Päivitystä
Sen verran pitää piipahtaa, etten enää toivota hyvää pääsiäistä! Se jotenkin näyttää yhtä nololta kuin erään ammattiyhdistyksen joulutervehdys vielä myöhään keväällä… No, sekin tervehdys on jo poistettu. Kuten toiseen blogiini olen kirjoittanut, ei pääsiäisemme sujuneut aivan piirustusten mukaisesti.
Näistä päivityksista vielä. Minua todella harmittaa se, miten harvakseltaan monet yhteisöt ja jopa firmatkin pitävät huolta nettisivujensa päivityksestä. Pitäisi sitä nyt edes sen verran osata, ettei enää olisi monta vuotta vanhoja toimintasuunnitelmia uusimpana infona. Jossain vaiheessa tietysti oli ajan henki se, että piti olla omat nettisivut, osasi tai ei, oli varaa tai ei. Tiedän yhdistyksiä, jotka pakotettiin tähän lähinnä keskuspaikan toimesta, vaikkei asia ketään kentällä oikeasti kiinnostanut. Harmillista, kun nyt ne ikivanhat sivut roikkuvat varmaan maailman tappiin saakka sellaisenaan, vuodesta ja vuodenajasta riippumatta.
Kevät tosiaan on tullut, vaikka viileää on. Vihdoin ja viimein viimeiset lumetkin ovat sulaneet pihasta. Montaa lajia rastaita kääntelee pihan lehtiä. Mustarastas, räkätti, laulurastas ja punakylkirastas ovat olleet parina päivänä asialla. Nämä kaksi viimeksi mainittua ilmeisesti jatkavat matkaansa enkä olisi niitä tunnistanutkaan ellen olisi ottanut ahkerasti lintukuvia.
Aihe Vuodenajat | Kommentit (2)… ja melkein taas talvi
Takatalvi yllätti ainakin eteläisen maan. Lunta on tuprutellut koko päivän ja tuulen mukana aika inhottavasti vaakasuoraan. Kaikki kissan-, pupun- et linnunjäljet ovat jo lumen peitossa, mutta eipä niitä tarvitse tällä säällä lähteä tarkkailemaankaan.
Jotain keväistä sentään on ilmassa. Pääsin aamulla näkemään oikeaa kunnon kukkotappelua, kun fasaanikukot ottivat yhteen. Ne sentään tietävät, että on kevät, vaikka miten tuntuisi takatalven säältä. Nyt taistellaan sekä reviireistä että emännistä, luulisin. Kamera oli valmiina, mutta mokomat pysyttelivät niin tarkasti pensaiden takana, ettei kuvassa näkynyt linnuista pyrstösulkaakaan.
Kellot on muistettava kääntää illalla kesäaikaan, mikä on mielestäni täysi tarpeeton puuha. Valitettavasti asiaa ei saa korjattua huutoäänestyksellä eikä ainakaan minun äänelläni.
Aihe Vuodenajat | Kommentit (2)