Kilpailujulistus!

Käypä kuittaamassa käyntisi ja mene sitten toisiin blogeihini, joista löydät kaksiosaisen kilpailun säännöt. (En jaksa enää tehdä niitä kolmanteen kertaan, mutta etsin siis esineelle “nimeä” ja käyttöideoita ja kävijöitä tietysti blogeihin. Osallistua saa monta kertaa, mutta vastaukset kilpailupostauksiin. Palkintojakin on luvassa! Kilpailu jatkuu 10. elokuuta asti.

Vaihtelu virkistää

Ilmi selvästi ei ole järkeä päivittää kolmea blogia, mutten malta tästä kuitenkaan vielä luopua. Kuulumiset, ei niin kauhean mukavatkaan, ovat sekä bloggersissa että vuodatuksessa. Mutta täytyyhän tätäkin käydä välillä vähän ruokkimassa. Hyviä pyhiä, helluntaita, laikkiaisia ja sen sellaista!

Tuntomerkkejä minusta

Näin minulle kirjoitti Doris50:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

Kiitos, otin heti haasteen vastaan. Tämmöiseen minua ei kukaan ole aikaisemmin haastanutkaan. Aloitan vaikka samoilla asioilla kuin Doriskin, sillä näköjään vastaukset ovat aika lähelle samat.

1. Olen ainakin joskus ollut 170 cm:n mittainen, mutta pituutta ei ole mitattu varmaan kouluajan jälkeen.

2. Tasapaksu ja ylipainoinen. Ikuisille laihduttajille naureskelijasta tuli itsestä ikuinen laihduttaja.

3. Minulla on vihreät silmät. Suu on hapan silloinkin kun en ole ollenkaan pahalla tuulella, vaan vain omissa omissa ajatuksissani. Se aiheuttaa usein väärinkäsityksiä. Osaan tosin nauraakin.

4. Hiukseni ovat paksut ja niitä on paljon. Väri on ikioma, aika tumma, muutamia harmaita hapsiakin siellä täällä.

5. En enää nykyisin värjää hiuksiani. Upein värini oli mustikansininen, josta esimies sai melkein hepulin. Minusta väri oli kaunis.

6. Olen kova puhumaan, siis en osaa olla hiljaa. Puhumista haittaa vaiva nimeltä kuiva suu. Pitäisi aina olla pastilli taskussa.

7. Levittäydyn, tavarani valloittaa asuintilaa itselleen pöydiltä, pöytien alta, tuoleilta. Sopisin elämään aikaan, jossa palvelijatar kulki perässä ja korjasi jälkeni.

8. Hukkaan tavaroita. Onneksi voin soittaa lankapuhelimella kännykkään…

9. Joskus tuntuu kuin ihmissuhdekiintiöni oli täynnä.  Ennen olin omasta mielestäni ja työnkin takia sosiaalinen. Nyt seuraelämämme ei ole kovin vilkasta. 

10. “Harrastan sukututkimusta, valokuvausta, akvarellejä, lukemista ja käsitöitä”, sanoi Doris. Minä myös.

11. Ulkoilua ja liikkumista pitäisi harrastaa enemmän. Kävely menettelee hyvässä seurassa.

12 En ole ikinä harrastanut vatsatanssia enkä joogaa - enkä harrasta! Tykkään luonnon tarkkailusta ja puutarhan rapsutuksesta.

13. Kotiasua tuskin kehtaan mainostaa. Viime aikoina se on usein ollut trikoolegginsit ja mahan peittävä pehmoinen t-paita, mahdollisesti paksu villapaita päällimmäisenä.  Ja tietysti kunnon sloggy-puuvilla-alushousut alla. Rintsikoita en voi sietää. Paljain jaloin kesät, talvet - paitsi ulkona.

14. Ihmisten ilmoille vedän jalkaan mustat päällihousut tai farkut.

15. Kuljen mieluiten paljain päin, mutta lenkille on pakko laittaa pipo, joka on silkkaa kärsimystä. Päähuivi ei ole minun juttuni ja lippalakkia en ainakaan voi sietää.  Kerran olin vähän aikaa hattuihminen ja vieläkin tallessa on musta kotsa, jossa on pitkä sulka sivussa.

16. Kaulani ei ole suojattu kotioloissa minkäänlaisella huivilla, paitsi  talvella usein punaisella villahuivilla, joskus silkkihuivilla.

17. Minulla on vaikeuksia silmieni kanssa. Miinusnäön ja hajataiton lisäksi punoitusta, kirvelyä ja pistelyä, jotka ovat parhaillaan seurannassa. Lisäksi harmina ovat erityisen kuivat silmät. Moniteholasit, sänkylasit lukemista varten ja ns. mikkihiirilasit auringon häiläisyä vastaan.

18. Kengän kokoni  on n. 40. Minulla on liian vähän kenkiä, johtuen mm. siitä, että muuttotohinassa mies pakkasi kokonaisen jätesäkillisen kenkiä ja saappaita kaatopaikkakuormaan. Siitä takaiskusta en ole vieläkään toipunut.

19. Laukkuja on aika monta, mutta vain pari käytössä. Osa on liian hienoja nykyiseen maailmaani. Esimerkiksi Pariisista ostettu liskolaukku ei oikein sovi imagooni.

20. Minulla on ollut kantava ääni, sillä olen melkein elättänytkin itseäni puhumisella ja nauttinutkin siitä suuresti. Nyt ei taitaisi ääni enää kestää luennointia.

 Haastan seuraavat blogit:

 Kuusirannan emäntä, Hiirosen emäntä, Jokirannan Maaretta ja Tia sekä Omat jutut.

- toivottavasti ette ole vielä ehtineet osallistua tähän leikkiin! 

Hyvää pääsiäistä!

Taas on tämäkin viikko vilahtanut ohi. Hiljainen viikko - ja jo melkein kiirastorstai-illassa. Tulin toivottamaan hyvää pääsiäistä.

Teki hyvää tullakin vetämään henkeä ja päästä kuivattelemaan hikeä siivoustoimien jälkeen. Talo alkaa olla jo suunnilleen kunnossa. Enää pöytäliinat silityslaudan kautta paikalleen. Pääsiäispuput  ja muut koristeet kannan pöytään varmaan vasta lauantaina.

Kaupassa oli aikamoinen ruuhka, vaikka yritimme lähteä ajoissa liikkeelle. Ostimme jo pääsiäispäivienkin ruokatarpeet valmiiksi eli koko kärryllisen tavaraa. Lasku oli tietysti hirveä, mutta on meille väkeäkin tulossa syömään. Tänään säästetään ja syödään entisiä makkarasopan jämiä.  Lauantaina pitää mennä enää hankkimaan vähän tuoretavaraa, maitoa, salaattia ja sen sellaista.

No, jospa nyt toimittaisin loput askareet. Täytyy käydä etsimässä vähän pajunkissojakin maljakkoon narsissien kaveriksi. Tänään on ollut aika tuulinen päivä, mutta eiköhän niitä löydy melkein pihapiiristä ettei tarvitse lähteä tuulta vasten puskemaan.

Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, kuuluu talon soittaja puhaltelevan alakerrassa. Pääsiäisruusut kaikille!

Aprilliaikaa

Minä tulin aamulla aprillatuksi, kun luin paikallisaviisin uutista, jossa kansanedustaja Kanki-K. myi naapripitäjän vanhaa kansakoulua eurolla. Meni vähän aikaa ennen kuin tajusin: aprillipäivä! Kansakouluaikana, silloin kun me suuret ikäluokat aloitimme sivistäytymisemme, yläkoulun Elvi-ope aprillasi meitä alakoululaisia varmaan joka vuosi samalla tavalla. Yläkoulussa alkaa rainaesitys!  Me järjestäydyimme parijonoon ja marssimme oman open johdolla pihan poikki yläkouluun, jossa tietysti ikionnelliset kolmas- tai neljäsluokkalaiset toivottivat meidät riemusta hihkuen tervetulleiksi. Me sitten tietysti jatkoimme itsekin perinnettä. — Siitä on jo kauan, hirmuisen kauan. Yli puoli vuosisataa. Voi miten tämä ihmisen elämä sujahtaa nopeasti ehtoopuolelle. En ainakaan voi kaikkine vaivoineni kuvitella eläväni 120-vuotiaaksi

Minusta on hirmuisen hauska tekaista edes pieni blogimerkintä aina kuukauden ensimmäisenä päivänä. Saa ikään kuin avattua puhtaan lehden, oli sanottavaa tai ei. Se on kuin uuden lehden kääntäminen seinäkalentereista. Huomaa monikko. 

Yläkerran vessassa on yksi kalenteri. Saan sen joka joulu ystävältäni. Tässä työpöydän yläpuolella on toinen.  Kolmas on samassa huoneessa toisen pöydän päällä. Siinä minulla on yleensä ollut joku ruoka-almanakka siltä varalta että kaipaisin yhtäkkiä voilla leivottuja reseptejä. Vaihdoin leipomukset jokin aika sitten Kirkon ulkomaanavun kalenterin. Vai olisikohan se Espoon modernin taiteen museon kalenteri? Kumpikin vaihtoehto oli nimittäin tarjoilla. Nurkka on sen verran pimeä, etten näe enkä viitsi tarkistaa. Tässä lähimpänä olevassa on nyt tietysti esillä keväinen maisema: sinistä taivasta vasten lehtävä kurkiaura. Tampuurissa eli sisäeteisessä on vielä yksi. Se on kätevä apteekin pikkukalenteri, joka mahtuu sopivasti peilin ja ovenkarmin väliin.

Tässä iässä sitä on joskus pakko tarkistaa päivämäärä, joskus viikonpäiväkin. Ja merkata muutenkin tulemisensa ja menemisensä paperille. Siksi tuvan pöydällä on paikallisaviisin kanta-asiakkaille lähettämä almanakka, jota me molemmat täytämme. Ja sitten tietysti pitää käsilaukussa olla yksi, mutta muistan tehdä siihen merkintöjä vain poikkeustapauksissa.

Melkein kevät

Tämän ulkoasun nimi on Almost Spring ja kun parin päivän päästä siirrytään virallisesti kesäaikaan, niin onhan se vähintäänkin melkein kevät. En tosin ymmärrä, miten just tämä visuaalinen ilme on kevättä, mutta kai se sitten niin on. Vaihtelu paitsi virkistää, niin toivottavasti lisää luettavuutta. Kun ainakin itse olen nykyään melkein aina silmät rasvassa tai vetistäen, niin annan arvoa lukukelpoisuudelle.

Edellisen postauksenkan kommenttiinkin olen vasta vastaamassa, kun en saanut talvimaiseman keskeltä selvää mitä kommentoit, Iinuskako se oli?

Erityisen suuria kuulumisia ei ole kerrottavana, jos lasken pois kaikki vaivojen ja temppuilevaan tietokonealaan liittyvät valittamiset. Aikookohan tämä hajota? Nyt ei olisi varaa uuteen koneeseen, kun tuntuu että kannan rahani tasan kahteen paikkaan: kirjankustantajille ja lääkekauppiaille. Pian kai täytyy ruveta tinkimään periaatteestani, että kirjoista en luovu enkä niitä jätä hankkimatta.

Kävin sentään kirjastossakin, josta tulin neljän paksun historiikin ja muutaman murrekokoelman kanssa kotiin. Kaikkea ei ole tarkoitus lukea sanasta sanaan, en esimerkiksi ole kiinnostunut 1800-luvun metsätaloudesta. Löysin muutaman mielenkiintoisen kuvan talosta, joka mahdollisesti on joskus ollut isomummun koti.

Kun keskusteltiin eilen lääkärin kanssa kolesterolilääkkeeni pakkovaihtamisesta, niin vaihtoehdon hinta on osapuilleen 200 euroa per paketti. Se ehkä on kolmen kuukauden satsi, mutta silti hirveä hinta. Nykyinen  on kuitenkin ollut minulle ainoa tähän mennessä, joka on tepsinyt kunnolla.

Ja se on vain yksi lääke eikä suinkaan ainut, ei sinne suuntaankaan. Jotkut onneksi ovat halvempia, mutta esimerkiksi eri laatuisia silmätippoja ja nyt hankittuna kassillinen. Se maksoi tuplaten sen mitä tavallisesti kassillinen ruokaa. Lääkärilläkään ei oikein ollut käsitystä, mitä aprillipäivä tuo lääkevaihdon suhteen tullessaan.

Olen aika vakuuttunut siitä, että monet vaivani ovat enemmän tai vähemmän työperäisiä, siis pitkäaikaisen stressin, paineen ja suoraan sanottuna liian suuren työmäärän aikaansaannoksia. Tätähän en mitenkään todista eikä siitä olisi hyötyäkään. Vaivat tulivat ja näköjään myös pysyvät. Ainakin se on varmaa, että raataessani en jaksanut enkä edes ehtinyt suuremmin miettiä syömisiä, saati liikuntaa.

Aurinkoista päivää

Olen koko talven valitellut silmiäni. Ne punoittavat ja kirveltävät ja mokomat väsyvätkin helposti. Aurinkokin häikäisee. Heräilen ajoittain yölläkin terävään kivuntuikkaukseen silmässä. Epäilin etenkin ahkeran tietokoneella näpräämisen olevan osallisena vaivoihin. Silmätulehduksesta ei kuitenkaan ole ollut kyse, mutta jo aikaisemmin on todettu vaivan nimeksi ainakin kuivat silmät.  

Olin ennen joulua silmälääkärissä ja nyt eilen uudestaan. Itse asiassa yritin jo aikaisemminkin ja muutama viikko sitten minulla oli aikakin, mutta lääkäri oli itse sairastunut. Lääkäriaikoja on joutunut jonottamaan yksityisellekin kuin ikään terveyskeskustohtorille… No, nyt uusi lääkäri tutki silmät ja vahvisti edellisen kannan. Kuivat ovat. Kokeillaan allergialääkettä ja entistä uutterampaa silmätippojen käyttöä. Yksi mahdollisuus, josta tämä mukava lääkäri mainitsi, voisi liittyä sokeriarvojen vaihteluun. Hän kehottikin aloittamaan kotimittauksen. Onko kenelläkään kokemusta taikka antaa hyviä neuvoa näistä mittauslaitteista? 

Minulla on muutakin asiaa omalle henkilääkärille, joten täytyy muistaa huomenna tilata aika. Onneksi hänet yleensä tavoittaa helposti, ainakin sata kertaa helpommin kuin terveyskeskuksen lääkärin, vaikkei tämä pidäkään vastaanottoaan kuin kerran viikossa.

Ja täytyy kai mennä vaihdoinkin hankkimaan aurinkolasit, sellaiset mikkihiiriruudut rillien päälle. Minulla on ollut semmoiset, mutta talletettuna kaiketi pankkiholviin, kun ei mistään löydy. Pidin niitä autossa, mutta kun oma autoni myytiin, niin pakkasin kaikki kamat johonkin. Epäilemättä varmaan talteen.

Tämä olisi fantastinen ulkoilupäivä, elleivät aurinko ja lumi häikäisisi. Taidankin tästä lähteä jatkamaan neuletyötä. Eilen jouduin purkamaan sitä pitkän pätkän, mutta onneksi malli on niin helppo, että sain melkein jo mittatappion takaisin. Ohje oli jotenkin epäselvä tai oikeammin sanottuna olin itse lukenut sen vähän huolimattomasti.

Tiedossa lumipyryä

Kun illalle ja huomiselle mainostetaan oikein kunnon lumimyräkkää koko maahan, niin vaihdanpa vielä talvisen ilmeen tännekin. Melkein olisi jo toivonut kevättä ja lumien sulamista. Linnutkin ovat aloittaneet kevätsirkutuksensa.

Vaihtelu virkistää, vaikka esimerkiksi mieheni ei eilen meinannut millään käsittää sitä, miten voin vaihtaa kolmeen kertaan mielipidettä samasta asiasta. Siis siitä, lähteäkö vai eikö lähteä käymään mummulassa. Kävimme.

Illalla nuokuin taas täällä tietokoneella ja rupesin selaamaan kirjadivareitten antia. Ei tietenkään olisi pitänyt, sillä nyt taas odottelen muutamaa kirjapakettia, jotka kävin äsken maksamassa. En tässäkäään kuussa uskalla vielä tilata sukututkimusohjelmaa.

Toisaalta aloitin juuri ison neuletyön - kevätneuleen virkkaamisen itselleni -  ja sen jälkeen on vuorossa “piirustuskoulu”, joten ehkä sukutaulut ovatkin enemmän talven pimeiden päivien askastelua. Kaksi kirjontatyötäkin on odottamassa: syksyllä tilaamani tyynyt, joiden tekoon valoisa kevätpäivä on varmaan otollisempi aika kuin talvi.

En ole erikoisen maineikas käsitöiden alalla enkä etenkään kirjontaihmisiä. Kai  juuri sen takia tilasin nämä tyynyntekeleet, voidakseni todistaa itselleni että vielä minun sormeni taipuvat tähän! Ristipistoja pistelin aikanaan ehkä kiintiöni täyteen ja vaikka ehkä haluaisin tehdäkin niitä, niin silmät kieltäytyvät. Edes suurennuslasilamppu ei oikein riitä kahden langan yli pistelyyn.

Terveisiä saunasta!

Piipahdin vain kuuntelemaan uutisia ja kurkistamaan, olisiko tullut viestejä.  Lähdenkin sitten katsomaan telkkarin englantilaista sairaalasarjaa mikä-se-nyt-onkaan-nimeltään ja kuivattelemaan hiuksiani. Saunottu on, tehty iltapalaksi pasta-kinkkusalaatti ja nyt siis istahdan telkkarin ääreen. Mies tulee kotiin vasta lähempänä yhdeksää.

Mukavaa viikonvaihdetta! Toivottavasti aurinko paistaa. Se jo vähän harjoitteli iltapäivällä.

Ei suuria uutisia

Se on hyvä uutinen, jos ei ole uutista ollenkaan. Siis jos ei lasketa mukaan tänään syntynyttä huikeaa lääkärilaskua. Kävin aamulla kuvauttamassa kipeän akillesjänteen, kun oma lääkärini kehotti menemään ultraääneen ja kun ei kävellessä kipeytyvät ja turpoava kinttu tunnu ollenkaan tokenevan. Kaksi minuuttia, sata euroa minuutilta, kiitos! Tai ainakin melkein. Olisin pyörtynyt, jos ei vastaanottovirkailija olisi jo puhelimessa nätisti tiedustellut, olenko perillä toimenpiteen hintatasosta. En edes harkinnut asian hoitamista terveyskeskuksen kautta, enkä edes tiedä, olisiko se heillä edes hoitunut. Siperia on opettanut.

No, päivän oikeasti hyvä uutinen oli se, että revähtymiä tai muuta sellaista ei nilkasta löytynyt. Edessä on kuulemma kuuri tulehduskipulääkettä. Taas siis yksi pilleri lisää. Onneksi kela oli tehnyt myönteisen päätöksen yhden lääkkeen korvattavuudesta. Sen sijaan anomus diabetes-lääkityksen korvaamisesta ei mennyt läpi. Kas, kun en ole tarpeeksi sairas enkä sairastanutkaan vielä tarpeeksi pitkään.

Nämä muutamat vaivat ja vastoinkäymiset rupesivat risomaan minua viime viikolla niin paljon että tilata paukautin postimyynnistä oranssin litteän Tivoli Audio -merkkisen radion työhuoneeseen. Tärkein valintakriteeri oli ulkonäkö ja se, että litteä pieni toosa mahtuu hyvin kirjahyllyyn. Radio soi ja laulaa ihan kuten kuuluukin, paitsi että klassikradiota en ole vielä löytänyt.

On täydenkuun aika, hu-huu!