Telakalla!

Tämä on ollut jo pitkään telakalla, mutta tervetuloa vierailulle muihin blogeihini. Uusin tulokas on nukkekoti-blogini Villiviinin talot eli http://villiviinintalot.blogspot.com . Siinä uusi harrastukseni, johon hullaannuin ja joka vie kiitettävästi myös aikaa.

Hyvää vuodenjatkoa!

Tulin nyt vielä tännekin

Tulin raportoimaan uusi-vanhasta varablogistani, jonka parissa olen vähän askaroinut viime päivinä. Eli jos minua ei näy täällä eikä vuodatuksessa, saatan olla täällä. Kun ei tyttö oikein tiedä, missä olisi… Itse asiassa ihastuin bloggeriin saataviin ihaniin pohjiin. Olen yrittänyt etsiä täältä jotain kivaa, vaan en ole löytänyt enkä itse osaa värkätä pohjia vuodatukseenkaan, niin silloinhan olen kuin tuuliviiri, menossa ensimmäisten ihastusten perässä… En tosin ole ainoa.

Se on päivänselvää, että kukaan ei ylläopidä kolmea samansisältöistä blogia, mutta ei hosuta. En toistaiseksi vedä henkseleitä yhdenkään päälle, sillä asioilla on tapana järjestyä. Aikaa myöten saattaa käydä niin, että joku näistä muuttuu salasanalliseksi, jolloin rupean kirjoittamaan sinne omalla nimelläni ja esimerkiksi sukujuttua ihan oikeasti. Tai sitten jotain muuta. Harrastustani tosin haittaa se, eten todellakaan ole taitava näissä blogi- tai tietokonejutuissa yleensäkään. Sen olen onneksi oppinut, että uskallan näpyttää vähän kaikkia painikkeita aika rohkeasti. Yleensä koneet eivät räjähdä käsiin…

Vaikkei mulla kovin paljon vakiystäviä ole, niin te olette sitten sitäkin rakkaampia. Senkin takia katsotaan kaikessa rauhassa mitä tapahtuu. Jos ihastut Varalla-blogiini, niin anna kuulua!

Tämän yöpaasaaukseni päätteeksi haen itselleni täydellisen kielletyn hedelmän eli pakastimesta kunnon jäätelöannoksen. Good night!

Nuukuusviikko?

Tämän pitäisi kai olla nuukuusviikko. Meillä leikattiin eilen aitaa ja  kävimme tänään kaatopaikalla kahteenkin otteeseen. Mitä näinkään? Upeita vanerituoleja, kaapiston osia ynnä muuta täysin kelvollisen näköistä konttorikalua kasoittain. Näitä tuolejakin oli varmaan monta kymmentä. Olisin halunnut ottaa meille muutaman varatuoleiksi, joille silloin tällöin olisi tarvetta. Ei käynyt. Nimittän Talon Herra nosti hirmuisen metelin, teemana olemassa jo olevat romut.

Onhan sitä rojua, varsinkin kun kaksi aikuista yhdistää kotinsa ja kummallakin oli jo ennestään runsaasti tavaraa. Kieltämättä olen muutenkin romunkerääjäsukua ja sodan jälkeisen pula-ajan lapsi, mutta siitä huolimatta ei mulle olisi julkisesti tarvinnut kiljua yhtä lujaa kuin paikalla parveileva lokkilauma.

Nämä tuolit saattoivat olla jopa vanhempaa artekia tai ainakin hyvin vastaavan tyyppisiä ilmeeltään. Luultavasti niissä on ikävä istua, mutta ah miten kauniita ja linjakkaita ne olivat. Turha sanoakaan, että kaupungissa on mm. oma kierrätyskeskus, kirkon kirppari ja Fidan lähetyskirpputori sekä lähemmäs kymmenen yksityistä liiketoimintaa harjoittavaa kirpputoria. Mitäpä sitä nyt toisille hyviä tuoleja antamaan, kun voi viedä ne suoraan roskiin.

Minulla ei ole aavistustakaan, mikä voisi olla niin suuri yritys tai yhteisö paikkakunnalla, että sillä oli noin paljon roskikseen heitettävää kalustoa. Rahaa yhteisöllä ainakin on liikaa, sillä vaikka kamat eivät ehkä olleet ihan täyttää priimaa, niin hyväkuntoisia kumminkin.

Lokeista puheenollen, näimme kaatopaikalla myös selkä- ja harmaalokin, joita ei yleensä näy ainakaan meidän pihalla. Ne on näitä tavallisempia eli kala- ja naurulokkia suurempia. Kuva jäi ottamatta, kun kamerasta oli akku simahtanut, ei sen takia että olisin mököttänyt tuoleista. Tosin sitäkin harrastin hetken, vaikka itselleenhän porsas haittaa tekee kun purtilonsa kaataa, vai miten se sanonta menikään. Eli parempi niellä kiukkunsa. Jos melkein 67-vuotias äijä haluaa olla noin tyylistään tietoinen (tai paska?), niin sille ei enää mitään mahda. Niin sanoakseni.

Pohdintaa pohjan ja henkilökunnan vaihtopäivistä

Olipa vaikea löytää uutta pohjaa. Ruskea ei ole koskaan ollut minun värini, mutta olkoon nyt tämän kerran Viikonvaihteen pinkistä oli lupasteni mukaan joka tapauksessa päästävä pikaisesti eroon. Täällä on toki vaikka miten paljon kivoja vaihtoehtoja, mutta osassa ei teema käynyt, osassa on muita syitä. Esimerkiksi kaikki tumma- tai negapohjaiset ovat minun blogistani kokonaan pois laskuista, samoin pienifonttiset. Jos ei edes itse näe, mitä kirjoittaa, niin miten sitten voi olettaa että kukaan muukaan tätä viitsisi lukea. Sitä tämä ikä tekee, näkökin  huononee monella tavalla. Tämä on seikka, jota ei nuorena ja tervesilmäisenä tule lainkaan ajatelleeksi. Esimerkiksi monet aikakauslehdet harrastavat aika voimakkaita väripohjia jopa silloin kun kohderyhmänä ovat ikäihmiset.

Pohjanvaihtoa paljon suurempi juttu ovat nämä “henkilökunnan vaihtopäivät”. Tämän päivän irtisanomisuutiset koskettavat nyt niin kovin monia, enkä ole kovin vakuuttunut siitä, että aina pelkästään pakon takia saneerataan. Itse asiasta minulla ei ole mitään uutta sanottavaa eikä viisautta neuvoa itseäni viisaampia, mutten myöskään osaa olla sorkkimatta asiaa. Ennen vain oli yrityksiä, jotka tunsivat vaikeinakin aikoina  jonkin sortin yhteiskuntavastuuta ja kantoivat huolta työntekijöistään. Nyt ajatellaan tulosta, osingonjakoa…

Nyt surutta ulkoistetaan tuotanto ja osaaminen ties mihin, vähemmän esimerkiksi ympäristö- ja ilmastoasioista kiinnostuneisiin halpismaihin. Tämä luonnollisestikaan ei ainakaan välttämättä näy lopputuotteen hinnassa, mutta tietysti varmistaa sen, että edes jokunen työpaikka on kotimaassa. Härskeimmissä tapauksissa avainlippu liehuu pakkauksessa, vaikka vain markkinointi ja pakkaus on kotimaista - ilman että kukaan tekisi mitään väärää. On helppo luoda mielikuvaa kotimaisuudesta esimerkiksi vanhan tunnetun merkin perusteella. Moni vastuullinen kuluttaja, joka kuvittelee ostavansa suomalaisen tuotteen, yllättyisi, jos tietäisi. Tieto lisäisi vain tuskaa, niin se on.

Kun lama on myös näppärä tapa päästä eroon hankalista työntekijöistä tai yleensä vain uupuneista tekijöistä, niin sitä on helppo käyttää hyväksi ikään kuin “varmuuden vuoksi”. Hetkeksi vähennetään väkeä  ja kohta taas saadaan uutta, jaksavaa porukkaa remmiin. Jospa se menisikin niin, että me eläkeikäiset pääsisimme kunniallisesti eläkkeelle ja tilalle otettaisi nuorta väkeä. Mutta ei, eläkeikää aiotaan nostaa. Näin pakotetaan pitkän työrupeaman tehneet jatkamaan vaikkei jaksaisikaan. Sitten kun heidät jossain vaiheessa kuitenkin potkitaan pellolle, ei välttämättä ole edes riittäviä turvaverkkoja. Aamulla luin lehdestä, että nyt ollaan myös samassa vaiheessa kuin edellisen laman aikana: kannustetaan, likimain pakotetaan ihmiset yrittäjiksi, oli siihen resursseja taikka ei. Ole siinä sitten hetken päästä konkurssin tehnyt yrittäjä, joka myös on takuuvarmasti työttömyysturvan ynnä muiden tukiverkkojen ulottumissa. Jo nyt, ellei asioita ole muutaman vuoden aikana korjattu.

“Mä lehden luin…”

Lukaisinpa tässä ennen maatamenoa vielä nettiuutisia. Tällaista löytyi tänä iltana Hesarin palstoilta  ja lainaan nyt ihan suoraan toimittaja Päivi Punkka-Hännisen tekstin:

Espoon kaupungin ilmoitus toivotti “kaikille espoille Jumala joulua”

“Jubileumsår önskar på alla esboar Gud Jul och Gott Nytt År” eli vapaasti suomennettuna “Juhlavuosi toivottaa kaikille espoille jumala joulua ja hyvää uutta vuotta”.

Näin ilmoitti Espoon kaupunki 550-juhlavuotensa lopuksi kahdesti espoolaisessa Länsiväylä-lehdessä.

Espoon valtuustossa pitkään vaikuttanut Margareta Pietikäinen (r) teki asiasta kaupunginhallitukselle selvityspyynnön lukuisten kielioppivirheiden takia. “Ilmoitus on toivoton, loukkaava ja naurettava”, hän harmittelee.

Yhdessä virkkeessä on neljä kielioppivirhettä. Pietikäinen muistuttaa, että Espoossa on kuitenkin yli 20 000 ihmistä, jotka puhuvat äidinkielenään ruotsia.

“Tämä on aivan karsea juttu kaikin puolin”, juhlavuoden projektipäällikkö Lea Rintala myöntää. Hänen mukaansa kyse ei missään nimessä ole kielipolitiikasta, vaan kiireisessä aikataulussa sattuneesta inhimillisestä virheestä. Kaupungin oman kielitoimiston sijaan toivotuksen kääntämisessä mainostoimisto käytti riikinruotsalaista kääntäjää.

“Mutta tuo “jumalan joulu” tuli ilmoitukseen mainostoimiston näppäilyvirheestä ja oikoluku hyväksyi sen”, Rintala selittää.

Mainostoimisto ei ole laskuttanut työstä, ja sen kanssa yhteistyö jatkuu. Riikinruotsalaista kääntäjää sen sijaan ei enää palkata Espoon hommiin.

Jouluntoivotus ei Pietikäisen mukaan ollut juhlavuoden ainoa laiminlyönti. Hänen mukaansa monissa juhlavuoden tapahtumissa käytettiin ruotsia hyvin vähän tai ei lainkaan. Sen sijaan kaupungin virallisista käännöksistä vastaavan kielitoimiston työ saa Pietikäiseltäkin kiitoksia.

Kyseisen toivotuksen oikea muoto on “Jubileumsåret önskar alla esbobor God Jul och Gott Nytt År”.

Eipä tuota nauramatta voinut lukea. Tässä pitäisi nyt olla maha kippurassa hekotteleva hymiö, mutta mistä mä sen nyt tähän otan?

Nii-i. Kummallista, että noinkin tärkeää ja näkyvälle paikalle tulevaa tekstiä ei tarkemmin lueta ja luetuteta monella ihmisellä. Mainostoimistonkin selän taakse on aina kiva mennä piiloon. Eikä mainostoimistoissa näemmä tiedetä, että suomenruotsi ja riikinruotsi ovat aika tavalla eri kieliä. Silloin kun svenskien kanssa asioin, he usein naureskelivat Suomen “bibelska svenskaa”.  Naurattikohan tekstinikkaria yhtä paljon kuin minua äsken?

Tuskinpa suomenkielisetkään, ainakaan vanhemmat, takavuosina joulu- ei kun kouluruottia opiskelleet espot pitivät noin törpöstä toivotuksesta. Ihan vakavasti kirjoitettuna: uskomatonta!

Yhteinen bisnes: Koti Oy Ab

Hääkakun leikkaamistilaisuudessa tuli luvattua tukea puolisoa myötä- ja vastamäessä ja meidän omassa tapauksessamme vielä varta vasten sanottuna “aina kuolemaan asti”.

Tätä toinen toisemme tukemista olen pohtinut parina viime päivänä. En ollenkaan - tai juuri yhtään - ota kantaa ministerivaihdokseen, kun en tiedä asiasta enkä taustoista tarpeeksi. Se vain sai jo eilen päässäni singahtelemaan ja pulppuilemaan, etten sanoisi kiehumaan teeman “Miksi nainen on se, jonka on aina joustettava?”.

Tietysti äiti on aina äiti lapsille, mutta pitääkö vielä olla äiti aviomiehellekin - siis paidanpesijätär sekä lisäksi kodin yleismies Jantunen, kodinhuolto-, tuki- ja turvajoukot, tulinen rakastajatar ja kuitenkin lähes yötä päivää puurtava, uuttera uraohjus? Miksei hän oikeasti vieläkään voi ilman erikoisjärjestelyjä olla vain mielenkiintoista, ikiomaa uraa tekevä nainen, jolla saattuu olemaan perhe? Miksi se on alati yhtä vaikea kuvio? (Ja tämä ei ole viittaus mihinkään erityiseen tapaukseen elävässä elämässä.) - En nyt luettele harvanpuoleisia poikkeuksia, joita sentään on.

Miksei Koti-nimisen yrityksen toinen osakas, tasavertainen kumppani tässä ooyyaabeessä, siis lastensa isä, jäisi hetkeksi koti-isäksi hoitamaan yritästä? Tai tekisi pari vuotta vain normaalimittaista työpäivää ja hakisi lapset päiväkodista? Keittäisi aamupuuron ja päivällisen tai hakisi ainakin valmiit aihiot kaupasta? Sanoisi rouvalle, että vaikka näin: “Nyt on sinun vuorosi, rakas vaimoni, tehdä uraa. Ole rauhassa, minä pyöritän tätä meidän yhteistä bisnestämme parhaan taitoni mukaan.”

Ja miksikäs valistunut nykyisä ei osaisi tehdä kaikkea samaa mitä nainenkin? Hänkin on nauttinut peruskoulussa yhtä paljon kotitalousopetusta kuin vaimonsa, siis sinänsä surkean vähän. Hän on kuitenkin lukutaitoinen ja selväjärkinen, kuten vaimonsakin, joten hänkin oppii kodinpidon salaisuudet samalla tavalla. Nämähän eivät ole salatieteiteitä, vaan enemmän tahdon asiaa.

Asenteita on tietysti työnantajillakin, eikä visioni kaikkialla toteudu. Muistan ikuisesti tapauksen, tosin jo ainakin kahdenkymmenn vuoden takaa. Seisoin työmaan ruokajonossa kahden keskenään keskustelevan herran takana. Siinä juttelivat Pitkä mies, firman pääjohtaja ja sortseissa oleva kesäpoika, taisi olla sen aikaisen ATK-osaston miehiö, tukka ponnarilla, mutta päässä viisaita ajatuksia. Nuorempi kertoi mielipiteensä uudesta asiasta, isyyslomasta. Pitkän miehen kanta oli selvä: kenkää sille joka ensimmäiseksi edes ajattelee moista hölynpölyä! Muutosta on tietysti ehtinyt tapahtua tässä ajassa, vaan ei tarpeeksi.

Opetusministerimme on tehnyt oman ratkaisunsa ja olkoon se onneksi hänelle ja hänen  perheelleen. Tässä yhteydessä kaksi tiedonpalasta on jäänyt mieleeni uutisoinnista, oikein tai väärin, mutta on kerrottu että uuden ministerin kunnanjohtaja-avopuoliso on jo ilmoittanut, että nyt on hänen vuoronsa joustaa ja ottaa täysi vastuu kodista ja yhteisestä lapsesta.

Toinen perhe on pysytellyt taustalla, joten ei ole tiedossa, miten vahvasti puoliso tukee siellä taustalla vaimoaan. Sen vain sanon, että tilanteessa, jossa surusilmäinen vaimo joutuu ilmoittamaan elämänsä raskaimmasta päätöksestä, olisin itse suonut vastaavassa tilanteessa aviommiehen tulevan rohkeasti rinnalle. Se vain tiedetään jos siis lehtitietoihin on uskomista, että hän on uramiehiä, ilmeisesti hyvässä asemassa vakuutusyhtiössä ja suorittaa kaiken lisäksi vaativaa tutkintoa työnsä ohessa.

Harva perhetilanne kestää ilman iltaopiskelujakaan kahta uraohjusta, ellei kotona ole todella luotettavaa ja ahkeraa kotiapulaista.  Sekin hyvä ammattikunta tapettiin tasa-arvon nimissä aikanaan. Nyt olisi monessa perheessä käyttöä hyvälle kotihengettärelle..

Joskus tulee tilanteita, jolloin toista puolisoa todella tarvitaan enemmän kotona, oli hän sitten tämän yhteiskunnan hierarkiassa miten korkealla tahansa. Itse asiassa tässäkin tapauksessa hyvin korkealla, todennäköisesti uransa huipulla. Toivotan sydämeni pohjasta hänelle voimia ja pitkää uraa. Sehän ei tähän loppunut.

Piukat paikat?

Vaalitulokset tuli vahdittua. Oma ehdokkaani pääsi hyvälle varasijalle, eikä varmaan tarkistuslaskentakaan tuo valtuustopaikkaa, mutta ehkä lautakuntapaikkoja kuitenkin heltiää. Kävin säännöllisin väliajoin hermostuttamassa mieheni hihkumalla tuloksia. “No, sekin on tippumassa, hyvä!” “Harmin paikka, tiukalle vetää, ei taida mennä läpi!” Siis istuin ensin telkkarin ääressä, sitten tietokoneella ja kummassakin tapauksessa eri huoneessa kuin telekkaria inhoava rakas puolisoni.

Illalla oli pakko lopettaa syöminen ja juominen jo kahdeksalta ja jatkaa paastoa aamun labrakokeisiin asti. Tällä kertaa ei paasto tehnyt oloa lainkaan heikoksi, mutta johtui varmaan siitäkin, että astelin suoraan kokeisiin eikä tarvinnut istua missään käytävällä jonottamassa. Kas, vaihdoin yksityiselle. Pelkäsin vähän etukäteen, miten karmea lasku kokeista tuleekaan, mutta vähemmän kuitenkin tuli kuin ennakoin. Suonet olivat kyllä kovin piukat, mutta saatiinhan sitä verta sentään lopulta tarvittava määrä.

Ne varsinaiset Piukat paikat olivat kylläkin jo eilen teatterissa  http://www.jarvenpaanteatteri.fi.  Teatteria pyörittää pieni, mutta varsin ammattitaitoinen harrastajajoukko, joka on saanut valtakunnallistakin mainetta produktioillaan. Nautimme hauskasta :-) illasta isossa Sibelius-salissa, joka olikin kai viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty. Oli näet ensi-ilta.

Vedetty on

Viiva

Vanha kunnon klisee: viiva on vedetty. Äänestyspaikalla oli hyvin hiljaista parhaaseen päiväkävelyn aikaan, mutta kuka sitä nyt tällaisella ilmalla kävelylle lähtisi, jos ei tuntisi velvollisuudekseen, oikeastaan ilokseen käyttää äänioikeutta. Mekin kyllä viiletimme autolta koululle niin nopeasti kuin pääsimme. Virkailijoista emme tunteneet yhtäkään, mutta hih, sain värvättyä miehen äänestämään omaa ehdokastani. Hän on samaa mieltä: mummuja ja paappoja ei enää meidän tarvitse äänestää, sillä he saavat muutenkin ihan liikaa kannatusta.

Talviaika alkaa syysmyrskyn merkeissä. Heräsin jo aamulla kattopeltien paukkumiseen, mutta onneksi toistaiseksi kaikki vanhat pihapuut ovat vielä pystyssä ja katot paikoillaan. Tuntuu kurjalta siirtää kelloja, kun muutenkin on pimeää. Huomisen aamun kellonsoitto on luku sinänsä, sillä labrakokeet odottavat jo kahdeksalta enkä illalla saa enää syödä mitään. Siis kahdentoista tunnin paasto on tiedossa. Miten ihmeessä sen saa yhdistettyä vaalivalvojaisten kanssa? Unohdin koko paaston ja varasimme vähän viiniäkin illaksi, mutta sekin voi jäädä minulta melkein juomatta.

Tällaisia kuulumisia tänään

Törkeys huipussaan! Itse asiassa otin kuvan jo pari viikkoa sitten tästä isosta pakusta, joka reippaasti oli ajanut invapaikan viereiselle paikalle niin että esti varmasti myös invapaikan käytön. Tämä on kai kuvattu samasta paikasta, johon ex-ulkoministeri oli edellisellä viikolla parkkeerannut oman autonsa mennessään ihan vaan äkkiä ostamaan perheelle hedelmiä vai oliko se nyt pankkiautomaatilla käydäkseen. Invapaikkojen käytöstä on säännöllisesti kirjoituksia yleisönosastoilla.

Parkkipaikkoja ei yleensäkään ole tarpeeksi ja ainakin meidän kaupungissa vähennetään niitäkin vähiä kaiken aikaa ja ensimmäiseksi invapaikoista. On tietysti hienoa, kun kaupunkeja koristellaan ja komistetaan erilaisilla istutuksilla, kiveyksillä ja ties millä pysteillä, mutta aina huono juttu kun se tehdään huonojalkaisten ja invalidien kustannuksella. Hyväkinttuioen ei voi edes kuvitella, miten vaikeaa on kulkea asioilla, jos jalat pettävät alta. Tai jos kainalossa on yksi - kaksi muksua ja kauppakassi hampaissa… En missään nimessä vastusta julkista liikennettä, mutta kun se ei ulota palvelujaan joka paikkaan eivätkä kaikki pysty palveluita hyödyntämään esimerkiksi juuri omien liikkumisvaikeuksiensa takia. Julkista liikennettäkään ei siirrytä käyttämään sillä, että viedään parkkipaikaat ihmisisltä.

Kannattaa siis ihan vakavasti miettiä, kenelle äänensä antaa. Tärkeintä on kumminkin antaa äänensä siitökin huolimatta, että huomiselle vaalipäivälle on ennustettu jo aamusta alkaen hirmuista myräkkää :-(  . Toivottavasti kaikki säätieteilijät ovat oikein väärästä. Sähkökatkoksiakin pelätään. Toivottavasti ei kuitenkaan tule ämmiä ja äkeitä ihan taivaan täydeltä, etteivät ihmiset vain sen takia jättäisi äänestämättä. Minulle se olisikin ensimmäinen kerta… Ei vaiskaan, ilman muuta me molemmat aiomme käyttää äänioikeuttamme, kun sellainen kerran meillä on.

Kävin tarkistamassa vaalikoneelta, että ajattelemani ehdokas, siis tämä joka ei ole tavallisesti kannattamani puolueen riveissä, edustaa ajatuksiltaan ja ehkä arvoiltaankin kanssani saman tapaisia näkemyksiä. Ainakaan suurempia ristiriitoja ei näyttäisi olevan tuon yhden konekyselyn perusteella. Lisäksi olen ollut yhteydessä tähän nuorehkoon naisvaltuutettuun jo aikaisemmin eräissä ongelmissa ja saanut erittäin hyviä vastauksia. Ainakin voin sanoa, että minulla on ollut henkilökohtainen edustaja valtuustossa. Toivon tietysti, että näin olisi jatkossakin. Kandidaattini takia, kuten tietysti yleisestä mielenkiinnostakin vaaliasiaa kohtaan tarkoitukseni olisi  huomenna istua tiiviisti koko ilta seuraamassa vaalituloksia.