottaessaan minua hänen tuberkuloosinsa puhkesi uudestaan ja hänen piti matkustaa sairaalaan saamaan hoitoja. Kun minä synnyin, hän ei saanut nähdä minua tai koskea minua.”  Iris vietiin varmuuden vuoksi muualle rokotettavaksi ja kun hänet tuotiin kolmen vuorokauden eron jälkeen takaisin kotiin, huusi hän kuin “pistetty sika”. Kun äiti kääntyi pois ja huudahti: “Voi, eeei”, vaikeni Iris eikä enää näyttänyt merkkejä mistään tarpeista. 

“Äiti kertoi tämän minulle ollessani jo aikuinen, ymmärtämättä että lapsessa on jotakin vikaa, jos se lakkaa ottamasta kontaktia vain siksi, että äiti pelkää sen tarpeita. Voi olla, että rokotuksessa oli syy. Voi olla, että kolmen vuorokauden erolla oli merkitystä. Ehkä oli niin, että minun rakenteessani oli heikkoutta, joka puhkesi esiin noissa olosuhteissa. Ehkä se oli kaikkien noiden asioiden summa.” Isä huolehtikin sen jälkeen lapsesta. Hän ymmäsi, että jokin oli vialla, kun lapsi ei leikkinyt eikä ollut kiinnostunut ympäristöstä, ei huutanut tarpeitaan julki eikä ollut vuorovaikutuksessa kenenkään kanssa.

Myöhemmin kirjan loppuosassa Johansson kirjoittaa lapsuuden ensikokemuksistaan näin: “Minua on elämässäni raa´asti estetty joutumasta symbioosiin äitini kanssa. Kun synnyin, hän torjui minut julmasti, ja minä pelästyin niin, että vajosin tyhjyyteen. Ja koska minulla oli alttiutta autismiin, en enää palannut sieltä koettuani sen torjunnan, enkä tehnyt niin kuin lapsi ilman autismitaipumusta olisi tehnyt: huutanut täyttä kurkkua, kunnes joku olisi tullut avukseni. Sen sijaan jäin elämäni kolmeksi ensimmäiseksi vuodeksi tyhjyyden tilaan, jossa ihmiset olivat vain yksityiskohtia, eivät yhteyksiä.”

Pikku-Iris eli kahdessa todellisuudessa. “Ulkoinen elämä - se mitä yleensä ajatellaan, kun puhutaan elämästä, ja mistä useimmat ovat samaa mieltä: syömisestä, nukkumisesta, koulunkäynnistä, perheen perustamisesta ja yhteiskunnan jäsenenä olemisesta - sen arvosta en tiennyt mitään kymmenenä ensimmäisenä elinvuotenani. Minä kutsuin sitä tavalliseksi todellisuudeksi tai tavalliseksi maailmaksi. Minulla oli toinen kotipaikka ja toinen maailma, jonka tunsin. Se oli valoisa ja värikäs tila, jossa sain olla oma itseni kaikkialla ja jota kutsuin nimillä Ulkona tai oikea todellisuus tai todellinen maailma tai aineeton.”

“Minun kokemukseni eivät ole totta tai valhetta, ne ovat vain ilmiöitä joita koetaan. Yhtä vähänkuin voi sanoa, että sää on totta tai valhetta, voi sanoa, että kokemukset aineettomasta - oikea todellisuus - olisivat totta tai valhetta, ne vain ovat. Niistä voi kertoa ihmiselle, jonka mieli on avoin. Jotkut voivat nähdä aineettoman maailman ja tietävät siitä jotakin, jotkut taas eivät.” Iris pystyi siis liikkumaan tilasta toiseen, tavallisen Iriksen ruumiista läpinäkyvään Irikseen ja joskus myös näiden välissä olevaan tilaan. “Siihen tilaan ei voi jäädä, se on vain siirtymätila, mutta siinä tuntuu toisenlainen keveys kuin ruumiissa.”

Monet sanoivat, että Iris oli psyykkisesti sairas tai kehitysvammainen, mutta sitä hänen isänsä ei suostunut hyväksymään. Isä myös tiesi, että lapsi kykeni erottamaan nämä maailmat tarvittaessa toisistaan ja tiesi aina, tapahtuivatko asiat tavallisessa maailmassa vai ulkona oikeassa. Ulkona hänellä oli myös kaksi ystävää, Slire ja Skydde. Nämä kolme leijuivat ja kieppuivat missä ja miten tahansa, vaikka hevosen jalkojen ympärillä tai haravakoneen piikeissä. Joskus he laskettelivat ylös ja alas liukua pitkin kirkontornia. He pallottelivat ajatuksilla, kääntelivät ja vääntelivät hahmojaan ja mikä merkillisintä - Slire ja Skydde opettivat Iriskselle monia asioita tavallisesta maailmasta. “Minä tiedän, että kun olen heidän kanssa, elämäni on kokonaista ja aitoa. Silloin minä ymmärrän kaiken eikä mikään ole epämiellyttävää. Kaikki on valaistua, mikään ei ole väärin tai tyhmää, ja on kun kaikki ikävä ja kaipuu katoaisivat. Kaikki mikä tuntuu kipeältä Iriksen ruumiissa, on poissa. Minä tiedän, että se on olemassa, mutta se ei tee mitään, kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Muilla ihmisillä on tapana, varsinkin jos he ovat peloissaan, sanoa ja tehdä minulle asioita, jotka tekevät kipeää ruumiissani. Siitä syntyy sietämätön palo, tuntuu kuin räjähtäisin, kuin koko ruumis revittäisiin riekaleiksi. Silloin minut valtaa hysteria, minä huudan, kiljun, potkin, puren, heittäydun maahan, hakkaan päälläni ja yritän saada kivun loppumaan ruumiissani. Se onnistuu yleensä, jos saan keinutella hetken. Silloin pääsen Ulos ja maailma on taas hyvä.”

Tyttö rakasti hautajaisia. “Siellä oli paljon väkeä, joka oli kerääntynyt arkun ympärille. Läpinäkymättömät olivat aina pukeutuneet mustiin ja seisoivat siinä missä seisoivat. Läpinäkyvillä oli erivärisiä vaatteita ja hiukset kammattu ylös, ja he kulkivat kuolleen kanssa ympäriinsä. He eivät välittäneet papista eivätkä mustapukuisista vaan liikkuivat toistensa ja kuolleen seurassa. Mustapukuiset olivat papin atmosfäärissä. Tämä oli aina tytölle juhlahetki, koska he itkivät ja tulivat sillä tavavoin ymmärrettäviksi.”

“Tytön maailmassa kaikki oli yksinkertaista. Vain se mikä tapahtui parhaillaan, oli olemassa. Mikään muu ei häirinnyt, vaan kaikki oli juuri niin kuin oli. Tyttö uskoi, että kaikki osasivat kaikkea ja että kaikki osasivat enemmän kuin hän, niin että hän voi oppia heiltä. Hänestä oli mukava oppia, saada tietää lisää, kerätä asioita sisäänsä ja tehdä listoja. Sijoittaa asioita ja esineitä omiin karttoihinsa ja seurata sitten niitä.”

Vuonna 1945 syntynyt Johansson on nykyisin arvostettu luennoitsija. Kaksitoistavuotiaana hän alkoi itse pyrkiä ulos suljetusta maailmastaan. Kansakoulun jälkeen hän oli työssä kampaamossa ja opiskeli myöhemmin mm. uskonnonfilosiofiaa, kasvatustiedettä ja psykologiaa. Hänen harvinainen kykynsä tulkita ihmisten mielentiloja on johtanut hänet nykyiseen ammattiinsa kommunikaatio-ongelmaisten yksilöiden ja ryhmien ohjaajana , kerrotaan kirjan kansiliepeessä.

Johansson opastaa vanhempia mm. näin: “Me, joilla on kommunikaatio-ongelmia, emme pysty sopeutumaan, se ei vain onnistu. Me emme pysty oppimaan tavanomaisella tavalla.” Hän toteaa, että autistisella lapsella ei ole mitään ongelmia siinä, mitä koulussa opetetaan, he vain eivät kykene vastaamaan opettajalle tai kertomaan mitä osaavat siten kuin yleensä oletetaan. Voimme olla miten älykkäitä tahansa, mutta emme silti pysty käyttämään älykkyyttämme normaalilla tavalla.” Johansson toteaakin, että moni autisti on täysin kykenevä käymään tavallista koulua. Myöskään päiväkodissa ei pitäisi aliarvioida autistisen lapsen älykkyyttä. Se ei eroa muiden lasten älykkyydestä, vaan ero on siinä, ettei lapsi osaa kommunikoida. Hyvin usein lapsen puhumattomuus johtuu siitä, ettei tietoisuuden ja puhe-elinten välillä kulje impulsseja. Joillakin lapsilla ei ole edellytyksíä tähän kytkentääm, mutta monilla on, ja heidät on mahdollista stimuloida puhumaan.

Ja lopuksi vielä tämä: “Vanhempana sinun täytyy luopua odotuksista, että lapsesta tulisi jotakin, ja sinun pitää sen sijaan oppia näkemään, että lapsi on se persoona joka on, ja ottaa selville, miten paljon apua lapsi tarvitsee. Me kommunikaatiovaikeuksista kärsivät tarvitsemme lisäkäsiä, me tarvitsemme aina apua niissä asioissa, joita emme itse osaa. Tämä apu ei ole meidän hemmottelemistamme, vaan se on välttämättömyys. Melkein kaikki vanhemmat pelkäävät hemmottelevansa liikaa lastaan, mutta niin ei ole.”

Aihe Kirjat | Kommentit (0)

Toinen maailma

Kerroin kai jo aikaisemmin tuolla toisessa blogissani, että minulle on kirjastosta varattu ruotsalaisen Iris Johanssonin vasta suomennettu teos “Toinen maailma jonka tunnen”. Kirjoittaja kertoo autistisen Johanssonin oman elämäntarinan ja avaa portin toiseen maailmaan. Tässä on teos, joka kannattaa ehdottomasti lukea.

Sain kirjan nopeammin kuin mitä luulin ja aloitin heti lukemisen. Kirjastokin antoi vain kahden viikon laina-ajan, joten kirja on luettava nopeasti. Laina-ajasta päätellen teos on nyt kysyttyä tavaraa. Nyt noin kuusikymppistä Iristä on haastateltu useissa aikakauslehdissä ja se tietysti selittää kysynnän. Enpä minäkään muuten olisi tiennyt mitään koko kirjasta.

Itselläni ei ole ollut autismiin oikeastaan mitään kiinnekohtia, puhumattakaan siitä että olisi tosiasioihin perustuvaa tietoa. Tietämykseni on kotoisin pääsiasiassa elokuvista ja tv-ohjelmista ja siitä mitä mieheni on kertonut tuntemastaan autistisesta pojasta. Voin siis vilpittömästi sanoa, että teos avaa minulle parhaillaan ovea kokonaan toiseen maailmaan. Arvelisin, että näin voi tapahtua monelle muullekin lukijalle.

Iris Johansson pystyy hämmästyttävän ja hämmentävän upealla tavalla valottamaan omaa sisäistä maailmaansa. Lisää taustoja voi lukea vaikka wikipediasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Autismi). Palaan ehkä uudestaan vielä asiaan, jahka pääsen kirjassa pitemmälle.

Sitä rupeaa tällaisen kirjan ääressä miettimään, mikä oikeasti on tätä, mikä toista maailmaa. Onneksi on heitä, jotka voivat edes hivenen valottaa verhon toisella puolella olevaa. En osaa arvioida Wikipedian tietojen oikeellisuutta, mutta siinä ainakin on kansantajuista tekstiä taustoittamaan tätä useimmille vierasta asiaa.

 

 

Aihe Kirjat | Kommentit (4)