Aurinkoista päivää

Olen koko talven valitellut silmiäni. Ne punoittavat ja kirveltävät ja mokomat väsyvätkin helposti. Aurinkokin häikäisee. Heräilen ajoittain yölläkin terävään kivuntuikkaukseen silmässä. Epäilin etenkin ahkeran tietokoneella näpräämisen olevan osallisena vaivoihin. Silmätulehduksesta ei kuitenkaan ole ollut kyse, mutta jo aikaisemmin on todettu vaivan nimeksi ainakin kuivat silmät.  

Olin ennen joulua silmälääkärissä ja nyt eilen uudestaan. Itse asiassa yritin jo aikaisemminkin ja muutama viikko sitten minulla oli aikakin, mutta lääkäri oli itse sairastunut. Lääkäriaikoja on joutunut jonottamaan yksityisellekin kuin ikään terveyskeskustohtorille… No, nyt uusi lääkäri tutki silmät ja vahvisti edellisen kannan. Kuivat ovat. Kokeillaan allergialääkettä ja entistä uutterampaa silmätippojen käyttöä. Yksi mahdollisuus, josta tämä mukava lääkäri mainitsi, voisi liittyä sokeriarvojen vaihteluun. Hän kehottikin aloittamaan kotimittauksen. Onko kenelläkään kokemusta taikka antaa hyviä neuvoa näistä mittauslaitteista? 

Minulla on muutakin asiaa omalle henkilääkärille, joten täytyy muistaa huomenna tilata aika. Onneksi hänet yleensä tavoittaa helposti, ainakin sata kertaa helpommin kuin terveyskeskuksen lääkärin, vaikkei tämä pidäkään vastaanottoaan kuin kerran viikossa.

Ja täytyy kai mennä vaihdoinkin hankkimaan aurinkolasit, sellaiset mikkihiiriruudut rillien päälle. Minulla on ollut semmoiset, mutta talletettuna kaiketi pankkiholviin, kun ei mistään löydy. Pidin niitä autossa, mutta kun oma autoni myytiin, niin pakkasin kaikki kamat johonkin. Epäilemättä varmaan talteen.

Tämä olisi fantastinen ulkoilupäivä, elleivät aurinko ja lumi häikäisisi. Taidankin tästä lähteä jatkamaan neuletyötä. Eilen jouduin purkamaan sitä pitkän pätkän, mutta onneksi malli on niin helppo, että sain melkein jo mittatappion takaisin. Ohje oli jotenkin epäselvä tai oikeammin sanottuna olin itse lukenut sen vähän huolimattomasti.

Aihe Vaivaa ja valitusta, Yleinen | Kommentit (0)

Yön pimeyttä

Piti ehtiä tänne vielä tiistain puolella, kun kellokin on herättämässä tavallista aikaisemmin.  Yönmustia ovat ajatuksenikin, joten ei haittaa. Elämme pimeää aikaa.

En voi olla sorkkimatta eläkeiän korottamisasiaa.. Ehkä olen esittänyt kuolemattomat ajatukseni jo kertaalleen tai useamminkin, mutta niin paljon tämä älyttömyys tuohduttaa, että kertaus ei ainakaan itseäni vaivaa yhtään. Tuoreen kyselyn mukaan tosin 62 prosenttia muustakin kansasta on kanssani samaa mieltä: ei hyvä ehdotus, ei lainkaan.

— Luin tekstini läpi ja sen kirjoitin, minkä kirjoitin, mutta paras kai sanoa, että en ole poliitiikassa millään lailla mukana. Kerran pyydettiin, mutta onneksi oli naapurikunnassa niin älytön omaan pussiin pelaava “puolueveli”, että se oli jo rokottanut minut täydellisesti omaa sitoutumista vastaan niin siihen kuin muihinkin puolueisiin. Olen siis villi, vapaa ja vastuuton rähisijäeukko, jolla on mielipide asiasta kuin asiasta. —

Miten voi kukaan kuvitella, että nyt kun jo muutenkin päälle viiskymppisiä suorastaan lapioidaan ulos firmoista, niin eläkeiän korottaminenko tilannetta kohentaisi? Tai kun ongelmana on ikääntyneiden palomiesten, hoitohenkilöstön yhtä hyvin kuin opettajien tai monen muunkin fyysisen ja henkisen työn tekijän kestäminen lähellekään säädettyä eläkeikää, niin tälläkö sekin korjataan? Tapetaan työnsä ääreen?

Miksei nuorempia työllistetä ja meitä vanhoja kääkkiä lasketa ansaitsemallemme eläkkeelle pitkän työrupeanan päätteeksi? Joustavaa eläkeikää on hädin tuskin saatu edes käyntiin, kun koko idea jo romutetaan. Miksi, oi miksi päädytään edes ehdottamaan jotain näin pimeää? Ja oikein OECD:n tukijoukoilla vahvistettuna, luin hetki sitten.

En pauhaa omassa asiassa, sillä  itse olen päässyt jo eläkkeelle. Se tosin on nimeltään työttömyyseläke, joten kukapa sitäkään tietää, mitä vielä keksitään. Pääsin eläkkeelle kärsittyäni ihan riittävästi  nöyryyttävää ja keljua työttömyysputkea ja raadettuani sitä ennen itseni henkihieveriin. Jos ei pitkästä työurasta muuten muistoja jäänyt, niin muutama sairaus ja isot lääkekulut kumminkin.

Työt loppuivat, vaikkei tekemäni homma mihinkään hävinnyt. Muodollisesti minullekin oltiin muka-muka tarjoamassa ehdollista ja epämääräistä yrittäjyyttä. Tosiasia siis oli, että ainut realistinen mahdollisuus oli työttömyysputki. Siitä nyt kädet kyynärpäitä myöten ristissä kiitän Jumalaa.

Minä ja etenkin monet asiantuntijat uskovat, että kaikki ne, jotka vielä tavalla tai toisella putkeen ehtivät ja pääsevät, kiiruhtavat siihen hippulat vinkuen. Eivä edes hallituspuolueet nyt pysy siinä vauhdissa. Eli vaikutus tulee olemaan tasan päinvastainen kuin se, mihin hallitusherrat ja -rouvat tähtäsivät. Mutta ei se ehkä haittaa näitäkään, kun ovat mahdollista viimeistä kertaa vallankahvassa. Ellei tämä hallitus jostain omituisesta oikusta kaadu, niin ensi vaaleissa eivät enää samat veijarit kuitenkaan mellasta, sanokaa mun sanoneen, on tämä sen verran metkaa menoa. Ja ääniä sataa opposition laariin, möhlivät nekin miten paljon tahansa.

Nyt vedotaan kansan syvien rivien vastuuseen hirrrvittävien lainavuorten edessä, niin kas, miksei esimerkiksi niistetä vähän korkeimmista konsernijohtajatason palkoista, optioista tai sen sellaisesta? Ehei, mennään suoraa päätä lasten, vaivaisten ja vanhusten kimppuun. Ja jos jotain muuta kuin palkkaveroa korotetaan, niin eikös senkin pidä olla kiinteistövero, joka ehkä koskettaa taas kipeimmin sitä mökin eläkeläismummua rintamamiestalossaan. Olen puhunut! Mutta onneksi yön jälkeen aina koittaa aamu.

Aihe Vaivaa ja valitusta | Kommentit (3)

Pelkkää valitusta?

Kun viikonvaihteessa iloittiin isän syntymäpäivistä (87 v.)  ja uusista sukutauluista, jotka sain käyttööni,  niin nyt sitten on melkein koko tämä viikko mennyt erilaisten vaivojen merkeissä. No, ei sentään pelkästään. Alkuviikolla oli mieluisa vieras, joka osoittautui läheisemmäksi sukulaiseksi kuin mitä ennakkoon arvelin. Taas yksi palanen loksahti paikalleen tässä mielenkiintoisessa palapelissä jota yritän ratkoa. Ilta oli muutenkin kaikin puolin mukava.

Viikkoon on mahtunut kolme lääkärikäyntiä, joista tosin kaksi on ollut hammasläärille. Vanhat vaivat ovat pysyneet kurissa eikä varsinaisesti uutta lääkittävää ilmennyt, vaikka sitä etukäteen vähän pelkäsin. Olin nimittäin kokeessa, jonka arvot kuitenkin olivat tällä kertaa kunnossa. Vanhoja reseptejä uusittiin ja niinpä apteekin kuitti näytti yli sataa euroa.

Tai olihan niitä, kaikenlaisia uusiakin vaivoja. Koipi vaivaa, samoin silmä. Lääkäri sanoi että kyseessä on se, joka tulee kun salaa katsoo ulkohuussin tai avaimen reiästä eli siis pikkuinen näärännäppy luomen sisäpuolella. Se tuikkaa aina aamuisin kuin terävä nuppineula keskelle silmää ja herättää minut uskollisesti joka aamu.

Kaiken edellä luettelemani jälkeen on enemmän kuin selvää, että maaperä oli otollinen flunssalle tai ehkä influenzalle, kuten ex-lääkärini tapasi sanoa. Tauti siis iski kaikella voimalla aamulla. Kurkku on karhea, paleltaa, olo tuntuu just sellaiselta kuin alkavan taudin kärvistelemällä ihmisellä varmaan kuuluukin olla. Kuumetta ei varsinaisesti kai ole, joten ehkä tämä on sitä tavallisempaa lenssua.

Mutta onhan nyt suussa ainakin komea uusi paikka, joka maksoikin maltaita. Kun tavallisesti ei paikkauksen jälkeen ole syöntikieltoa, niin sekin vaiva vielä piti kestää . En tietenkään ollut varautunut kahden tunnin paastoon, vaan lähdin iltapäivällä liikkeelle pelkän aamupalan varassa.

Iltaruoaksi hankittiin pehmoista laatikkoruokaa, valmista kinkkukiusausta, niin ettei paikka ainakaan sapuskan takia heti irtoa. Nimittäin vielä vuorokauden verran on varottava, ettei käy samoin kuin väliaikaiselle paikalle alkuviikolla ja varsinaiselle paikalla viikko sitten: kummallakin kerralla joku kova esine pyöri suussa yhdessä leivänpalojen kanssa.

Paasto ei varmasti tee muuten pahaa, mutta kun makaa puoli tuntia pää alaspäin hammaslääkärin tuolissa, niin olo oli jo sellainen muutenkin, että kävelin melkein pitkin seiniä. - Samalla reissulla kävimme palauttamassa kauppaan kelvottoman vaa´an, joka eilen näytti ensin noin viittä kiloa liikaa painoa, sitten tänään kymmentä kiloa liian väjhän ja kolmannella kerralla taas ylipainoa, mutta nyt vain pari kiloa. Valituksemme hyväksyttiin ja kauppa otti vaa´an takaisin. Onneksi en ehtinyt vielä heittää vanhaa menemään. Vanhassa vara parempi -

Aihe Vaivaa ja valitusta | Kommentit (1)

Lokakuukin jo loppuu

Voi miten tämä syksy on vilahtanut nopeasti ohi. Lunta on jo maassa, onneksi ei sentään vielä meillä. Kun viikolla lähdin tavallista aikaisemmin liikkeelle, oli auton laseissa ehkä ensimmäistä kertaa tänä syksynä kauniita jääkukkia. Ne taitavatkin olla vielä kamerassa. Onneksi muistin, että lämmittimen johto pantiin takapaksiin keväällä eikä tarvinnut kynsillä raaputtaa jäätä laseista.

Joulufiilistelyyn pitäisi ehkä jo ryhtyä, mutta ei jotenkin huvita. Tai vietetään nyt ensin tämä pyhäinpäivä. Sitten isänpäivä ja ehkä sen jälkeen voi ruveta miettimään joululahjoja. Paketoin minä tänään kyllä yhden kirjan siltä varalta, että lapsenlapsi tulee onnittelemaan ukkia ja sattuu huomaamaan sen.

Tämäkin päivä menee kategoriaan vaivat ja valitukset, kun noita erilaisia väristyksiä sun muita rytmihäiriöitä on ollut tänäänkin. Yritän ottaa rauhallisesti ja imuroinkin vain vähän ja varovasti . Eilen tein kahden päivän ruoat eli kumpanakin päivänä syömme keitettyjä punajuuria ja kalkkunanfileetä. Pyhäinpäivänä syödään - meinasin kirjoittaa että pyhää ruokaa - mutta ei sentään. Ostimme hirrrmukalliin lampaanrullan, mutta kun se näytti niin hyvältä ja riittää taas kummaksikin päiväksi. Lisäkkeeksi riittävät keitetyt vihannekset ja ehkä vielä viimeiset punajuuret, ellei niitä pistellä tänään loppuun. Meillä syödään äärimmäisen harvoin perunaa, pastaa tai riisiä. Hiilihydraattittomalla dieetillä en sentään ole, sillä pistelen ainakin 4-5 palaa kokojyväleipää päivässä sekä annoksen kuituja vielä aamupalalla erikseen.

Otan diabeetikon ruokavalio-ohjeet kuitenkin ihan tosissani. Aloitin eilen ruokapäiväkirjan pidon. Pöydällä on vaaka, kynä ja vihko, johon merkkaan melkein gramman tarkkuudella kaiken suuhuni pistämän. Tosin ruokavalioni ei ainakaan eilen ja tänään ole ollut yhtään sen kummallisempi kuin toissapäivänäkään, mutta tuleepa ainakin dokumentteja. Niitä kuitenkin kysytään. Tätä ruokapäiväkirjaa olen pitänyt aikaisemminkin, mutta paino ei vaan laske, kirjasin sapuskat ylös tai en. Maallikon valistunut arvioni onkin, että sisuksissa on jotain aika sekaisin, mahdollisesti kilpirauhasen tai sitten jonkun muun takia. Mutta kun en syö karkkeja, en suklaata, en limuja, en sipsejä, en leivonnaisia, en jauhokastikkeita, en jälkiruokia, en sokeria, niin mitä hitsiä tässä enää voi ruoaklistastaan karsia? Kysyn vaan.

Piti lähteä maanantaina muutaman päivän reissuun; tapaamaan todella mukavia ihmisiä. Nyt tuntuu siltä, että en taida uskaltaa ajatellakaan monen tunnin istumista linja-autossa. Täytyy kai vielä miettiä ja kuulostella oloa.

Mukavia pyhiä joka tapauksessa meille kaikille! Ajattelin hoitaa seuraavaksi terveyttäni lasillisella punaviiniä. Tai kahdella.

Aihe Vaivaa ja valitusta, Yleinen | Kommentit (2)

Mikä neuvoksi?

Tulin itselleni vielä yökylään, kun ensin naputtelin yhtä juttua muutaman tunnin - ei, en ole kirjoittamassa romaania enkä pienempiäkään hengentuotteita, vaan ihan muuta, sukututkimukseen liittyvää tekstiä, jonka kopioin nimenomaan omalle koneelleni kun samalla hahmotan asiaa itselleni. Nyt kyllä alkaa uni olla jo silmässä, mutta yksi juttu vielä.

 Ongelma on pyörinyt koko illan päässäni. Tyttö kävi ja yhtäkkiä oikein kauhistuin sitä, miten laihaksi hän on käynyt. Minusta ei ole oikeaa se, että lähes 25-vuotias nainen on joka suunnasta ohut kuin höylätty lauta. Välimme ovat hyvät, mutta ehkä eivät niin läheiset, että arvaisin ottaa asiaa puheeksi. Äitinsä kanssa välit eivät ole lähelläkään sellaisia, että olisi edes pienimpiäkään mahdollisuuksia keskustella. Eli puhevälejä ei ole missään tapauksessa. Voin tietysti toivoa hartaasti, että äiti hoksaisi asian itse ja ottaisi sen lapsensa kanssa puheeksi.

Yritin jo viritellä keskustelua isänsä kanssa asiasta, mutta olishan tuo pitänyt arvata: ylikäymättömiä tabuja ovat kaikki lapsikullan olevat, tulevat ja kai menneetkin vaivat. Ei häntä mikään vaivaa! Jotkut muut vain ovat niin lihavia, etteivät edes enää ymmärrä, mikä on normaalia! Voi pentele!

Niinpä niin. En ymmärrä, mitä voin tehdä. Tyttö tekee rankkaa fyysistä työtä ja epäilen vahvasti, että hän syö liian vähän ja yksipuolinen ruokavalio koostuu suunnilleen nuudeleista. Yritämme tietysti ruokkia häntä meilläkin, mutta kun tämä ei ole kuitenkaan mikään ravintola, jonne voi joka päivä tulla ja mennä miten sattuu.

Tästä ei hyvä seuraa, mutta mitä ihmettä mä teen? - Ei se tässä ratkea ja minä menen aamulla keskustelemaan lääkärini kanssa siitä vastakkaisesta ongelmasta, johon miehenikin katsoi asiakseen viitata eli

nyt kiireesti nukkumaan! Virhietäkin olen tässä jo kolmatta kertaa julkaisun jälkeen korjaamassa, sorry. Mutta neuvoja kuuntelen mielelläni.

Aihe Vaivaa ja valitusta | Kommentit (4)

Uikutusta

Ennen nuorena sitä jaksoi valvoa koko yön ja jatkaa samalla vauhdilla heti töihin. Ei enää. Mies lähti aamulla labraan ja kello oli soimassa seitsemältä. Kun meidän ei normaalisti tarvitse pitää kelloa soimassa, oli tilanne poikkeuksellinen. Tavallisesti heräilen siinä puoli kahdeksan aikoihin virkeänä kuin peipponen. Jos en ole pirteä. voin mennä uudestaan pienille unille ja herätä vaikka puolta tuntia myöhemmin. 

Minä sain tehtäväkseni vahtia kelloa. En pelkästään vahtinyt, vaan myös valvoin kelloa ja oikein sananmukaisesti. Uni tuli vasta neljältä. Kömmin uudestaan nukkumaan, mutta silti tuntuu kuin en olisi nukkunut silmällistäkään. Mies valitti samaa. Hän joutui lähtemään jo uudestaan reissuun, mutta nyt onneksi toisten kyydissä.

Ensi viikolla meillä on yksi tai kaksi aikaista herätystä, samoin seuraavalla ja taitaa olla sitäkin seuraavalla viikolla. Vaikkei menoa olekaan joka aamuksi, tuntuu yksikin tavallisesta rytmistä poikkeava päivä saavanmonen päivän rytmin sekaisin. Tätä on eläkeläisen elämä, mutta eipä tätäkään aikaisemmin käsittänyt!

Ihmeen nopeasti elimistö tottuu omaan leppoisaan rytmiinsä. Työaikana ei tietenkään tehnyt heikkkoakaan herätä niin, että ehti hyvin käyttää koiran ulkona, syödä aamupalan, lukea lehdet ja lähteä kaikessa rauhassa ajelemaan kohti työpaikkaa niin, että olin suunnilleen kahdeksalta Helsingissä.

Mies lähti aikaisin ehtiäkseen sovittuun aikaan kokeisiin. Lopulliset tulokset - karmea ilmaisu - tulevat ensi viikon lääkärikäynnillä. Sydämessä kuulemma on lievää läppävikaa, sen hän kuuli jo tänään. Olisikohan siinä yksi syy väsymykseen ja ahdistukseen? Astmasta oli ollut puhetta jo aikaisemmin. Voi kun ihminen tietäisikin, mikä on normaalia vanhenemista, mikä jonkun oikean sairauden aiheuttamia oireita. Oireiluun varmaan kuuluu myös jännittävän ja tuntemattoman uhan aiheuttamien vilunväristysten aiheuttama pahantuulisuus ja äksyily. Siinä tämä rakas ukkoni on oikea mestari tavallisissakin oloissa, mutta en taida itsekään jäädä paljon jälkeen.

Stressi teettää kaikenlaista, mutta sitä jaksaa niin pitkään, kun motivaatio - tai rakkaus - on kunnossa. Uutterana työntekijänä sairastin monet taudit työpöytäni ääressä. Muistelen työpaikkaa menneestä elämästä. Vasta ihan viime metreillä sairastuin selvään työuupumukseen ja olinkin useita viikkoja sairaslomalla. Siihen oli syynsä. Hah! En ollut lainkaan käsittänyt, että joku tavallinen pikkunilkki, jolla nipin napin oli yksi alainen eikä edes tulosvastuuta, voikin olla niin vaikuttava persoona ja samalla kuitenkin niin täydellisen ammattitaidoton kuin sanottiin. Sen tosin minäkin ymmärsin, että yli 50-vuotias tantta oli epäesteettinen ilmestys nuorten leijonien firmassa. 

 Tästä juolahtikin mieleen yksi tapaus vuosien takaa mainitsemastani firmasta. Olin pitkään yksinhuoltaja, jolla oli täysi työ kasvattaa kakaraa ja maksaa asuntoa, joten miesjutut jäivät ikään kuin taka-alalle. Kerran sitten eräs miespuolinen kollega kailotti isoon ääneen, että kyllä vaan hänen mielestään kaikissa yksin jääneissä täytyy olla jotain vikaa eikä hän ainakaan sellaisia edes palkkaisi työntekijäkseen. Pahaksi onneksi hänen tehtäviinsä kuului monienkin ihmisten palkkaaminen omaan organisaatioonsa. Äijä luultavasti varmisti, että tämmöinen yksinhuoltaja osuu kulkemaan juuri silloin ohi. Sekin vielä! Vaikkei hän suoraan lesboksi nimittänytkään, niin ajatus tuli selväksi.

Tapasin jokin aika sitten entisen kollegan, joka koki omalla työpaikallaan suoraan persoonaan menevää vuosia kestävää loukkaamista ja kiusantekoa, kiusaajana lähikollega. Syinä kiusaamiseen luultavasti olivat ainakin ikä ja ammattitaito - johan siinä on syitä kerrakseen!  Kiusanteko sai konkreettisiakin muotoja ja jatkui vuosikausia. Esimiehet olivat tietoisia asiasta, mutta eivät välittäneet, osanneet tai uskaltaneet tehdä mitään. Ystäväni joutui jättämään työpaikkansa hetkeä ennen asianmukaista eläkeikää. Kultaisista kädenpuristuksista ei ollut tietoakaan, vaikka asiaa ratkottiin varsin korkeallakin tasolla yrityksen sisällä. Oikeuteen ystäväni ei asiaansa kuitenkaan vienyt, vaikka luultavasti olisi voittanut jutun ja saanut hyvän korvauksen.

Aihe Vaivaa ja valitusta | Kommentit (5)